Suomen korispojat pääsivät juhlimaan sunnuntaina Tukholmassa Pohjoismaiden mestaruutta, kun 17-vuotiaat kaatoivat PM-finaalissa Ruotsin ja 19-vuotiaat puolestaan Islannin. Erityisesti 17-vuotiaiden mestaruusjahti oli draamaa täynnä, sillä finaalin ratkaisut nähtiin vasta toisella jatkoajalla. Suomalaistyttöjen oli tyytyminen PM-hopeaan.
Suomen maajoukkueilla on hyvä meno päällä Tukholmassa käynnissä olevissa Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa. Perjantaina Suomen 17- ja 19-vuotiaiden maajoukkueet pelasivat kaikkiaan kuusi ottelua, joista suomalaisvoittoon päättyi viisi.
Vuonna 1986 syntyneiden poikien maajoukkueryhmä osallistui viime viikonvaihteessa Riikassa pelattuun nuorten Pohjois-Euroopan liigan (NEYBL) turnaukseen kahdella joukkueella. Tuliaisina turnauksesta oli turnausvoitto sekä viides sija, joiden lisäksi Suomen joukkue selvitti tiensä kuuden joukkueen lopputurnaukseen, Super Finaaliin.
Suomen Koripalloliiton nuorten maajoukkuepelaajien tehoharjoitteluryhmien, NOKIA Teamien, 40 pelaajaa on valittu. Kutsun saaneita poikia on 24 ja tyttöjä 16. NOKIA Teamit kokoontuvat kesän aikana kahdelle leiritysjaksolle, jonka ohella pelaajien henkilökohtaista harjoittelua evästetään.
Suomen 17-vuotiaiden maajoukkueryhmästä koottu joukkue osallistui viime viikonvaihteessa Tallinnassa järjestettyyn nuorten Pohjois-Euroopan liigan (NEYBL) turnaukseen. Tiit Sokkin isälleen järjestämän muistoturnauksen oheen järjestetty turnaus opetti suomalaispojille jälleen sen, kuinka kovaa ulkomailla pelataan. Tuliaisina oli kahden voiton lisäksi aimo annos kokemusta ja yhdessäoloa.
Lahdessa viikonvaiheessa pelattu poikien NEYBL – turnaus tarjosi paljon kovatasoisia pelejä. Turnauksen voitti viime hetkillä peruuttaneen SBBK:n varalle tullut Namika Lahden 22-vuotiaat. Toiseksi tuli A. Saboniksen koulu Liettuasta ja pronssiset mitalit vei RTI, Minskistä, Valko-Venäjältä. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkueryhmä sijoittui neljänneksi voitettuaan T.Sokkin joukkueen Virosta ja Balt Treid:in Pietarista Venäjältä.
Tampereella Delfin Basketin turnauksen yhteydessä pelattu 16-vuotiaiden poikien Baltic Sea Cup oli suomalaisten juhlaa. Ensimmäiset viralliset maaottelut pelannut 1986-syntyneiden poikien ryhmä kaatoi selvästi sekä Ruotsin että Viron. Turnauksessa ulkopuolisena joukkueena pelannut 20-vuotiaiden haastajaryhmä kaatoi 16-vuotiaat niukasti.
Vuonna 1986 syntyneiden eli 16-vuotiaiden poikien maajoukkue pelasi voitokkaan kolmen päivän turnauksen 14.-16.6. Liettuassa, Birzain kaupungissa. Kahdella joukkueella mukana ollut Suomi pelasi yhteensä kymmenen peliä voittaen niistä kahdeksan. Näin ollen turnauksen voitto ja pronssiset mitalit matkasivat poikien mukaan Suomeen.
Suomen Koripalloliiton nuorten maajoukkuepelaajien tehoharjoitteluryhmien, NOKIA Teamien, 40 pelaajaa on valittu. Kutsun saaneita poikia on 24 ja tyttöjä 16. NOKIA Teamit kokoontuvat kesän aikana kahdelle viisipäiväiselle leiritysjaksolle, jonka ohella pelaajien henkilökohtaista harjoittelua evästetään.
Suomen 15-vuotiaiden poikien maajoukkueryhmä aloitti kansainvälisen toiminnan vilkkaasti. Birzaissa, Liettuassa 19 poikaa sai neljän päivän aikana tuntuman kansainvälisiin peleihin, joita suomalaiset pelasivat kaikkiaan kahdella joukkueella 12. Saldona otteluista lohkesi kahdeksan voittoa sekä suuri määrä kokemusta.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia