Petri Jaakkola jatkaa Kouvoissa

Korisliigassa pelaava Kouvot on tehnyt 1+1–vuotisen jatkosopimuksen 28-vuotiaan ja 192-senttisen Petri Jaakkolan kanssa. Tuleva kausi on Jaakkolan seitsemäs kausi kasvattajaseuransa edustusjoukkueessa.

Jaakkola teki Korisliigan runkosarjassa päättyneellä kaudella keskimäärin 5,3 pistettä ottelua kohden pelattuaan 14,0 minuuttia. Kouvojen kausi päättyi puolivälieriin, joissa Namika Lahti osoittautui vahvemmaksi voitoin 3-1.

– Päättynyt kausi ei sujunut joukkueeltani eikä henkilökohtaisestikaan aivan suunnitellulla tavalla, joten motivaatiota harjoitteluun ei ole vaikea löytää. Nämä asiat maustettuna ammattitaitoisella valmennuksella ja loistavalla yhteishengellä uskon vievän meidät tulevalla kaudella parempaan tulokseen, valottaa Petri Jaakkola jatkosopimuksensa taustoja.

Jaakkola on voittanut Kouvojen riveissä SM-kultaa 1999 ja Suomen cup –mestaruuden 1998. Lisäksi hänet on valittu sarjan parhaaksi kuudenneksi pelaajaksi vuonna 2000.

Kouvoilla on tällä hetkellä sopimukset tulevalle kaudelle Tuomas Iisalon, Petri Jaakkolan, Samu Kaaresvirran, Juho Kailion, Olli Kannisen, Sami Laaksosen ja Sakari Salmisen kanssa. Joukkueen valmentajat Jukka Toijala ja Jarno Mäkelä lähtevät ensi viikolla Yhdysvaltoihin kartoittamaan mahdollisia tulevan kauden vierastyöläisiä. Haussa ulkomailta on takamies, iso laituri ja sentteri.

Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Päivitetty

Kategoriat

,