Tappio oli karvas karsintojen parhaan ottelunsa pelanneelle Suomelle, mutta samalla makea vieraille. Serbia & Montenegro lunasti voitollaan paikkansa ensi vuonna Italian Chietissä pelattaviin EM-kisoihin. Joukkue oli viime syksynä yhdeksäs Turkin EM-koreilla.
Suomen ei tarvinnut hävetä esitystään 1050 äänekkään katsojan edessä, päinvastoin. Kotijoukkue liikkui parketilla kovalla tahtotasolla varsinkin oman korin tuntumassa.
– Syke tässä ottelussa oli meiltä jo sitä luokkaa, että Serbia & Montenegrokin joutui pakostakin tekemään tosissaan töitä puolustuksessa, kehaisi Suomen päävalmentaja Hilpi Savikko omiaan.
Alkua lukuun ottamatta hienokseltaan vieraiden hallinnassa edennyt ottelu ratkesi lopullisesti viimeisen neljänneksen alkupuolella, kun vaaralliseksi tiedetty Monika Veselovski vei vieraat tavoittamattomiin numeroissa 41-53.
Kolmoset kohtalona
Sisukkaan Suomen kohtaloksi koitui luvattoman heikko heittopeli kolmen pisteen kaaren takaa: 13 yritystä, eikä ainuttakaan sisään. Jos näistä heitoista edes muutama olisi löytänyt oikean osoitteensa, niin vastustajan olo olisi ollut tuntuvasti tukalampi.
Kolmoset eivät ole kulkeneet tosiaankin Suomelta ainakaan tähän mennessä. Suomi on heittänyt kolmessa karsintaottelussaan yhteensä 34 kolmosta, joista vain neljä on lävistänyt korirenkaan. Onnistumisprosentti 11,7 on jäätävän kylmä luku.
– Näissä peleissä puolustus on niin kova, että kaarenkaan takana ei anneta yhtään vapaata heittotilaa. Lisäksi vastustajiemme korintekovarmuus tiukoissa paikoissa on vielä astetta meitä kovempi, myönsi Suomen valmennustiimiin kuuluva Lea Hakala.
Suomen pirteä pelintekijä Reetta Piipari teki ottelussa 14 pistettä. Tosin epäonnistuneista kolmosista kahdeksan oli hänen käsialaansa. Piipari oli tästäkin huolimatta joukkueensa ehdotonta parhaimmistoa.
– Pelimme pyöri hyvin siihen asti, kun Reetta jaksoi painaa parketilla, korosti Savikko.
Piipari oli luonnollisesti pettynyt tappioon, mutta ei maailma siihen kaatunut.
– Jos asiaa ajattelee positiivisesti, niin olemme ottaneet kesän ja syksyn aikana Euroopan kärkeä kiinni, vakuutti Piipari.
Laaksonen rohmusi jälleen levypalloja
Suomi ei jäänyt ratkaisevasti Serbia & Montenegron jalkoihin levypallopallopelissäkään. Niina Laaksonen vastasi taas tutun tehokkaasti vastustajan fyysisyyteen kauhomalla kovat kymmenen levypalloa ja heittävämmällä lähinnä viivalta 12 pistettä.
Taru Tuukkanen (7/8) oli korin alla toinen kova vääntäjä Serbia & Montenegron isokokoisten pelaajien seassa.
– Ottelussa sai pelata kovaa. Meiltä kaikilta löytyi tahtoa siihen, painotti Laaksonen.
Laaksosen mukaan selkeästi kohentuneen puolustuspelin taustalla eivät olleet niinkään uudet taktiset kuviot, vaan nimenomaan asenne.
– Niitä sysimustia hetkiä ei tähän otteluun enää osunut, säesti Hakala.
Jovica Antonicin valmentama Serbia & Montenegroa juhli voittoa ja EM-kisapaikkaa odotetun laajalla rintamalla, josta esiin nousi näkyvimmin kvartetti Ana Jokovic (12/5), Dara Kovacevic (11/3), Monika Veselovski (10/5) ja Biljana Stankovic (10/5).
Suomi pelaa viimeisen EM-karsintaottelunsa ensi lauantaina Romanian vieraana. Suomelle ottelu on merkityksetön, mutta Romania taistelee edelleen lohkokakkosen ominaisuudessa jatkopaikoista.
– Lähdemme ehdottomasti voittamaan Romaniaa. Emme me neljää ottelua peräkkäin häviä, lupaa Niina Laaksonen.
Suomi jää lohkossaan viimeiseksi, mutta lopullisesti portti EM-kisoihin ei mene kiinni. Vuoden 2007 syksyllä ilman EM-kisalippuja jääneet A-divisioonan joukkueet pelaavat yhdeksän joukkueen lisäkarsinnan, jossa jaossa on vielä yksi paikka EM-kisoissa.
Suomi – Serbia & Montenegro 49 – 62 (28-34), naisten A-divisioonan EM-karsintaa, Helsinki 20.9.2006
Ottelun täydelliset tilastot, sarjatilanne ja muita tilastoja kv. koripalloliiton sivuilla, ottelutilastoihin suora linkki tässä.
| Reetta Piipari | 14/2 |
| Taru Tuukkanen | 7/8 |
| Sanna Helenius | 0/0 |
| Susanna Rinta | 4/1 |
| Tiina Sten | 2/1 |
| Laura Sario | 2/5 |
| Niina Laaksonen | 12/10 |
| Heta Korpivaara | 4/2 |
| Annika Jaakkola | 0/0 |
| Riikka Terävä | 1/0 |
| Michaela Moua | 3/0 |
Jaksot 18-13, 10-21, 12-13, 9-15
Lisätietoja: /maajoukkueet/naisten_maajoukkue/