Braunschweig on pelannut 13 ottelua, joista se on voittanut kolme. Viimeisin niistä irtosi marraskuun alussa Bonnissa. Sen jälkeen Braunschweig on poistunut parketilta seitsemän kertaa peräkkäin hävinneenä osapuolena. Vuosi 2006 käynnistyi kotiyleisön edessä 86-72 (48-25) -tappiolla Karlsruhelle.
Braunschweig sortui ottelussa luokattomaan toiseen neljännekseen, jossa se pystyi tekemään vain seitsemän pistettä vieraiden 25:ta vastaan.
– Karlsruhe oli meitä tasaisempi joukkue. Me pelasimme ottelussa 25 minuuttia hyvin ja aggressiivisesti, mutta ongelmamme oli tuo toinen neljännes. Se on tällaista, kun nuorelta joukkueelta puuttuu kentällä johtajahahmo, totesi Dettmann, jonka apuvalmentajina toimivat Tomi Kaminen ja Liviu Calin.
Dettmann toivoo, että joukkueen uudesta vahvistuksesta Andrew Woolridgessa on jatkossa ainesta tämän tärkeän roolin täyttäjäksi. Braunschweigia edustava Suomen maajoukkuemies Mikko Noopila pelasi Karlsruhea vastaan 28 minuuttia, joiden aikana hän korotti kauden piste-ennätyksensä kymmeneen ja noukki neljä levypalloa.
Jukka Matisen edustama Frankfurt Skyliners on puolestaan voittanut Bundesliigan 15 ottelustaan viisi. Frankfurtin osalta vuosi 2005 päättyi 98-75 (50-34) -tappioon Oldenburgissa.
Pelikuntoon toipunut Matinen teki ottelussa 11 pistettä ja otti kaksi levypalloa. Matisen pisteistä yhdeksän syntyi 50 prosentin tarkkuudella kolmoskaaren takaa.
Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_miehet/pelaajat_euroopassa/