Kreikka väkevämpi sekä poikien että tyttöjen karsinnoissa

Sekä Suomen pojat että tytöt kärsivät lauantaina tappion isäntämaa Kreikalle 16-vuotiaiden EM-jatkokarsinnoissa. Pojat pistivät Kreikan tiukille häviten niukasti lukemin 63-72. Tytöt kärsivät tappionsa selvemmin, loppunumeroin 51-70.

Suomen 16-vuotiaat pojat avasivat Kreikka-pelin vahvasti. Se johti ensi minuuteilla 9-4 ja vielä varttitunnin pelinkin jälkeen 32-30. Suomi oli pelissä hyvin mukana aina viimeisille minuuteille saakka. Kun reilu minuutti oli jäljellä oli tilanne isäntien eduksi 66-63. Suomi ei enää pystynyt korintekoon, vaan Kreikka vei viime hetket 6-0 ja koko ottelun 72-63. Viimeiset minuutit Suomi joutui pelaamaan ilman Mikko Koivistoa, Cedrik Latimeria ja Tero Laitista, joiden virhetilit tulivat täyteen. Suomen ykkönen oli Tapiolan Hongan 197-senttinen Juho Nenonen, joka teki 20 pistettä ja poimi yhdeksän levyriä. Poikien karsintalohkossa oli lauantaina muutenkin tasaista. Slovenia voitti Belgian 72-70 ja Bulgaria Saksan 72-71.

Tyttöjen maajoukkue haastoi erinomaisesti kreikattaret ottelun ensimmäisellä puoliskolla. Kymmenen minuutin pelin jälkeen Suomi oli vain pisteen perässä (18-19), eikä puoliajallakaan eroa ollut kuin yhdeksän pistettä (30-39). Suomi joutui toisella puoliskolla virhevaikeuksiin ja Kreikka pääsi karkuun. Suomi teki kolmannella jaksolla vain seitsemän pistettä. Ainoana suomalaispelurina kaksinumeroiseen pistelukemaan ylsi Fia Ohtonen, joka teki 11 pistettä. SB-Girlsin Liisa Pastak kaapi hyppysiinsä kymmenen levypalloa. Lohkon muissa otteluissa Serbia & Montenegro kuritti Bulgariaa 80-49 ja Italia nipisti 47-46-voiton Latviasta.

Sunnuntaina sekä Suomen pojilla että tytöillä on jälleen vastassaan sama maa; Bulgaria.

Suomi – Kreikka 63 – 72 (37-39), 16-vuotiaiden poikien EM-karsintaa

Heiskanen Jouko 0/0
Pehkonen Mikko 2/1
Kyllönen Jarkko 5/0
Suokas Mika 0/2
Nenonen Juho 20/9
Järvinen Jouko 4/5
Pinta Tommi 7/6
Lee Gerald Jr 0/1
Koivisto Mikko 14/5
Laitinen Tero 4/7
Latimer Cedric 7/10

Suomi – Kreikka 50 – 71 (30-39), 16-vuotiaiden tyttöjen EM-karsintaa

Richter Jutta 0/2
Launiainen Henna 7/3
Rätteli Iina 2/1
Nieminen Katri 2/2
Valtakari Kaisa 9/1
Sundström Janika 7/1
Ohtonen Fia 11/4
Alasentie Maija 0/0
Achrén Johanna 0/3
Ranta Maiju 0/1
Pastak Liisa 8/10
Vauhkonen Pauliina 4/5

Päivitetty