Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue päätti Romanian Oradeassa pidettävien B-divisioonan EM-kisojen alkulohkonsa voittoon, kun Sudenpennut tyylitteli ylivoimaisen voiton Valko-Venäjästä 113-68 (45-31). Suomi sijoittui A-alkulohkossa kolmanneksi ja pelaa sijoista 9-16.
Suomen nuorisomaajoukkueet päihittivät kaksi maata suoraan Euroopan huipulta tänään sunnuntaina. 18-vuotiaat tytöt voittivat toistamiseen Venäjän Kisakallion Susi Training Centerissä, kun taas 18-vuotiaat pojat voittivat tiukasti kahdella pisteellä Kreikan. 20-vuotiaat miehet hävisivät Belgialle B-divisioonan EM-kisoissa.
Eilen suurinumeroisen tappion Saksalle kokenut Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue oli lukenut kotiläksynsä ja löi Saksan kanveesiin perjantain uusintaottelussa Lohjalla pistein 84-73 (42-33). Kentän tähtenä loisteli takamies Miika Heinonen, joka keräsi voittajille muhkean 21 pisteen ja yhdeksän syötön saaliin.
Edon Maxhuni rullaili Lohjan Kisakallion Susi Training Centerin korisukkia 26 pisteen edestä, kun Suomi joutui taipumaan villisti kannustaneen kotiyleisön edessä Saksalle 20-vuotiaiden miesten maaottelussa 69-74 (33-44). 18-vuotiaiden poikien maaottelussa Saksa karkasi jo alussa suurinumeroiseen johtoon ja tyylitteli 19 pisteen voiton.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue selätti selvin lukemin Valko-Venäjän Portugalissa pidettävässä neljän joukkueen turnauksessa. Suomi karkasi valkovenäläisiltä toisella neljänneksellä ja marssi 88-67 (42-27) -voittoon. Suomi kohtaa huomenna sunnuntaina turnauksen päätöspäivänä Portugalin.
Kauhajoen Karhu kiinnitti Korisliigassa pelaavaan miehistöön vuoden sopimuksella 19-vuotiaan Henri Kantosen. Kantonen pelasi viime kaudella Korisliigaa Kouvolan Kouvojen riveissä.
PuHu Juniorit otti sunnuntaina kolmannen voiton Korikouvoista miesten I divisioona B:n välierissä. Kristika Turku nappasi toisen kiinnityksen finaalipaikkaan.
Kouvolan Kouvot otti myös viikon jälkimmäisessä Kymenlaakson paikalliskamppailussa voiton KTP:sta, tällä kertaa numeroin 82-71 (41-33). Joensuun Kataja haki sarjapisteet Lapuan Kobrilta lukemin 106-94 (53-39) ja Tampereen Pyrintö kaatoi sarjakärki Helsinki Seagullsin 88-71 (46-31).
Korisliigan perjantai-illassa pelattiin kolme ottelua, kun Kouvolassa, Tampereella ja Kotkassa kamppailtiin sarjapisteistä. Kouvolassa Kouvot kaatoi BC Nokian 96-87 (49-44), Pyrintö piti sarjapisteet Pyynikillä numeroin 89-69 (37-36) ja Kataja oli KTP:ta etevämpi lukemin 78-68 (36-41).
Hallitseva mestari Kouvot on menettänyt mestaruuden ratkaisseista kahdeksasta rotaatiopelaajastaan kuusi, mutta Kouvolassa ei ole hätäpäivää. Päävalmentajan pestin jättänyt Jyri Lehtonen on jättänyt joukkueensa hyvään kuosiin ja Korisliigan vuoden valmentajana kolmasti palkittu Pieti Poikola saa käyttöönsä kurinalaisen, tulivoimaisen ryhmän.
Tuore A-poikien Suomen mestari ja A-poikien SM-sarjan Vuoden pelaajaksi valittu Henri Kantonen, 18, siirtyy 1+2 -muotoa olevalla sopimuksella päättyneellä kaudella Korisliiga-mestaruuden voittaneen Kouvojen riveihin.
Naisten Korisliigan vuosikymmenen joukkue, Catz Lappeenranta, puhdisti jälleen tehokkaasti palkintopöytää kauden parhaita palkittaessa. Vuoden valmentaja Mika Haakana, vuoden ulkomaalaispelaaja Elena Reshetko ja finaalien MVP Jennifer Schlott hakivat kukin vuorollaan palkinnon vuoden työstä. Hongan Heta Korpivaara haki puolestaan gaalassa kaksi palkintoa.
Kouvot ensimmäiseen Suomen mestaruuteensa 12 vuoteen luotsannut Jyri Lehtonen, 42, on äänestetty Korisliigan vuoden valmentajaksi 2015/16. Lehtosen alaisuudessa pelannut DJ Richardson, 25, nimettiin Korisliigan finaalien arvokkaimmaksi pelaajaksi ja Korisliigan parhaaksi ulkomaalaispelaajaksi, kun taas vuoden pelaajan palkinnon vei nimiinsä ylivoimaisesti Kataja Basketin Teemu Rannikko.
Torpan Pojat nappasi A-poikien Suomen mestaruuden suoraan kahdessa ottelussa, kun se haki vierasvoiton HoNsU junioreista lukemin 49-61. A-Tytöissä Helmi Capitals pääsi juhlimaan Suomen mestaruutta niin ikään kahden ottelun jälkeen, kun Tapiolan Honka kaatui loppuluvuin 49-66.
Torpan Pojat avasi A-poikien SM-finaalit 73-54 -kotivoitolla HoNsU junioreista. Pronssit jäivät Karkkilaan, kun KaU kukisti Namika Lahti Juniorit luvuin 85-73. A-tytöissä Helmi Capitals avasi finaalit kotivoitolla Tapiolan Honka I:stä lukemin 81-67 ja A-tyttöjen SM-pronssit menivät SB-Girlsille, joka kaatoi Tampereen Pyrintö I:n 69-54.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia