

– Valmistautuminen on sujunut mallikkaasti. Pelaajat ovat olleet hyvällä sykkeellä mukana ja ensimmäisiä maaotteluita on odotettu hartaasti, kertoo joukkueen päävalmentaja Tommi Koskinen.
– Olemme uudistaneet pelikirjaamme jonkin verran, ja kokoonpanoon on nostettu muutamia uusia pelaajia. Näillä ennakkoasetelmilla on vaikea arvioida, miltä ensimmäiset maaottelut tulevat näyttämään. Joka tapauksessa pelit ovat tärkeä ensiaskel matkalla kohti karsintoja.
Koskinen on nimennyt Ruotsi-maaotteluihin kahdentoista pelaajan ringin. Mukaan mahtuu peräti neljä maajoukkuedebytanttia: ToPon Anette Juvonen (’93), Huiman Maiju Pekkarinen (’84), HoNsUn Dionne Pounds (’84) sekä yliopistouransa USA:ssa päättänyt Janika Sundström (’87).
Suomi pelasi edellisen maaottelunsa tammikuussa 2009, jolloin joukkue kukisti Bosnia-Hertsegovinan EM-putoamiskarsinnoissa Lahdessa murskalukemin 95-57 (47-31). Suomi ja Ruotsi ovat puolestaan viimeksi kohdanneet elokuussa 2008, jolloin Ruotsi voitti Kööpenhaminassa pelatun ottelun 57-73 (37-33).
Suomi ja Ruotsi kohtaavat maanantaina Tukholman Fryshuset Areenalla klo 19:00 sekä tiistaina klo 12:00 (otteluajat paikallista aikaa).
Suomen naisten maajoukkue Ruotsi-maaotteluissa 5.-6.7.
| Etunimi | Sukunimi | CM | Synt. | Pos | Seura |
| Anette | Juvonen | 169 | 19.05.93 | 1 | ToPo, Helsinki |
| Vilma | Kesänen | 172 | 27.09.88 | 1 | Catz Lappeenranta |
| Michaela | Moua | 180 | 18.08.76 | 4 | free agent |
| Maiju | Pekkarinen | 178 | 23.11.84 | 3 | Äänekosken Huima |
| Dionne | Pounds | 174 | 05.11.84 | 2 | HoNsU Jyväskylä |
| Henna | Salomaa | 177 | 04.06.89 | 2 | free agent |
| Minna | Sten | 187 | 21.12.87 | 5 | Forssan Alku |
| Tiina | Sten | 188 | 18.06.85 | 4 | free agent |
| Janika | Sundström | 178 | 20.02.87 | 2 | free agent |
| Taru | Tuukkanen | 190 | 30.12.77 | 5 | ToPo, Helsinki |
| Kaisa | Valtakari | 178 | 08.03.87 | 2 | Catz Lappeenranta |
| Sanna | Helenius | 176 | 31.03.84 | 3 | Titanes Dramas (GRE) |
- Päävalmentaja Tommi Koskinen
- Valmentaja Ensio Helimäki
- Valmentaja Jussi Laakso
- Fysioterapeutti Krista Puhakka
