
20-vuotiaiden miesten päävalmentaja Anton Mirolybov myönsi, että Suomelle ei jäänyt mitään seliteltävää torstain tappiosta.
– Jostain syystä Ruotsi oli vain yksinkertaisesti kovempi. Ruotsi voitti jokaisen 1-1-tilanteen sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa. He vaihtoivat jokaisen palloscreenin ja olivat todella aggressiivisia, emmekä saaneet samanlaisia heittopaikkoja kuin turnauksen aikaisemmissa otteluissa.
Suomen kompastuskiveksi muodostui ennen kaikkea kehno viimeistely. Suomi heitti kahden pisteen heittonsa vain 35,3 % (12/36) tarkkuudella.
– Siinä oli se näkyvin ero, että Ruotsi haki ohiheitoistaan hyökkäyslevypalloja ja heitti vastapallosta kolmosia, kun taas meiltä meni puolivapaat layupitkin ohi, huokaisi Mirolybov.
Georgiaa ja Puolaa vastaan kompuroinut Ruotsi avasi ottelun vahvasti siirtymällä vajaan neljännestunnin aktiivisen peliajan jälkeen jo 30-12-johtoon. Suomi onnistui Miska Ahokkaan (8/5) ja Matias Ojalan (8/7) onnistumisilla kaventamaan eron vielä kymmeneen pisteeseen, mutta toisen puoliajan alussa Ruotsin Christopher Ryan (17/4/4 syöttöä/3 riistoa) alkoi mättää koreja liukuhihnalta. Kolmannen jakson lopussa Ruotsi johti 21 pisteellä.
Vastuunkantajien puute piinasi Suomea myös päätösjaksolla. Roope Ahonen (7/4) toi kolmosellaan Suomen 16 pisteen päähän, kun peliaikaa oli jäljellä runsaat kolme minuuttia. Suomen takaa-ajoyritys päättyi kuitenkin lyhyeen, kun Ruotsin Richard Hartman (3/3/3 syöttöä) säkitti ottelun ainoan korinsa kolmen pisteen kaaren takaa toisessa päässä. Ahosen kori jäi Suomen viimeiseksi.
– Aina tulee niitä päiviä, kun joku runkopelaajistamme ei onnistu, mutta tänään eivät heitot uponneet kellään, totesi Mirolybov.
Suomi pelaa EM-kisoissa sijoista 5.-8. Sijoitusottelut alkavat lauantaina 25.7. Mirolybovin mukaan joukkue on tappiosta huolimatta motivoitunut pelaamaan itsensä mahdollisen korkealle sijoitukselle kisoissa.
– Meillä on ollut todella hyvä kesä takana ja me emme anna yhden huonon ottelun pilata kesäämme. Meillä on vielä kaksi ottelua voitettavanamme.
Suomi – Ruotsi 47-70 (9-20, 28-41, 35-56), alle 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisat, ylempää jatkosarjaa, Skopje (Makedonia) 23.7.2009
Matias Ojala 8/7, Miska Ahokas 8/5, Roope Ahonen 7/4, Juho Lehtoranta 7/2, Antti Kanervo 7/2, Sami Ikävalko 6/3, Matti Nuutinen 4/1, Jesse Niemi 0/3, Atte Perttu 0/3, Ilpo Pehkonen 0/1, Jesse Mäntylä, Nicolas Dolenc.
Lisätietoja: Ottelutilastot
