Suomen hurja kiri ei aivan riittänyt Venäjän kaatoon

Suomen miesten koripallomaajoukkue tarjosi ääriään myöten täynnä olleille Pyynikin Palloiluhallin lehtereille hienon taistelun, kun Sokos Hotel Tournament käynnistyi keskiviikkona Tampereella. Oltuaan puoliajalla peräti 27 pisteen takaa-ajoasemassa Suomi nousi viimeisillä minuuteilla yleisön suureksi riemuksi taistelemaan jopa voitosta.

Kotijoukkueen alku oli katastrofaalinen. Kolmessa minuutissa Venäjä nakutti tulostaululle 10-0-lukemat ja se oli vasta alkusoittoa. Suomi ei onnistunut saamaan naapurin tiukan puolustusnipun keskellä vapaita – tai edes kohtuullisia – heittopaikkoja. Vastaavasti kentän toisessa päädyssä venäläiset säkittivät palloa pussiin murhaavalla tarkkuudella. Venäjä näytti millaista MM-kisoissa kymmenenneksi sijoittuneen joukkueen peli voi parhaimmillaan olla.

Venäjän ensimmäisen puoliajan pelitilanneheittojen onnistumisprosentti oli päätä huimaava 71,4 (heitot 25/35). Eipä siis ollut ihme, että Venäjä johti ottelua parhaimmillaan 33 pisteellä (58-25). Tauolle mentäessä ero oli kaventunut 27 pisteeseen (34-61) Hanno Möttölän kolmosella sekä Teemu Rannikon ja Kimmo Muurisen koreilla. Hyvin kuvaava ottelun ensimmäiselle puoliajalle oli se, että Suomi pääsi ensimmäiseen nopeaan hyökkäykseensä vasta 19 minuutin pelin jälkeen.

Suomi ei ollut terävimmillään, vaan esiintyi puolustuspäässä varsin pehmeästi ja lepsuili myös syötöissään sekä viimeistelyssä. Omasta heikosta esityksestään sisuuntuneena Pyynikin Palloiluhallin parketilla nähtiin onneksi toisella puoliajalla täysin erilainen Suomi.

– Venäjä pisti kaikki heittonsa sisään kuin kyseessä olisi ollut normaali heittoharjoitus. Ei toisaalta mikään ihme, sillä puolustuksemme näytti enemmän juniorijoukkueen touhulta. Jokainen meistä oli syypää, ruoti Möttölä Suomen ensimmäisen 20 minuutin esityksiä.

Koko joukkueen nousu

Ottelun käännekohtaan liittyi suomalaisittain kauhunhetkiä. Kun ottelua oli pelattu 23 minuuttia, sai Suomen aloittava pelintekijä Rannikko iskun korinalustilanteessa polven seudulleen. Rannikko vaipui maahan ja joutui jättämään pelin kesken. Rannikon loukkaantuminen sai ilmeisestikin suomalaispelureiden ajatukset ”pallon puristamisesta” hetkeksi muualle ja Suomen peli vapautui. Samalla joukkueen asennetaso pompahti asteikolla usean pykälän ylöspäin.

Petri Virtanen asteli kovassa paikassa Rannikon tuuraajaksi ja onnistui upeasti. Ensin Möttölä teki korin ja upotti vielä saamansa bonusheittonsakin, Pasi Riihelä puolestaan viimeisteli harvinaisen neljän pisteen hyökkäyksen ja Antti Nikkilä nosti ensimmäiset korinsa Tampereella yli neljään vuoteen ja Virtanen upotti vuorollaan kauniin hyppyheiton. Suomen kiri oli käynnistynyt.

Yleisön villi tuki sai suomalaispelurit yrittämään entistäkin kovemmin ja Suomi alkoi kuroa massiivista eroa kiinni. Omaa osaansa kirivaiheessa näyttelivät henkilötasolla Möttölän ja Virtasen korit sekä Olli Nikitinin sisukas puolustustyöskentely. Joukkuetasolla yksi avainasioista oli paikka- ja miespuolustuksen kombinaatio, johon Suomi siirtyi kolmannen jakson alkupuolella. Reilussa viidessä minuutissa Suomi nousi kolmannella neljänneksellä 14 pisteen päähän (61-75) vietyään kyseisen jakson 24-8.

”Iso hatunnosto”

Loppuhetkillä Suomella oli mahdollisuutensa. Kun reilut kaksi minuuttia oli jäljellä, upotti Virtasen kolmosen ja toi Suomen jo yhdeksän pisteen päähän (79-88). Suomelle vihellettiin pahaan paikkaan kaksi kyseenalaista virhettä ja Venäjä pääsi rokottamaan vapaaheittoviivalta. Virtanen pisti vielä kolmosen sisään 25 sekuntia ennen loppua ja kavensi tilanteeksi 82-89. Heti perään Virtanen sai epäurheilijamaisen virheen ja jälkitilanteesta Sergei Monia samanlaisen. Monia pudotti kyynärpäällään Virtasen kanveesiin ja Suomi joutui pelaamaan loppuhetket ilman häntä. Aleksandr Miloserdov viimeisteli vapariviivalta Venäjän pistesaldon ja Jukka Matinen viskaisi vielä kolmosen, joka päätti kamppailun lukemiin 91-85.

– Toisella jaksolla meillä oli hyvä ”draivi” päällä. Usein käy niin, että vaihtopenkiltä tulevat kun saavat mahdollisuuden, he tuovat paljon energiaa mukanaan. (Loukkaantunutta Rannikkoa tuurannut) Virtanen oli aika loistava tänään, kehui Möttölä joukkuetoveriaan.

– Kai tässä pitää olla tyytyväinen toisen puoliajan esityksiin, vaikkei tappio koskaan hyvältä tunnukaan, Möttölä lisäsi.

Myöskään päävalmentaja Ari Tammivaara ei voinut päätään roikottaa ottelun jälkeen, vaikka ensimmäisen puoliskon jälkeen mieli varmasti tekikin.

– Ottelu oli täysin kaksijakoinen. Alussa Venäjä näytti miten koripalloa pelataan. Olimme täysin jäässä, eikä puolustuksemme missään nimessä ollut sellaista kuin haluamme sen olevan. Toisella jaksolla tapahtui jotain sellaista, josta nostan isosti pelaajille hattua ja jonka vuoksi uskon tämän joukkueen tulevaisuuteen. Nousumme oli kova suoritus. Kaksi viikkoa sitten kun voitimme Venäjän, nousimme seitsemän pisteen puoliaikatappiosta 17 pisteen voittoon. Nyt voitimme toisen puoliajan 21 pisteellä. Tällä kertaa se ei kuitenkaan riittänyt voittoon, Tammivaara mietiskeli.

Suomen joukkueen ja kentän tehokkain ottelussa oli 23 pistettä heittänyt Hanno Möttölä. Teemu Rannikko ja Petri Virtanen tekivät kymmenen pistettä mieheen. Venäjän ykkönen oli 20 pistettä nostellut Mihail Solovjov.

Ottelun jälkeen ei tarkkaa diagnoosia Rannikon jalan kunnosta vielä ollut, mutta mies pystyi kuitenkin varaamaan painoa jalalle, joka on hyvä merkki. Virtanen oli pelin jälkeen vielä pää pyörällä, mutta kunnossa. Mies menetti Monian kyynärpää-iskun vaikutuksesta hetkeksi tajunsa.

Viro yllätti Saksan 

Jos oli Suomi-Venäjä –taisto osoitus Euroopan kovasta kilpailutilanteesta, niin sitä oli myös Viron ja Saksan välinen ottelu, joka käynnisti Sokos Hotel Tournamentin keskiviikkona. Saksan suomalaisvalmentaja Henrik Dettmann lepuutti Viro-pelissä tosin koko normaalia aloitusviisikkoaan ja tuloksellisesti se myös kostautui.

