Suomi pelaa joka päivä torstaista sunnuntaihin. Suomen pitää selvittää ensin tieltään Tanska, Norja, Islanti ja viimeisenä ennakkoon kovin vastustaja Ruotsi voittaakseen kirkkaimman mitalin. PM-kisat ovat Suomen joukkueelle välitavoite, sillä kaikki valmistautuminen tähtää syyskuussa pelattaviin EM-karsintoihin.
– Meillä ei ole yhtään harjoitusotteluita alla, joten PM-kisat ovat tärkeä harjoitusturnaus meille. Tosissaan lähdemme pohjoismaiden mestaruudesta pelaamaan ja samalla hiomaan omaa peliä valmiiksi EM-karsintoja varten, kertoi päävalmentaja Risto Piipari ennakkotunnelmista.
PM-kisojen lisäksi maajoukkue matkustaa vielä Liettuaan ja Slovakiaan pelaamaan harjoitusturnaukset ennen h-hetkeä. Tavoitteena on valmistautua niin hyvin kuin mahdollista kohtaamaan kovan luokan ammattilaiset EM-karsinnoissa. Kovia otteluita Suomi saa varsinkin Liettuassa, jossa se pelaa Liettuaa, Latviaa ja Ukrainaa vastaan.
Suomen naisten maajoukkue PM-kisoissa 12-15.8.2004 Arvika, Ruotsi
Pelaajan seurajoukkueen kohdalla merkintä ”free agent” tarkoittaa, että pelaajalla ei ole julkistettua seurajoukkuetta kaudelle 2004-05.
| Nimi | Seura |
| Reetta Piipari | free agent |
| Ella Pasola | free agent |
| Kaisa Höök | Caceres, Espanja |
| Susanna Rinta | Pantterit |
| Mari Puustinen | Baloncesto Femeninon Badajoz, Espanja |
| Sanna Puskala | Äänekosken Huima |
| Siiri Nuutinen | Forssan Alku |
| Jenni Laaksonen | Puig d’en Valls Eulàlian, Espanja |
| Auli Nyman | Pelikarhut |
| Michaela Moua | Martigny-Ovronnaz, Sveitsi |
| Taru Tuukkanen | Filtros Mann Zaragosa, Espanja |
| Kaisa Tuure | Yaya Maria Breogan, Espanja |
| päävalmentaja | Risto Piipari |
| Valmentajat | Hilpi Savikko ja Janne Silander |
| Fysioterapeutti | Krista Puhakka |
| Suomen ottelut | |
| otteluaika paikallista aikaa | |
| to 12.8 | |
| klo 17:00 | Tanska-Suomi |
| pe 13.8 | |
| klo 17:00 | Norja-Suomi |
| la 14.8 | |
| klo 14:00 | Suomi-Islanti |
| su 15.8 | |
| klo 14:00 | Suomi-Ruotsi |
Lisätietoja: /maajoukkueet/naisten_maajoukkue/