Suomen nuorilla voitokas avauspäivä PM-kisoissa

Sekä 17- että 19-vuotiaiden nuorten Pohjoismaiset mestaruuskilpailut polkaistiin käyntiin helatorstaina Tukholmassa. Suomalaisten saalis avauspäivältä oli mainio – neljä ottelua ja neljä voittoa. Kovimmasta suorituksesta vastasivat Suomen 19-vuotiaat pojat, jotka kukistivat isäntämaa Ruotsin.

Ottelu oli kovatempoinen ja fyysinen, joka sopi selkeästi vastustajaansa pienemmälle Suomen joukkueelle. Suomi pelasi aggressiivista puolustusta läpi ottelun ja pystyi sen avulla tasoittamaan Ruotsin neljän yli kaksimetrisen pelurin tuomaa ylivoimaa. Hyökkäyspäässä vauhtia pitivät Pussihukkien Mikael Haanpää (21 pistettä) sekä Hongan Shawn Huff (20). Suomi voitti lopulta 11 pisteen erolla (86-75), kun peli puoliajalla oli vielä tasalukemissa.

Suomen 19-vuotiaiden tyttöjen sankarit Tanskaa vastaan olivat Turun Riennon Tiina Sten sekä Karhun Poikien Riikka Terävä. Suomi voitti ottelun pistein 70-64. Naisten I divisioonan parhaana pelaajana äskettäin palkittu Sten hassutti tanskalaispuolustusta peräti 32 pisteen edestä ja Terävä säesti 17 pisteellään.

Myös nuoremman ikäluokan, 17-vuotiaiden, maajoukkueet avasivat PM-kisat siis voitoilla. Poikien jyrän alle jäi Norja. Vaikka pelaamattomuus vielä näkyikin suomalaisten otteissa, voittivat sinivalkoiset silti lukemin 83-51. Ilkka Vuori (12/6) ja Vesa Mäkäläinen (11/4) tekivät eniten pisteitä, mutta yllättäjäksi nousi BC Nokian 185-senttinen Tommi Laaksonen, jonka kova asenne toi mukanaan seitsemän levypalloa.

Suomen 17-vuotiaat tytöt kaatoivat poikien lailla lähes näytöstyyliin vastuksensa. Islanti joutui taipumaan loppuluvuin 55-83. Kaaron Roiman Tiia Huuhka pussitti 17 pistettä. Tapiolan Hongan Minna Raatikka teki selvää jälkeä levyrikahinoissa vieden nimiinsä kymmenen irtopalloa.

Perjantai on Suomen maajoukkueille vilkas päivä. 19-vuotiaiden poikien maajoukkue kohtaa Tanskan, samanikäiset tytöt puolestaan Islannin. 17-vuotiailla edessä on kaksi ottelua: pojat ottavat mittaa Islannista ja Tanskasta sekä tytöt Tanskasta ja Norjasta.

Ruotsi – Suomi 75 – 86 (41-41), 19-vuotiaiden poikien PM-kisoja

Ottelun tilastotiedoista saatavilla ainoastaan pisteidentekijät.

Awuah-Addae Nanayaw 3
Niemi Mikko 10
Haanpää Mikael 21
Nieminen Eetu 11
Laine Sebastian
Pursiainen Panu 2
Timola Hans 6
Väänänen Jukka-Pekka 8
Laakso Jyri 3
Rekonen Arto 2
Huff Shawn 20

Tanska – Suomi 64 – 70 (32-41), 19-vuotiaiden tyttöjen PM-kisoja

Ottelun tilastotiedoista saatavilla ainoastaan pisteidentekijät.

Morottaja Outi 2
Terävä Riikka 17
Leinonen Asta
Piiroinen Juuli
Puskala Sini 5
Koponen Viena
Uimonen Anna-Maija 3
Harju Nea 3
Rissanen Oona
Sten Tiina 32
Leppänen Satu 8

Suomi – Norja 83 – 51 (39-28), 17-vuotiaiden poikien PM-kisoja

Vuori Ilkka 16/6
Levä Eero 7/5
Laaksonen Tommi 4/7
Iisalo Joonas 6/1
Lehtonen Turo 8/3
Vertio Panu 7/3
Järvinen Mikko-Petteri 2/3
Koivisto Mikko 8/4
Sirola Ilkka 7/8
Mäkäläinen Vesa 11/4
Haanpää Samuel 5/6
Virta Antti 2/2

Islanti – Suomi 55 – 83 (32-46), 17-vuotiaiden tyttöjen PM-kisoja

Wikberg Sanna 8/3
Raatikka Minna 7/10
Aaltonen Tiina 6/2
Bedretdin Dinah 2/5
Kojola Kira 3/1
Huuhka Tiia 17/2
Summanen Mari 8/5
Erander Mirka 2/1
Ollila Laura 0/0
Silvonen Saara 13/1
Kuitunen Iina 4/4
Kinnunen Sanna 13/6