Troy Universityn Shawn Hopkins päätti vuoden 2015 onnistuneesti heittäen henkilökohtaisen piste-ennätyksensä upottamalla neljä kolmosta. Arkansas State kuitenkin kukisti Troyn luvuin 81-84. Weckströmin Maine kärsi 59-58 -tappion maineekkaan North Carolinan vieraana.
Naisten maajoukkueen taival uuden päävalmentajan Pekka Salmisen alaisuudessa on ollut tänä kesänä menestyksekäs, kun Suomi jatkaa tappiottomana voitettuaan toisen kerran kahden päivän sisään Tanskan 68-52 (37-24). Suomelta nousi jälleen tähtipelaajien lisäksi uusi onnistuja, kun Sofia Pelander pelasi tällä kertaa huippupelin.
Suomen naisten maajoukkueen vuosi 2015 on lähtenyt käyntiin, kun uusi päävalmentaja Pekka Salminen on kutsunut 24 pelaajaa maajoukkueleiritykseen. Naisten maajoukkueen kesä sisältää kaksi kotiottelua Ruotsia vastaan ja turnauksen Tanskassa.
Evita Iiskolan Providence kärsi reilun kotitappion DePaulin yliopistolle lukemin 66-103, kun Iiskola heilutti korisukkaa 10 pisteen edestä. Oskar Michelsenin edustama Davidson kukisti Rhode Islandin loppuhetkien kolmosella 59-60.
Oskar Michelsen nousi Davidson Wildcatsin avausviisikkoon, kun Davidson kärsi pisteen kotitappion St. Bonaventurelle luvuin 61-62. Myös Anniina Äijänen aloitti Evita Iiskolan tapaan ottelun kentällä, kun Xavier kukisti Providencen vieraissa 57-68.
Alex Murphyn edustama Florida Gators kukisti vieraissa Alabaman niukasti lukemin 50-52. Evita Iiskolan Providence puolestaan koki murskatappion DePaulin vieraana luvuin 90-42, Iiskolan ollessa vieraiden ainoa kaksinumeroisille (13 pistettä) päässyt pelaaja.
Maine otti kolmannen perättäisen voiton Stony Brookin yliopiston kustannuksella, kun Weckströmin edustama Maine haki vierasvoiton lukemin 55-58. Myös Annika Holopaisen Old Dominion haki vierasvoiton North Texasista lukemin 44-54.
Erinomaisen ottelun pelanneen Sophie Weckströmin edustama Maine kukisti Hartfordin 57-68. Miehissä Oskar Michelsenin Davidson pöllytti kotonaan Saint Louisia selvin luvuin 89-54.
Alex Murphyn edustama Florida kukisti South Carolinan vieraissa luvuin 68-72. Taru Madekiven North Florida puolestaan kaatoi UMKC:n jatkoajan jälkeen 63-62.
Kaksi suomalaisten edustamaa NCAA-joukkuetta pelasivat sunnuntaiyönä, joista molemmat kokivat tappion. Anniina Äijäsen edustama Xavier hävisi kotonaan Tennesseelle lukemin 68-90 ja myös Rhode Island kukisti Evita Iiskolan Providencen luvuin 63-56.
Oskar Michelsen oli joukkueensa tehokkaimpia 16 pisteellään, kun Davidson Wildcats jyräsi kotonaan 50-59-voittoon Stetsonista. Naisten NCAA:n puolella Evita Iiskola heitti tarkasti 14 pistettä Providencen voittaessa UMass Lowellin lukemin 66-54.
Naisten NCAA:ssa Mainen aloitusviisikkoon kuulunut Sophie Weckström oli joukkueensa ykkösratkaisijoita 15 pisteellään Mainen nipistäessä voiton Central Connecticut Statesta. Oskar Michelsenin Davidson Wildcats jatkoi voittojen tiellä kaataessaan Charlotten.
Ensimmäistä kauttaan naisten NCAA-liigassa pelaavan Anniina Äijäsen Xavier Musketeers nappasi viime yönä Suomen aikaa maukkaan voiton nujertamalla viime hetkillä Presbyterianin 45–43 (23–21). Yliopistokenttien tehokkaimmat suomalaiset olivat alkuviikolla Providencen Evita Iiskola ja Mainen Sophie Weckström.
NCAA-uransa upealla 18 pisteen ottelulla aloittanut Oskar Michelsen oli vireessä myös viime yönä Suomen aikaa, kun Davidson Wildcats peittosi Campbellin. Michelsen osui kolme kertaa kaaren takaa neljällä yrittämällä ja keräsi yhdeksän pistettä. Naisten NCAA:ssa Anniina Äijänen ja Sophie Weckström lukeutuivat joukkueidensa pistenikkareihin.
USA:n yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaisiin lukeutuva Pussihukkien, Helsingin NMKY:n ja HBA-Märskyn kasvatti Oskar Michelsen, 19, nousi ensiyrittämällä otsikkoihin. Davidsonia edustava Michelsen keräsi NCAA-debyytissään kuudella kolmosella 18 pistettä. Naisten NCAA:ssa Anniina Äijänen blokkasi puolestaan urakalla heittoja Xavier-debyytissään.
USA:n yliopistokoripalloliigan (NCAA) pelikausi 2014/15 käynnistyy toden teolla ensi yönä Suomen aikaa. Uusina suomalaisniminä NCAA:han kastautuvat Davidsonin Oskar Michelsen, Loyola-Chicagon Julius Rajala sekä Xavierin Anniina Äijänen. Lisämielenkiintoa kauteen tuo Alex Murphyn joulukuinen debyytti Florida Gatorsin paidassa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia