Sasu Salin ja Jamar Wilson pääsivät voittojen makuun eurokentillä. Petteri Koponen oli Bayern Münchenin paras pistemies, mutta se ei tällä kertaa riittänyt voittoon saakka Euroliigassa.
Sasu Salinin Malaga nappasi avausvoittonsa EuroCupin jatkolohkossa tiukan taistelun jälkeen. Jamar Wilson oli puolestaan Lietkabelisin ykkösnimi Mestarien liigassa, mutta liettualaisjoukkue joutui pettymään.
Tuomas Iisalon ja Vesa Vertion valmentama Crailsheim otti makean voiton Saksan Bundesliigan suomalaiskohtaamisessa. Jamar Wilson ja Carl Lindbom sen sijaan säväyttivät kovilla pistemäärillään.
EuroCupin lohkovaihe saatiin päätökseen joulukuun lopussa ja heti vuoden 2019 toisena päivänä pyörähtävät käyntiin jatkolohkot. Susijengin pelaajista mukana on Malagaa edustava Sasu Salin sekä Frankfurt Skylinersin Shawn Huff ja Erik Murphy.
Erik Murphy oli Frankfurt Skylinersin tehomies, kun Frankfurt nappasi kotonaan tärkeän voiton. Petteri Koposen edustaman Bayern Münchenin puhdas tili Saksan Bundesliigassa jatkui.
Peräti viisi pelaajaa ylsi kaksinumeroisiin pisteisiin loppuviikon peleissä Euroopan korisparketeilla. Ilonaiheisiin kuului myös Jukka Toijalan ensimmäinen voitto Sopotin peräsimessä.
Petteri Koponen pääsi keskiviikkoiltana juhlimaan Bayern Münchenin kolmatta peräkkäistä voittoa Euroliigassa ja EuroCupissa Sasu Salin ja Malaga päättivät alkulohkon tyylikkäästi voittoon.
Petteri Koponen oli avainroolissa, kun Bayern München jatkoi puhtaalla pelillä Saksan Bundesliigassa. Sasu Salinin ja Malagan vahva kausi Espanjan liigassa sai jatkoa komealla voitolla kärkijoukkue Barcelonasta.
Erik Murphy ja Shawn Huff olivat isossa roolissa, kun Frankfurt Skyliners otti voiton EuroCupissa. Murphy oli ottelun paras pistemies ja Huff sinetöi Frankfurtin voiton viime hetkillä.
Sasu Salinin käsi kävi kuumana, kun hän nakutti 17 pistettä johdattaessaan Malagan voittoon EuroCupin ottelussa. Gerald Lee Junior oli huippuvireessä tilastoiden 17 pisteen ja 13 levypallon tupla-tuplan Ironi Ness Zionan varmistaessaan jatkopaikan FIBA Europe Cupissa.
Sasu Salinin vahva kausi Malagan kanssa sai jatkoa Espanjan liigassa ja sarjaporrasta alempana Matti Nuutinen johdatti 15 pisteellään Oviedon kolmanteen peräkkäiseen voittoon.
EuroCupissa nähtiin suomalaisten kohtaaminen, kun vahvan suomalaisedustuksen omaava Frankfurt Skyliners isännöi Sasu Salinin Malagaa. Malaga kävi hakemassa Saksasta tärkeän voiton ja varmisti jatkopaikkansa EuroCupissa. FIBA Europe Cupissa Alex Murphyn Szolnoki Olaj varmisti niin ikään paikkansa seuraavalla kierroksella.
Erik Murphy ja Petteri Koponen jatkoivat pisterikkaita pelejään, kun he olivat joukkueidensa parhaat pistemiehet Saksan Bundesliigassa.
Erik Murphy oli Frankfurt Skylinersin tähti pussittamalla peräti 22 pistettä Skylinersin voittaessa Bonnin. Bundesliigassa nähtiin myös suomalaiskohtaaminen, kun Petteri Koposen Bayern München nappasi voiton Tuomas Iisalon ja Vesa Vertion valmentamasta Crailsheim Merlinsistä.
Susijengin pelaajat osoittivat oivaa pelikuntoa tärkeiden MM-karsintaotteluiden lähestyessä, kun peräti kuusi pelaajaa ylsi kaksinumeroisiin pisteisiin keskiviikon otteluissa.
Susijengin terrieri Sasu Salin oli taas joukkueensa avainhahmoja, kun Malagan vahva alkukausi sai jatkoa Espanjan liigassa. Unkarin liigassa Alex Murphy taas osoitti monipuolisuuttaan voitto-ottelussa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia