Nuorten Pohjoismaiden mestaruuskilpailut pyörähtivät käyntiin keskiviikkona Ruotsin Solnassa. Suomen neljästä maajoukkueesta kolme oli avauspäivänä tositoimissa ja hääri kentällä voitokkaana. 18- ja 16-vuotiaat pojat kukistivat Norjan sekä 16-vuotiaat tytöt Islannin.
Suomen nuorten maajoukkueet jäivät ilman turnausvoittoja Tallinnassa pelatuissa Baltic Sea Cupeissa, mutta lähtivät kotia kohti lähtölaukauksen EM-kisavuoteen saaneina ja monta oppia rikkaampana. Päätöspäivänä Suomen joukkueet kohtasivat toisensa 18-vuotiaissa pojissa ja 16-vuotiaissa tytöissä.
Tallinnassa käynnissä olevien nuorten Baltic Sea Cupien toinen päivä toi tullessaan vain yhden suomalalaisvoiton. Suomen 18-vuotiaat tytöt avasivat voittotilinsä kaatamalla Englannin 67-45. Muut viisi Suomen maajoukkuetta hävisivät kamppailunsa.
Suomen poikamaajoukkueet aloittivat maanantaina Tallinnassa käynnistyneet Baltic Sea Cup –turnaukset voitokkaasti. Molemmat 18-vuotiaiden joukkueet kukistivat vastustajansa kuten teki myös 16-vuotiaiden maajoukkue. Tyttöjen turnauksissa Suomen joukkueet hävisivät kaikki ottelunsa.
Vuonna 1988 syntyneiden eli 16-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kilpailut päättyivät sunnuntaina Viron Rakveressa. Suomi taisteli päätöspäivänä hienosti turnauksen voittanutta Liettuaa vastaan, mutta joutui taipumaan lukemin 68-76. Suomalaissaldo kisoista oli lohduton – Suomi jäi viimeistä edelliseksi ja voitti kahdeksasta ottelustaan vain yhden.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen ottelu naapurimaa Ruotsia vastaan muodostui kahden väsyneen joukkueen väännöksi. Ottelussa ei paljon hienouksia nähty. Ruotsi pelasi Suomea järkevämmin ja voitti ottelun lukemin 42 – 69 (18–34).
Viron Rakveressa pidettävissä EM-kisoissa Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen joukkue kärsi kuuden pisteen tappion Englantia vastaan. Suomen joukkue ei onnistunut täysin viimeistelyssään, joten ottelu päättyi lukemiin 69–63 (42- 30).
Parin kuukauden takaiset voimasuhteet Suomen ja Islannin välillä ovat pysyneet ennallaan 16-vuotiaiden tyttöjen koripallossa. Toukokuussa PM-kisoissa Suomen kaatanut ja mestaruuden voittanut Islanti voitti, kun joukkueet ottivat yhteen Viron Rakveressa pidettävissä EM-kisoissa.
Suomalaisnuoret pääsivät voiton makuun Viron Rakveressa pelattavien 16-vuotiaiden tyttöjen EM-kisojen toisessa pelissään myöhään sunnuntai-iltana. Suomi karautti karkuun toisella neljänneksellä ja kaatoi lopulta reilulla 40 pisteen erolla (87-47) Irlannin.
Viron Rakveressa polkaistiin käyntiin jo perjantaina 16-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kilpailut. Suomi vietti vapaapäivää heti kisojen aluksi, mutta pääsi tositoimiin lauantaina. Kyyti oli suomalaisnuorukaisille kylmää, kun Latvia vyörytti 71-39-voiton.
Pohjoismaiset mestaruuskilpailut päättyivät sunnuntaina Ruotsin Solnassa suomalaisvoittoihin, kun kaikki Suomen neljä maajoukkuetta kukistivat vastustajansa pronssiotteluissa. Suurempaan juhlaan oli aihetta Islannilla, joka vei neljästä mahdollisesta PM-kullasta kolme mukanaan pitkälle kotimatkalle.
Nuorten PM-kisat jatkuivat lauantaina Suomen joukkueiden osalta Tanska-otteluilla. 16-vuotiaat hoitelivat leiviskänsä voitokkaasti. Pojat kaatoivat ilman tyylipisteitä tanskalaiset luvuin 73-70. Tyttöjen voitto heltisi puolestaan lukemin 77-72. Sekä Suomen 17-vuotiaat pojat että tytöt kärsivät otteluissaan tappiot. Kaikki neljä Suomen maajoukkuetta pelaavat PM-kisojen päätöspäivänä sunnuntaina pronssiotteluissa.
Nuorten Pohjoismaiset mestaruuskilpailut jatkuivat Ruotsin Solnassa perjantaina Suomen neljän joukkueen osalta kahdeksalla ottelulla. Suomi kohtasi kaikissa ikäluokissa sekä Norjan että Islannin. Tulokset jäivät suomalaisittain laihanlaisiksi, sillä saldona päivästä oli kolme voittoa ja viisi tappiota.
Nuorten Pohjoismaiden mestaruuskilpailut pyörähtivät käyntiin torstaina Ruotsin Solnassa. Suomen neljällä maajoukkueella oli avauspäivänä vastassaan Ruotsi. PM-kisaisännät olivat kolmelle suomalaissikermälle liian vahva, ainoastaan 16-vuotiaat pojat ylsivät voittoon länsinaapureista.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia