Elina Koskimiehellä jäi hieman hampaankoloon viime kaudella Saarlouis Royalsin kanssa ja päätti palata täksi kaudeksi korjaamaan virhettä. Hyvin alkaneeseen kauteen tuli pieni särö lievän loukkaantumisen myötä. Saarlouis lähti viime kauteen suurin odotuksin, sillä olihan se voittanut edelliskautena Saksan cupin ja saanut hopeamitalit kaulaansa kauden päätteeksi Bundesliigasta. Se olikin yksi suurimmista ennakkosuosikeista viime kauteen lähdettäessä ja…
EuroCup alkoi suomalaispelaajien osalta vahvasti ja Helmi Tulonen siivitti Matelican avausvoittoon Italiassa. Sara Bejedi ja Veera Pirttinen olivat isossa roolissa heidän joukkueiden jatkaessa tappioitta. EuroCup: Bejedi ja Rokkanen vahvassa iskussa EuroCup käynnistyi viikolla ja suomalaispelaajat olivat heti hyvässä iskussa. Sara Bejedi ja Sara Rokkanen olivat isoissa rooleissa joukkueidensa voitoissa. Bejedi oli ottelun paras pistenainen, kun…
Sara Bejedin kausi jatkui voittoisasti Kreikassa ja Elina Koskimies jatkoi vahvasti Saksassa ja Veera Pirttinen Britanniassa. Susiladiesin pelaajat nauttivat myös isosta vastuusta viikonlopun peleissä. Kreikka (A1 Ethniki): Panathinaikos jatkaa voittojen tiellä Sara Bejedin kausi jatkui voittoisasti Kreikassa, kun hän oli siivittämässä Panathinaikosia selvään 108-62-voittoon Kavalasta. Bejedi nakutti ottelussa 10 pistettä ollen erityisen tarkkana kolmen pisteen…
Naisten korissarjat ovat käynnistymässä Euroopassa ja Susiladiesin pelaajat ovat päässeet vauhtiin. Elina Koskimies johdatti Saarlouis Royalsin EuroCupin lohkovaiheeseen, Lotta-Maj Lahtinen oli tehokkaana Espanjassa ja Veera Pirttinen oli iskussa Englannissa. Eurocup (karsinnat): Elina Koskimies oli isossa roolissa johdattaessaan Saarlouis Royalsin EuroCupin lohkovaiheeseen. Saarlouis kohtasi karsinnassa sveitsiläisen Geneven ja petasi itselleen hyvät lähtökohdat toissa viikolla voittamalla ensimmäisen…
Susiladiesin Elina Koskimies, 29, pelasi torstaina Liettuaa vastaan jo 50. maaottelunsa. Koskimiehellä on nyt kasassa 51 maaottelua naisten maajoukkueessa.
Elina Koskimiehen ja Roosa Lehtorannan Saarlouis Royals joutui taipumaan Saksan Bundesliigan pudotuspelien puolivälierissä. Lopputulosta lukuun ottamatta Koskimiehelle jäi kuitenkin positiivinen maku kaudesta.
Awak Kuierin kausi Turkissa päättyi hopeatunnelmiin. Saksassa ja Bulgariassa saatiin pudotuspelit käyntiin.
Awak Kuier oli johdattamassa Galatasarayta kiinni Euroliigan välieräpaikkaan. Iloisia uutisia kuultiin myös Saksasta, kun Elina Koskimies teki paluun kentille.
Awak Kuierin Galatasaray jatkoi voittoisaa menoaan viime viikolla eikä ole kokenut alkukaudesta vielä tappiotta. Elina Koskimiehen ja Roosa Lehtorannan Saarlouis Royals puolestaan porskuttaa Bundesliigassa.
Euroturnaukset saatiin käyntiin viime viikolla ja Awak Kuierin Galatasaray aloitti maukkaalla voitolla. Viikolla nähtiin useita muitakin kovia suorituksia Susiladies-pelaajilta.
Elina Koskimies siirtyi yhden Suomessa vietetyn kauden jälkeen takaisin ulkomaille palaten tuttuun maahan Saksaan. Seura on kuitenkin uusi, kun hän teki sopimuksen Saarlouis Royalsin kanssa.
Awak Kuier johdatti Galatasaray’n Euroliigaan turkkilaisjoukkueen kaataessa romanialaisen Sepsi-SIC:n selvin numeroin. Kansalliset sarjat käynnistyivät Saksassa, Espanjassa ja Unkarissa.
Susiladies ja Elina Koskimies saavat vastaansa EM-karsintojen kahden kotipelin ikkunassa torstaina Slovenian ja sunnuntaina Bulgarian. Susiladiesin mediaharjoituksissa eilen tavoitettu Koskimies lähtee karsintaikkunan peleihin toiveikkaana: kaksi voittoa toisi hyvät mahdollisuudet kohti 2025 EM-kisoja.
Susiladies jatkaa marraskuun alussa karsintaurakkaansa heinäkuussa 2025 pelattaviin EM-kisoihin kahdella kotiottelulla Urhea-hallissa, joihin on nimetty 14 pelaajaa. Susiladiesin vieraaksi saapuu torstaina 7.11. Slovenia ja isänpäiväsunnuntaina 10.11. Bulgaria.
Naisten Korisliigassa oli lauantaina täysi viiden ottelun päivä. Illan voittajia olivat Peli-Karhut, Pyrintö, ToPo, BC Nokia ja EBT.
Naisten Korisliigassa pelattiin sunnuntaina yksi ottelu. Siinä sarjakärki Peli-Karhut haki vierasvoiton Nokialta 95-78.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia