– Kun on kerran mennyt viidakon läpi, on helpompi mennä uudestaan. Rinta ja Haynes tuovat ryhmäämme kahdeksan Suomen mestaruuden edestä voittamisen kulttuuria, iloitsee Espoon päävalmentaja Ilpo Rantanen.
176-senttinen Rinta, 29, on voittanut urallaan kuusi Suomen mestaruutta, viisi Panttereissa ja yhden Peli-Karhuissa. Lisäksi Rinta on edustanut Suomea 86 naisten maaottelussa. SM-sarjan kehittyneimmäksi pelaajaksi Rinta valittiin vuonna 2001, vuonna 2004 sarjan parhaaksi sekä vuosina 2004 ja 2006 sarjan parhaaksi puolustuspelaajaksi.
Viime kaudella Rinta oli SM-sarjan tarkin kolmen pisteen heittäjä osuttuaan runkosarjassa bonuskaaren takaa 47,1 prosentin tarkkuudella. Pisteitä syntyi runkosarjapeleissä keskimäärin 14,6 ottelua kohden.
Ashley Haynesin, 24, molemmat kaudet Suomessa ovat päättyneet mestaruusjuhliin. Kaudella 2007-08 Haynes oli runkosarjan seitsemänneksi paras korintekijä (keskiarvo 17,0) ja viidenneksi ahnein levypallorohmu (11,5). Torjuntoja kertyi runkosarjassa 45, jolla irtosi blokkitilaston ykkössija. Lisäksi Koripalloliitto palkitsi Haynesin kauden päätteeksi SM-finaalien MVP-pystillä.
Tuore sopimuskaksikko korvaa Espoossa uransa lopettaneen Kaisa Höökin ja muualle siirtyvän Henna Launiaisen.
Espoon valmennustiimiin kuuluvat päävalmentaja Ilpo Rantasen lisäksi Mikko Larkas, Mirka Dettmann ja Jere Linja-aho.
Lisätietoja: /sarjat_tulokset/naisten_sm-sarja/