Vaikka ottelun puolivälissä Saksa näyttikin vievän pelin, toisin kävi. Martin Müürsepp toi Viron mukaan peliin ottelun päätösneljänneksellä ja lopulta myös ratkaisi ottelun. NBA:ssakin aikanaan pelannut virolainen tykitti 29 pistettä, joista tärkeimmät kahden viimeisen minuutin aikana. Vanha konkari Gert Kullamäe heitti 16 pistettä ja nosti viidellä peräkkäisellä pisteellään Viron ensimmäistä kertaa johtoon (71-70) sitten alkuhetkien, kun reilut viisi minuuttia oli pelaamatta. Viron voittolukemat kirjattiin lopulta 89-79 (34-46).

Dettmann ei antanut suojateilleen edes välttäviä arvosanoja, mutta myönsi pelaajiensa joutuneen kovaan paikkaan.

– Jos oli puolustuksemme ensimmäisellä puoliajalla hyvää, niin toisella se oli vähintään yhtä huonoa. Viro on vaikea vastustaja ja juuri nähdynlainen joukkue; kun se pääsee vauhtiin, on joukkuetta erittäin vaikea pysäyttää, Dettmann arvioi ja muistutti, että viime EM-karsinnoissa Viro onnistui voittamaan mm. Sydneyn olympiakakkosen Ranskan.

– Tänään meitä kiinnosti eniten se, että löytyykö meiltä pelinjohtoa paineen alla, kun Mithat Demirel ja Marko Pesic ovat sivussa. Tulos on kaikkien nähtävissä. Toisaalta pelaajat olivat aika raukkamaisessa tilanteessa, kun koko aloitusviisikkomme oli sivussa. Jokainen ymmärtää, että tänään kentällä nähdyt pelaajat pelaisivat paremmin aloituksen kavereiden kanssa, lisäsi Dettmann.

Saksan aloitusviisikko nähdään kokonaisuudessaan tositoimissa torstaina, kun Saksa kohtaa Venäjän klo 17.30 alkaen. Suomi ottaa torstaina mittaa Virosta ottelussa, joka alkaa klo 20. Torstai on kokonaisuudessaan jo loppuunmyyty, eikä otteluihin ole lippuja saatavilla. Jäljellä olevat pääsyliput perjantaina pelattaviin otteluihin myydään Delfin Basket Tournamentin kisatoimistossa Sammon koululla.

Suomi – Venäjä 85 – 91 (34-61), miesten maaottelu, Tampere 6.8.2003 

Suomi:    
Antti Nikkilä 4/3
Tuukka Kotti 3/3
Jussi Kumpulainen 2/4
Jukka Matinen 8/1
Mikko Noopila 7/1
Kimmo Muurinen 4/3
Pasi Riihelä 6/3
Jyri Lehtonen 8/0
Olli Nikitin 0/0
Hanno Möttölä 23/5
Petri Virtanen 10/1
Teemu Rannikko 10/1
Venäjä:    
Vassili Karasjov 9/3
Aleksandr Bashminov 4/1
Aleksandr Miloserdov 4/0
Mihail Solovjov 20/3
Valentin Kubrakov 9/1
Pjotr Samoilenko 8/5
Fjodor Likholitov 5/1
Zachar Pashutin 0/0
Sergei Monia 12/5
Viktor Khrjapa 10/4
Dmitri Domani 0/2
Aleksej Savrasenko 10/5

Viro – Saksa 89 – 79 (34-46), miesten maaottelu, Tampere 6.8.2003 

Viro:    
Heiko Rannula 6/3
Marek Doronin 4/1
Gregor Arbet 0/1
Heiko Nidas 0/0
Leho Kraav 3/1
Andre Pärn 8/2
Kristjan Kangur 4/3
Tarmo Kikerpill 0/0
Ardo Ärmpalu 9/4
Martin Müürsepp 29/7
Gert Kullamäe 16/2
Rauno Pehka 10/4
Saksa:    
Jörg Lütcke 3/2
Pascal Roller 17/2
Steffen Hamann 6/3
Misan Nikagbatse 3/3
Stephen Arigbabu 4/5
Robert Maras 8/3
Drazan Tomic 7/3
Marvin Willoughby 12/2
Sven Schültze 13/4
Jan-Hendrik Jagla 6/3