Suomen Naarassusien kesä 2012 päättyi lauantai-iltana Tikkurilan Valtti Areenalla 62–82 (38–43)-tappioon EM-kisapaikkansa jo aiemmin varmistanutta Italiaa vastaan. Suomi taisteli lohkojohtajaa vastaan tasaväkisesti kolmannen jakson alkuun asti, kunnes pallonmenetysten suma ja Italian kolmen pisteen heittoputki käänsivät ottelun vieraille.
Juhannuspäivänä Tikkurilan Valtti Areenalla Suomen naisten maajoukkueelle taipunut Latvia säilytti mahdollisuutensa saavuttaa paikan Ranskan vuoden 2013 EM-kisoihin kaatamalla keskiviikkona Suomen Naarassudet pistein 80–47 (46–29). Kentän tehopakkaus oli Latvian kaksimetrinen Zane Tamane, joka keräsi 16 pisteensä kylkeen uskomattomat 24 levypalloa.
Juhlamaaottelunsa pelanneet Suomen ”Naarassudet” kohtasivat keskiviikon EM-karsintaottelussaan Kreikan Tikkurilassa. Intensiivisesti puolustanut ja jokaisesta irtopallosta taistellut Suomi paini tasaväkisesti vieraiden kanssa kolmannen jakson lopulle, kunnes heittohurmokseen päässyt Kreikka karkasi päättäen pelin 52–66 (19–25)-voittoon.
Päättyneellä naisten SM-sarjakaudella Suomen mestaruutta Lappeenrannan Catzin kanssa juhlinut maajoukkuetakapelaaja Dionne Pounds, 27, siirtyy tulevaksi kaudeksi ammattilaiskentille. Poundsin uusi seura on Espanjan liigan Caja Rural Tintos de Toro Zamora, jossa uraansa jatkaa myös maajoukkuesentteri Taru Tuukkanen.
Suomen naisten keskiviikkoinen EM-karsinta-avaus sujui täsmälleen käsikirjoituksen mukaisesti. Energisempi ja taitavampi Suomi prässäsi ja painosti piskuisen Luxemburgin elintilan olemattomiin ja vyörytti Taru Tuukkasen huippupelin tahdittamana Tikkurilan Valtti Areenan siirtoparketilla 114–54 (62–30)-rökälevoiton vieraistaan.
Suomen naisten koripallomaajoukkue lähtee ensi keskiviikkona käynnistyviin EM-karsintoihin voitto allaan. Suomi voitti aaltoillen kulkeneen EM-karsintakenraalinsa Viroa vastaan perjantaina Vantaalla niukasti 63-61 (37-35).
Perjantaina 20 pisteen selkäsaunan Suomelta saanut Liettuan naisten maajoukkue löysi lauantaiksi lääkkeet kotijoukkueen kaatoon. Huolellisella pallonkäsittelyllään jatkuvasti hyviä korintekopaikkoja saanut ja tehokkaalla viisikkopuolustuksellaan Suomen hyökkäyksen betonoinut Liettua haki vierasvoiton pistein 73–86 (35–42).
Koripallon tuore miesten Suomen mestari Nilan Bisons putsasi palkintopöydän Koripalloliiton kauden päätöstilaisuudessa. Loimaalaisjoukkueesta pokkasivat palkinnot Jeb Ivey, Matti Nuutinen sekä valmentaja Greg Gibson. Joensuun Katajan Sami Lehtoranta puolestaan palkittiin toistamiseen urallaan Korisliigan arvokkaimpana pelaajana (MVP).
Lähes kahden vuoden ajan naisten SM-parketeilta sivussa ollut Äänekosken Huiman Sanna Jämsén on palkittu SM-sarjan vuoden 2012 arvokkaimpana pelaajana (MVP). Vuoden valmentajana puolestaan palkittiin toisella päävalmentajakaudellaan Lappeenrannan Catzin mestaruuteen piiskannut Mika Haakana.
Taru Tuukkanen säkitti 16 pistettä ja Henna Salomaa avasi pistetilinsä Espanjan liigan päätöskierroksella, kun liiganousija Zamora päätti kautensa 65–74 (32–36)-vierasvoittoon Navarrasta. Myös Tiina Stenin Cadi La Seun kausi päättyi lauantaina.
Naisten koripallon SM-runkosarjassa nähtiin ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen suomalainen pistekärki, kun Espoo Teamin Niina Laaksonen mätti palloa sukkaan 17,8 pisteen keskiarvolla. Edellinen pistetilaston kärjessä nähty suomalainen oli Pussihukkien Heli Roukanoja kaudella 2005/06.
Naisten maajoukkueen runkolaituri Heta Korpivaara, 27, nimettiin toisen kerran kolmen viikon sisään Espanjan kakkosliiga Liga Femenina 2:n viikon pelaajaksi. Korpivaara jylläsi 33 pistettä, kun hänen edustamansa Ferrol löi Arxilin 95–73 (45–42) ja eteni voiton päähän liigan pudotuspelipaikasta.
Taru Tuukkasen ja Henna Salomaan edustama Zamora otti jättiharppauksen kohti suoraa säilymistä Espanjan liigassa päihittämällä viikonloppuna Burgosin 74–71 (35–25). Myös Tiina Stenin Cadi La Seu haki viikonloppukierrokselta voiton.
Taru Tuukkasen ja Henna Salomaan edustama Zamora karisti kipsin heittokädestään ja löi Espanjan liigan viikonlopun kierroksella Gran Canarian vieraissa 52–70 (31–35). Heta Korpivaara puolestaan takoi hurjat lukemat sarjatasoa alempana ja Krista Grossin North Carolina päätti urakkansa NCAA:n runkosarjassa.
Naisten maajoukkueen ammattilaisjaosto kasvoi yhdellä pelaajalla, kun Forssan Alusta Taru Tuukkasen joukkuetoveriksi Zamoraan siirtynyt Henna Salomaa debytoi Espanjan liigan viikonlopun kierroksella. Salomaa pelasi kymmenen minuuttia vierasottelussa Soller Bon Diaa vastaan.
Äänekosken Huima vei naisten SM-sarjan Keski-Suomen koripalloherruuden lyömällä jyväskyläläisen HoNsUn keskiviikkona vieraskentällä 52–71 (30–33). Illan toisen voiton vei Forssan Alku, joka aiheutti Espoo Teamille kuudennen perättäisen tappion luvuin 76–67 (41–33).
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia