Nina Augustinin Robert Morrisin yliopistojoukkue on voittoputkessa naisten NCAA-parketeilla. Hofstran Marianne Kalin urakoi tupla-tuplat torstain voitto-ottelussa.
Ninni Salmen San Francisco oli hienoisesti Nina Augustinin Robert Morrisin yliopistojoukkuetta edellä lauantaina naisten NCAA:ssa. Myös Helmi Tulosen Duquesne ja Sini Mäkelän Manhattan ottivat voitot lauantaina.
Helsingin NMKY:n kasvatti Sini Mäkelä avasi pistetilinsä naisten NCAA:ssa lauantaina upottamalla kaksi heittoa kolmen pisteen kaaren takaa. Helmi Tulosen Duquesne avasi voittoputken ottamalla toisen perättäisen voittonsa.
Naisten yliopistosarja NCAA:n I-divisioona käynnistyy jälleen 10.11. Rapakon takaisilla parketeilla pelaa alkavalla kaudella jälleen suuri määrä suomalaisnaisia, joista ensimmäistä kautta pelaavia rookie-pelaajia on kolmella eri sarjatasolla peräti 12.
Suomen naisten maajoukkue hävisi toisen kerran Puolan universiadijoukkueelle Hyvinkään Martinhallissa pelatussa harjoitusottelussa. Naarassusilla oli ottelu näpeissä kolme neljännestä, mutta herpaantumisen myötä Puola veti ohitse päätösneljänneksellä ja korjasi 65-72 (33-28).
Suomen naisten maajoukkue hävisi toistamiseen nuorella joukkueellaan Kaunasissa Liettuan universiadijoukkueelle 82-74 (48-38). Liettua pelasi huomattavasti paremmin kuin eilen, mutta niin myös Naarassudet, joka otti merkittäviä askeleita eteenpäin päävalmentaja Pekka Salmisen mukaan.
Suomen naisten maajoukkue eli Naarassudet pelasi kesän ensimmäisen ottelunsa tänään Kaunasissa. Nuorella joukkueella Baltiaan matkustanut Naarassudet taipui isokokoiselle Liettuan universiadijoukkueelle loppunumeroin 76-61 (37-27).
Suomen naisten maajoukkue eli Naarassudet kokoontuu yhteen ensi viikon maanantaina 24.7. Päävalmentaja Pekka Salminen on kutsunut kesän rinkiin 22 pelaajaa, jotka pelaavat elokuun aikana kahdeksan ottelua. Neljästi kotiyleisönsä edessä Hyvinkään Martinhallissa esiintyvän Naarassusien päätavoite on marraskuussa alkavat EM-karsinnat vuoden 2019 EM-kisoihin.
Naisten Korisliigan sunnuntain ainoassa ottelussa Espoo United kaatoi jalkoihin jääneen Helmi Basket HBA:n Metro Areenalla loppuluvuin 89-44 (45-21).
Kovaan vireeseen äitynyt Peli-Karhut kasvatti voittoputkensa jo kuuteen, kun Helmi Basket HBA jäi vastaantulijaksi Steveco Areenalla ja PeKa kaahasi kotivoittoon lukemin 95-55 (53-27).
Naisten Korisliigan lauantai piti sisällään kolme ottelua, joista jokainen päättyi tahollaan lopulta selvin numeroin. Espoo United haki sarjapisteet Äänekoskelta numeroin 120-69 (56-34), Peli-Karhut otti Kouvottarista 76-56 (34-25) –vierasvoiton ja EBT otti pääkaupunkiseudun paikallisottelusta HBA:ta vastaan komean 97-57 (48-39) –kotivoiton.
Naisten Korisliigan lauantai piti sisällään kolme viihdyttävää kamppailua. Kotkassa Peli-Karhut otti niskalenkin EBT:stä lukemin 74-51 (25-28), HyPo piti Huiman kirin aisoissa ja kaatoi äänekoskelaiset 89-86 (40-39) ja FoA taisteli komean 88-83 (39-44, 75-75)–jatkoaikavoiton HBA:sta.
Naisten Korisliigan sarjakärki Hyvinkään Ponteva jatkoi vakuuttavia otteitaan sarjan ainoassa perjantai-illan ottelussa. HyPo kuritti Helmi Basket HBA:ta kotonaan vakuuttavin 99-63 (52-28) lukemin.
Naisten Korisliiga palasi maajoukkuetauolta naisten EM-karsintojen jälkeen yhden ottelun voimin, kun Äänekosken Huima kaatoi Helmi Basket HBA:n kotonaan lukemin 92-65 (54-31).
Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Naarassudet on kerääntynyt tänään maanantain 14.11. Kisakallion urheiluopistolle valmistautumaan MM- ja olympiahopeamitalistin Espanjan kaatoon. Suomen päävalmentaja Pekka Salminen on kutsunut koolle 16 pelaajaa, joista muodostettava joukkue kohtaa Espanjan ensi lauantaina 19.11. Töölön Kisahallissa, Helsingissä klo 19:00 alkaen.
Naarassusien ja Helmi Basket HBA:n nouseva tähti Helmi Tulonen, 17, suuntaa ensi kaudeksi 2017/2018 Yhdysvaltoihin Duquesnen yliopistoon. Tulonen teki debyyttinsä naisten maajoukkueessa jo viime vuonna ja pelaa tällä hetkellä Naisten Korisliigaa Helmi Basket HBA:ssa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia