Vuoden 1993 Euroopan mestari Espanja osoitti suomalaisille, miksi joukkue kuuluu syyskuussa Ranskassa pelattavien EM-kisojen ennakkosuosikkeihin. Espanjattaret jyräsivät myöhään torstai-iltana Suomen yli Teneriffalla pelatussa ottelussa murskalukemin 83-44.
Naisten koripallomaajoukkue kesti henkisen hermopaineen EM-karsintaturnauksen päätösottelussaan kotiyleisön edessä pelannutta Viroa vastaan. Vain voittajalle oli jatkopaikka tiedossa, eikä Suomi jättänyt selittelylle sijaa paikan saajasta musertamalla virolaiset lukemin 85-67.
Suomen naiset nousivat hienosti päätösneljänneksellä taistelemaan otteluvoitosta Saksaa vastaan lauantain EM-karsintaottelussa Virossa. Pahimmillaan lähes 20 pisteen tappioasemassa ollut Suomi kiri seitsemän pisteen päähän, mutta joutui lopulta taipumaan lukemin 64-73.
Suomen naisten koripallomaajoukkue aloitti kolmipäiväisen urakkansa Virossa pelattavissa EM-karsinnoissa perjantaina helpolla ja odotetulla Norja-voitolla. Norjalaiset olivat altavastaajina ottelun avausminuuteista lähtien ja hävisivät lopulta 41 pisteen erolla (48-89).
Espoo Basket Team nipisti 74-65-voiton Peli-Karhuista toisessa ja ratkaisevassa SM-pronssiottelussa sunnuntaina. Voitollaan EBT varmisti historiansa ensimmäisen mitalin naisten mestaruussarjatasolla yhteistuloksella 150-144.
Naisten maajoukkueella ei ollut ongelmia sunnuntaina jatkaa voittoputkeaan Viroa vastaan. Suomen 90-52-voitto oli kahdeksas peräkkäinen naapurimaasta.
Naisten maajoukkueen vierailu Tallinnaan alkoi voitokkaasti. Suomi vei EM-karsintoihin valmistavan tuplamaaottelun ensimmäisen osan nimiinsä lukemin 85-77. Flunssainen Auli Nyman ei pelannut, mutta se ei ollut tarpeenkaan, kun Heli Roukanoja dominoi korinalustoja.
Naisten olympiajoukkue kärsi kolmannen tappionsa ja saavutti toisen voittonsa käynnissä olevalta Yhdysvaltain kiertueeltaan.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia