Norja-voitto saatteli 20-vuotiaat miehet ylempään EM-jatkosarjaan

Norja hiillosti Suomea viimeisille sekunneille asti 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisojen alkusarjan päätösottelussa maanantaina, mutta Suomi onnistui pitämään johtoaseman hallussaan ja viemään ottelun nimiinsä 87-81 (42-38). Voitto takasi Suomelle paikan turnauksen ylempään jatkosarjaan ja taisteluun A-divisioonapaikasta.

Miska Ahokas oli 20-vuotiaiden miesten yllätysnimi Norjaa vastaan.

Kesäkuun lopun Baltic Cupissa Suomelle suurinumeroisen tappion kärsinyt Norja aiheutti sinivalkoisille rutkasti päänvaivaa tehokolmikkonsa Anders Stien (25/4/4 riistoa)-Stian Mjoes (18/1)-Roy Nwachukwu (16/9/3 syöttöä/4 riistoa) johdolla. Ottelun ensimmäinen puolisko eteni hienokseltaan norjalaiskomennossa, mutta Miska Ahokas (18/6) onnistui kahdesti korinteossa juuri ennen taukoa ja vei Suomen 42-38-johtoon.

Kolmannella jaksolla Ahokas nousi uudelleen parrasvaloihin heittämällä kuudella perättäisellä pisteellään Suomen 52-55-tappioasemasta 58-55-johtoon. Antti Kanervo (19/2) ja Matti Nuutinen (13/9) kasvattivat piste-eron Suomen hyväksi kymmeneen, kun ottelun päätösjaksoa oli jäljellä viisi minuuttia.

Kaksi minuuttia ennen loppua keskittymisen herpaantuminen oli käydä Suomelle kohtalokkaaksi. Stian Mjoesin vapaaheitto ja Anders Stienin kolmonen toivat Norjan kuuden pisteen päähän tilanteessa 78-84, ja hetkeä myöhemmin Aksel Bolin (7/3) nosteli korin alta Norjan jo neljän pisteen tuntumaan. Seuraavan suomalaishyökkäyksen päädyttyä norjalaisten heitontorjuntaan heitti Stien vapaaheittoviivalta Norjan heiton päähän, 84-81. Norja pysäytti pelikellon rikkomalla Sami Ikävalkoa (11/1), joka upotti saamansa vapaaheitot viileästi sisään. Norja haki aikalisän jälkeen kolmen pisteen heittopaikan Stian Mjoesille, mutta norjalaisheitto kolahti rautoihin 11 sekuntia ennen loppua ja Antti Kanervo pääsi säkittämään loppuluvuiksi 87-81 (42-38).

– Norja oli pelipäällä. Tyypilliseen tapaansa he sekoittivat puolustuspäässä miestä, paikkaa ja paikkaprässiä, ja se teki meidän hyökkäyksestämme aika passiivista. Sama passiivisuus oli ajoittain tarttua myös hyökkäykseemme, puntaroi 20-vuotiaiden miesten päävalmentaja Anton Mirolybov ottelua.

– Onnistuimme kuitenkin hoitamaan homman ihan peruspelillämme. Pääsimme juoksemaan muutaman hyvän nopean puolustuksen kautta, upotimme kolmoset hyvin ja haimme tärkeitä hyökkäyspään levypalloja, kun muuten oli vaikeaa.

20-vuotiaiden yllätysnimi maanantaina oli Kaarinan Uran Miska Ahokas. Mirolybov ei säästellyt ylisanoja vaihdosta peliin saapuneen Ahokkaan suoritusta luonnehtiessaan.

– Vaikea kuvailla Miskan suoritusta yhdellä lauseella. Jätkä pelasi turnauksen ensimmäiset minuuttinsa ja haki heti 18 pinnaa ja kuusi levypalloa, joista neljä hyökkäyspäässä. Miska oli tänään meille todella iso apu etenkin siksi, että Matti Nuutinen ja Matias Ojala (8/1) olivat virhevaikeuksissa.

Antti Kanervo oli totutusti Suomen tehokkain 19 pisteellä. Kanervon kolmen pisteen tikarit löivät Norjaa aina sillä hetkellä, kun Norja oli nousemassa tappioasemasta tasaväkiseen kamppailuun.

– Antti on äijä. Se pystyy johtamaan joukkuetta ja pistämään tärkeät heitot sisään silloin, kun tarvitsee.

Suomi ja Puola etenivät B-lohkosta ylempään jatkosarjaan. Jatkosarjaotteluissa Suomi saa vastaansa Ruotsin sekä Portugalin tai Georgian.

– Matseihin ei lähdetä takki auki, mutta sillä mielellä, että kaikki on mahdollista. Ruotsi, Portugali ja Georgia ovat kaikki täysin voitettavissa olevia joukkueita ja jos Puola vielä jonkun matsin häviää, sen parempi meidän sijoituksemme kannalta, pohtii Mirolybov jatkoa.

Suomi – Norja 87-81 (19-22, 42-38, 66-61), alle 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisat, alkusarjaa, Skopje (Makedonia) 20.7.2009

Antti Kanervo 19/2, Miska Ahokas 18/6, Matti Nuutinen 13/9, Sami Ikävalko 11/1, Jesse Niemi 8/1, Matias Ojala 8/1, Roope Ahonen 5/0, Juho Lehtoranta 3/3, Atte Perttu 2/0, Ilpo Pehkonen 0/0/3 syöttöä, Jesse Mäntylä, Nicolas Dolenc.

Lisätietoja: Ottelutilastot