Hallitseva mestari Kouvot on menettänyt mestaruuden ratkaisseista kahdeksasta rotaatiopelaajastaan kuusi, mutta Kouvolassa ei ole hätäpäivää. Päävalmentajan pestin jättänyt Jyri Lehtonen on jättänyt joukkueensa hyvään kuosiin ja Korisliigan vuoden valmentajana kolmasti palkittu Pieti Poikola saa käyttöönsä kurinalaisen, tulivoimaisen ryhmän.
Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-kotikisat saivat päätöksensä yli 2000 katsojan silmien alla Helsingin Jäähallissa, kun Suomi voitti Unkarin 91-70 (20-32). Suomi heitti tarkasti ensimmäisellä neljänneksellä, yltyen 18-0-juoksuun avausjakson päätteeksi ja keräten vankan johdon, joka kantoi loppusummeriin saakka. Suomen lopullinen sijoitus turnauksessa oli 15.
Toisena EM-kisapäivänä Espanjan jatkoajalla kaatanut Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue on näkyvästi mukana myös sosiaalisessa mediassa. Oheisen listan avulla voit seurata Tuomas Hirvosen, Lauri Markkasen ja kumppaneiden kuulumisia näppärästi Instagramissa ja Twitterissä!
Suomen 20-vuotiaiden miesten historialliset EM-kisat pyörähtivät käyntiin tänään lauantaina Helsingin Jäähallissa 4554 silmäparin edessä, kun Suomi kohtasi Israelin. Tasaisessa pelissä molemmilla joukkueilla oli hetkensä, mutta Israel sai viimeisen momentumin päätösneljänneksellä, jonka myötä israelilaiset pääsivät juhlimaan 81-72 (35-33) -voittoa.
Lauantaina alkaviin EM-kotikisoihin valmistautuva Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue kohtasi torstain EM-kenraalissaan ikäluokkansa hallitsevan EM-pronssimitalistin, Turkin. Suomen päävalmentaja Anton Mirolybov jakoi tasaisesti peliaikaa ja peluutti lukuisia erilaisia kentällisiä Turkin 65-72 (34-29) -voittoon päättyneessä ottelussa.
Päävalmentaja Anton Mirolybov on nimennyt kahdentoista pelaajan ryhmän, joka vetää Suomen sinivalkopuvun ylleen historiallisissa 20-vuotiaiden miesten koripallon EM-kisoissa 16.-24.7. Helsingissä. Joukkue esiintyy täydessä kokoonpanossaan faneilleen tänään tiistaina Helsingin Kansalaistorin Sporttitori-tapahtumassa klo 18.
20-vuotiaiden miesten hallitseva Euroopan mestari Serbia onnistui kaatamaan EM-kotikisoihin valmistautuvan Suomen toistamiseen. Torstain ottelun tapaan Serbia kiskaisi myös perjantain pelin alussa selkeän johdon, mutta joutui kiipeliin kolmannella jaksolla ennen kuin onnistui varmistamaan voittonsa. Tällä kertaa Serbia peittosi vieraansa 88-70 (39-31).
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue aloitti maaottelunsa ikäluokkansa hallitsevaa Euroopan mestari Serbiaa vastaan liiallisen kohteliaisuuden merkeissä, mutta nousi itseluottamuksensa löydettyään 26 pisteen takaa kahden pisteen päähän. Serbia säilytti kuitenkin hankkimansa johdon ja peittosi haastajansa Vrsacissa pistein 87-81 (55-35).
Ikäluokkansa EM-kotikisoihin valmistautuva Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue juoksi Liettuassa pelatussa valmistavassa maaottelussa Valko-Venäjän kumoon. Suomi repäisi ratkaisevan eron ensimmäisen neljänneksen 20-0-juoksulla ja piti johtoasemansa loppulukemiin 73-60 (41-23) asti. Murphyn koripalloilevan veljeskatraan nuorin Tomas Murphy teki ottelussa maajoukkuedebyyttinsä.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen valmistautuminen Helsingissä järjestettäviin ikäluokan EM-kisoihin (16.-24.7.) on alkanut. Joukkueen päävalmentaja Anton Mirolybov on kutsunut koolle mielenkiintoisten 22 pelaajan ryhmän, joista 12 juoksee Helsingissä EM-kisaparketeille kotiyleisönsä edessä.
Joensuun Kataja isännöi maanantain ainoassa Korisliigan kamppailussa Kouvolan Kouvoja. Isäntien hallinnassa kulkenut ottelu kääntyi viimeisellä neljänneksellä päälaelleen, vierailijoiden karatessa lopulta 93-85 (37-50) –voittoon.
Anton Mirolybovin luotsaama Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue mittelee ikäluokkansa Pohjoismaiden mestaruudesta 14.-16. kesäkuuta Kisakallion SUSI Training Centerissä. Suomen lisäksi Pohjolan herruudesta kisaavat Ruotsi, Islanti ja Tanska.
Kouvot on solminut kesän kynnyksellä kaksi uutta pelaajasopimusta kun Korisliigakaudella 2015-2016 Kouvot-paidan pukevat päälleen ensi kertaa urallaan 27-vuotias Cedric Latimer ja 18-vuotias Arttu Saarijärvi. Latimerin sopimus on mallia 1+1 sisältäen neljän kuukauden mittaisen tryoutin ja Saarijärven sopimus on puolestaan 3-vuotinen.
A-poikien sekä -tyttöjen SM-finaalit pyöräytettiin käyntiin aurinkoisessa säässä Lahdessa ja Lappeenrannassa. Molemmissa otteluissa kotijoukkueet olivat vahvempia – Lahdessa kotijoukkue kaatoi ToPon 81-52 ja Lappeenrannassa Catz kukisti Helmi Capitalsin luvuin 70-60.
Joukkueiden ensimmäisissä pudotuspelikohtaamisissa Torpan Pojat haki vierasvoiton Honka Akatemiasta vahvan levypallopelin turvin luvuin 64-75. Namika Lahti Juniorit 96 puolestaan kaatoi Lahdessa KTP:n 88-80.
18-vuotiaiden poikien maajoukkue saavutti tavoitteensa ja nappasi B-divisioonan EM-kisojen pronssiottelussa mitalin lisäksi nousun A-divisioonaan kesäksi 2015. Suomi suorastaan tyrmäsi laajalla materiaalillaan länsinaapuri Ruotsin 70-50 (40-26).
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia