Edellisessä Korisliigan ottelussaan hallitsevan mestarin Nilan Bisonsin voittotaisteluun haastanut Uudenkaupungin Korihait hakee lisää voittoja liigataulukkoon kotonaan Pohitullissa Kauhajoen Karhua vastaan. Väkevästi kauden aloittanut Karhu on hävinnyt kaksi viimeisintä otteluaan ja hakee keskiviikon kamppailusta ryhtiliikettä.
Eurocupin alkulohkon ensimmäisestä viidestä ottelustaan kaksi voittanut Loimaa Bisons jatkaa pelejään Euroopan kakkosliigassa keskiviikkona Liettuan pronssijoukkue Neptunas Klaipedan vieraana. Helsingin Jäähallin Eurocup-avauksessaan Klaipedan nitistänyt Bisons saa vastaansa kynsin, hampain jatkopaikasta taistelevan kotijoukkueen.
Koripallon ystäviä hemmotellaan lauantaina kahden suoran Korisliigan huippuottelun merkeissä. YLE TV2 esittää klo 15:55 alkaen Namika Lahden ja KTP:n kohtaamisen Lahden Suurhallista, ja heti ottelun tauottua URHOtv tuo kotisohville Nilan Bisonsin ja Tampereen Pyrinnön kärkiderbyn Loimaan Liikuntahallilta.
Porvoon Tarmon miesten edustusjoukkue on saanut jälleen uuden amerikkalaisen pelaajavahvistuksen. Maanantaina puolen päivän jälkeen Suomeen sekä Porvooseen saapui 24-vuotias, 198-senttinen yleispelaaja Chris McEachin.
Loimaa Bisonsin Eurocup-kauden toinen vierasottelu oli hallitsevalle Suomen mestarille kauden toistaiseksi vaikein koitos. Bisons ajautui varhain virhevaikeuksiin ja notkahti kolmannen jakson puolenvälin tienoilla 15 pisteen takaa-ajoasemaan, eikä onnistunut enää nousemaan fyysisten ateenalaisten rinnalle. Panionios lähetti Bisonsin kotimatkalle lukemin 74–62 (38–32).
EuroChallenge-kauden 2013/14 syyskauden yllätykset jatkuivat keskiviikkona Tanskan Aarhusissa, kun Ville Tuomisen valmentama Tanskan liigakärki Bakken Bears jylläsi vakuuttavaan voittoon joensuulaisesta Kataja Basketista. Tyrmäystippoja jo heti kättelyssä joensuulaisille tarjonnut Bears vei ottelun pistein 101–91 (51–43).
Tampereen Pyrintö ylsi kolmanteen kotivoittoonsa kolmannessa Baltian liigan ottelussaan pyörittelemällä ruotsalaista Norrköping Dolphinsia 78–65 (31–31). Dolphins pysytteli kolme jaksoa tuntumassa kaukoheitoillaan Pyrinnön tuskaillessa korintekonsa kanssa, kunnes ”Punakone” pääsi viimein jylläämään päätösjaksolla.
Korisliigan ja Baltian liigan ottelut yhteen laskien syyskauden ensimmäiset 11 otteluaan voittanut Tampereen Pyrintö hakee voittoputkelleen jatkoa tiistaina, kun Pyynikille saapuu tamperelaisille viime kauden EuroChallengesta tuttu Norrköping Dolphins.
Viime kaudella EuroChallengen puolivälieriin edennyt Kataja Basket antoi tiistaina Joensuun LähiTapiola Areenalla kovan tuulen varoituksen muille alkulohkonsa joukkueille riepottelemalla Ranskan liigan kolmossijaa hallitsevaa Choletia 76–70 (46–28). Varsinkin ottelun avauspuolisko oli todellista joensuulaisnäytöstä.
Loimaan Bisonsin kotipelipainotteinen Eurocup-alkulohkon avauspuolisko jatkuu huomenna keskiviikkona uudella kotihallilla, Vantaan Energia Areenalla. Miehistönmuutoksia alkuviikolla tehnyt ”biisonilauma” saa Vantaalla vastaansa Venäjän legendaarisimpiin joukkueisiin kuuluvan Pietarin Spartakin.
Joensuulainen Kataja Basket vastasi kauden 2012/13 EuroChallenge-sensaatiosta etenemällä kaikkien ennakko-oletusten vastaisesti liigan kahdeksan parhaan joukkoon ja haastamalla ranskalaisen Gravelines-Dunkerquen puolivälieräkamppailussa. Kataja kohtaa toisen EuroChallenge-kautensa ensimmäisessä ottelussa tiistaina Ranskan ProA:ta pelaavan Choletin.
Tampereen Pyrinnön ilmiömäinen syysvire Korisliigassa säilyy. Korihait jäi täysin altavastaajaksi perjantaina kotikentällään Pohitullissa, kun ”Punakone” jyräsi vastaansanomattoman 50–105 (20–53)-voiton. Lappeenrannassa Namika syvensi Korikobrien ahdinkoa nousemalla 11 pisteen takaa voittoon ja Kataja kuritti Namika Lahtea Joensuussa.
Erik Murphyn, 23, ja Chicago Bullsin urakka lähtee käyntiin ensi yönä, kun NBA:n runkosarja lähtee käyntiin. Kaudenavajaisissa Bulls kohtaa vieraissa Miami Heatin, joka on voittanut kaksi perättäistä mestaruutta supertähtensä LeBron Jamesin johdolla. Suomen ja Yhdysvaltojen passeilla pelaava Murphy tulee olemaan Hanno Möttölän jälkeen toinen NBA:ssa esiintynyt suomalaispelaaja kautta aikojen.
Kaksinkertainen Suomen mestari Loimaan Bisons ottaa ensiaskeleensa Euroopan toiseksi kovimmassa kansainvälisessä seurakilpailussa Eurocupissa keskiviikkoiltana klo 20:00, kun Liettuan pronssijoukkue Neptunas Klaipeda saapuu Helsingin Jäähalliin Biisoneiden vieraaksi.
Korisliigan puhtaan pelin joukkueiden määrä nousi neljään, kun Tapiolan Honka ja Kauhajoen Karhu kasvattivat voittojensa määrän kolmeen. Tapiolan Honka nousi tauon jälkeen Ronnie Clarkin ratkaisuilla Salon Vilppaan ohi matkallaan 77–71 (33–41)-voittoon ja Kauhajoen Karhu kesytti Lapuan Korikobrat Pohjanmaan paikallisderbyssä luvuin 106–76 (48–37).
Naisten Korisliigaa pelaava Forssan Alku täydensi kokoonpanoaan kolmannella ulkomaalaisvahvistuksella. Monique Martin (180 cm/ 20 vuotta) korvaa perjantaina kotiin palanneen Latara Darrettin.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia