Suomea edustava PHYK:n tyttöjoukkue kohtasi lauantaina viimeisessä ottelussaan kahden väsyneen joukkueen kohtaamisessa Slovenian. Avausheitosta lähtien alkoi kuitenkin näyttää siltä, että suomalaiset tahtoivat voittoa enemmän. Suomen valmentaja Lea Hakala pyöritti tasaista vaihtorulettia ja sai pidettyä jatkuvasti tuoreita jalkoja kentällä. Puolustuksessa Suomi satsasi Slovenian kahden tähtipelaajan pysäyttämiseen onnistuen erinomaisesti.
Läpi turnauksen turhiin pallonmenetyksiin sortuneet suomalaiset saivat pidettyä pelivälineen hallinnassaan, ja kun joukkueen hyökkäyspeli oli liikkuvaa ja tuloksekasta, Slovenia alkoi jäädä kyydistä jo puoliajalla. Suomen kolmen kärjen muodostivat Janniina Koivunen (13p), Hanna Kuula (12p) ja Fiina Oljemark (9p), joiden lisäksi Asta Sillanpää (1p) kunnostautui puolustusansioillaan. Suomen riveistä puuttui päivää aiemmin kyynärpäästä hampaisiinsa saanut Tania Mutikainen, ja Karoliina Hänninen joutui jättämään Slovenia-ottelun kesken saatuaan iskun päähänsä. Suomi kukisti Slovenian 53-41 (31-23) ja päätti kisat 19. sijalla.
– Hienoa päättää turnaus voittoon. Saimme revanssin hyvästä joukkueesta. Tiesimme, mitä oli tulossa ja osasimme varautua siihen. Tytöt toteuttivat laadittua taktiikkaa kummassakin kenttäpäädyssä esimerkillisen hyvin, kiitteli Suomen valmentaja Lea Hakala.
Suomi voitti kahdeksasta turnauksessa pelaamastaan ottelusta viisi.
– Joukkue kasvoi turnauksen aikana isoin askelin niin henkisesti kuin pelillisesti. Oli mukava nähdä, miten kansainväliseen tempoon totuttuaan tytöt saivat itsestään irti koviakin tehoja, vaikka puolustus oli aggressiivista ja aivan ihossa kiinni, Hakala hymyili.
– Tyttöjen tekemiseen olen todella tyytyväinen. He ovat tyylikkäitä ja fiksuja suomalaisia nuoria naisia, jotka edustivat lajiaan, kouluaan ja maataan mallikkaasti niin kentällä kuin kentän ulkopuolellakin. Tämän ryhmän kanssa oli hienoa pelata ja matkustaa!
Tyttöjen mestaruuden vei Espanjan maajoukkuepelaajien sisäoppilaitos Barcelonan kupeesta. Vuotta muita kisojen osanottajia nuoremmat espanjalaiset kukistivat Turkin ylivoimaisesti.
Pojissa Ranska toistamiseen Suomea parempi
Suomea edustavan Mäkelänrinteen Urheilulukion poikajoukkue kohtasi kisojen viimeisessä ottelussaan jo avausottelussa tutuksi tulleen Ranskan. Ensimmäinen kohtaaminen päättyi Ranskan 16 pisteen voittoon, joten Suomen pukukopissa oli vahvaa revanssihenkeä ennen ottelun alkua.
Ranska tuli ottelun alussa todella kovaa, vieden ensimmäiset neljä minuuttia peräti 13-0. Ero kävi toisen jakson puolivälissä vielä viidessä pisteessä, jolloin Suomi pääsi kolmen perättäisen pallonriiston myötä takaisin tuntumaan. Tarkasti heittänyt ja kovaa puolustanut Ranska ei kuitenkaan antanut märskyläisille enempää mahdollisuuksia. Pitkät ja kimmoisat ranskalaiset hallitsivat ilmatilaa niin puolustus- kuin hyökkäyspäässäkin voittaen levypallot 36-12. Ranska voitti ottelun suvereenisti 46-72 (22-41).
Kilian Cato pelasi turnauksen parhaan pelinsä. Kaukoheittojen lisäksi hän ajoi aggressiivisesti vastustajan korille ja viimeisteli ottelussa turnauksen korkeimman pistesaaliinsa, 21.
– Turnaus antoi taas hyvän kuvan kansainvälisen koripallon tasosta. Meillä oli hieno turnaus, jossa kohtasimme kovia korismaita kuten Serbian, Israelin, Bulgarian, Kiinan ja Ranskan. Nämä kaikki ovat rankingissa meidän yläpuolellamme, muistutti Suomen päävalmentaja Juha Dahlström.
– Nämä pelit soittivat taas kerran, kuinka paljon vähemmän aikaa ja tilaa on hyökätä kansainvälisissä otteluissa. Toisaalta pienetkin virheet puolustuspelissä kostautuvat välittömästi.
Suomi päätyi 27 joukkueen turnauksessa sijalle 12. Poikien mestaruuden vei nimiinsä turkkilaisen Galatasarayn seurajoukkueen yksityiskoulu, joka päihitti Serbian suurinumeroisesti finaaliottelussa.
Tytöt: Suomi (PHYK) – Slovenia 53-41 (31-23), 9.5.2009 Istanbul, Turkki
Ida Hyökyvaara 8, Heini Hakasalo 6, Asta Sillanpää 1, Rosa Haavisto 2, Fiina Oljemark 9, Emma Virtanen 2, Janniina Koivunen 13, Hanna Kuula 12.
Pojat: Suomi (Mäkelänrinne) – Ranska 46-72 (22-41), 9.5.2009 Istanbul, Turkki
Kalle Holmberg 1/0, Konsta Huovinen 2/0, Joel Heinikoski 6/1, Kilian Cato 21/3, Jesse Perttunen 0/0, Villematti Kopio 10/4, Zacharias Eerikinharju 0/0, Antti Mauno 4/3, Julius Dolk 2/1.