Suomen koripallomaajoukkueen eli Susijengin konkarikapteeni Hanno Möttölä on iloinen maajoukkueessa jo useamman vuoden näkyvissä olleesta kehityssuuntauksesta. EM-karsintojen puoliväliin tappioitta edenneeseen Suomen maajoukkueeseen nousee vuosittain uusia nimiä, jotka ovat heti valmiita esiintymään kansainvälisillä kentillä ja kansainvälisessä tempopelissä.
Vuonna 2011 käynnistynyt Helsinki Basketball Academy pelaa tulevalla sarjakaudella miesten I divisioonaa HBA:n/Mäkelänrinteen urheilulukion joukkueena. Lisäksi joukkue pelaa kauden 2012/13 aikana kansainvälisessä EYBL-liigassa.
Sveitsi pystyi pyristelemään Suomen Susijengin kyydissä maanantain EM-karsintaottelussa vain puolentoista jakson ajan. Suomi karkasi Hanno Möttölän tahdittamana pikavauhtia 20 pisteen taukojohtoon ja tyylitteli Freiburgissa vastaansanomattomat 60–89 (29–49)-loppulukemat. Karsintojen puolivälissä Suomi johtaa lohkoaan haettuaan neljä voittoa yhtä monesta ottelusta.
Perjantain Suomen ja Belgian välinen EM-karsintojen kärkiottelu oli päävalmentaja Henrik Dettmannille jo 200. miesten maajoukkueen peräsimessä. ”Susijengi” muisti päävalmentajakonkariaan voitolla, joka noussee Dettmanninkin listoilla aivan kärjen tuntumaan. Helsingin Jäähallin kuumassa koripalloillassa Suomi löylytti Belgiasta uskomattoman 97-60-voiton.
Suomen Susijengi haki jälleen maailmanluokan vastustajan päänahan, ja tärkeimmässä mahdollisessa paikassa: NBA-jätti Marcin Gortatin johtama Puola nöyrtyi Suomelle kotonaan Koszalinissa myöhään tiistaina 79–81 (40–42). Läpi ottelun puolustustaan tiivistäneestä Suomesta kunnostautuivat huikeita otteitaan jatkanut Petteri Koponen sekä viime minuuttien ratkaisukoreista vastanneet Shawn Huff, Mikko Koivisto ja Gerald Lee jr.
Vuoden 2012 EM-karsinnat alkoivat Suomen miesten Susijengin osalta voitollisesti, kun selkeänä altavastaajana otteluun lähtenyt Albania joutui nöyrtymään sinivalkoisen heittomyllyn edessä murskapistein 112–77 (61–30). Huippuprosentein heittonsa säkittäneen Suomen ilotulitusta johti Helsingin Jäähallin sudenpesässä piste-ennätyksensä, 29, viimeistellyt Petteri Koponen.
Viime vuoden selviytyminen EM-kisoihin ja venyminen niissä upeasti yhdeksännelle sijalle ovat nostaneet Susijengin riman korkealle. Kun koripallomaajoukkueen EM-karsinnat perjantaina käynnistyvät Helsingin Jäähallissa Albaniaa vastaan, on kotijoukkueen tavoite seuraavalle kuukaudelle selvä; lunastaa kisaliput Sloveniaan ja vakiinnuttaa asema arvokisajoukkueena.
Suomen miesten Susijengi järjesti ensi viikolla alkavien EM-karsintojen kenraaliharjoituksessaan todellisen näytöksen kaatamalla ilmiömäisellä heittopelillään kahden vuoden takaisen MM-hopeamitalisti Turkin pistein 98–82 (59–41) Saksan Bambergissa pelattavassa Supercupissa. Voitto oli Suomen ensimmäinen Turkista 20 vuoteen.
Supercupia Bambergissa isännöivä Saksa eteni hienon kotiyleisönsä edessä turnauksen loppuotteluun, kun kaatoi Suomen huipputasaisena edenneen jännitysnäytelmän jälkeen tuloksella 79-70 (40-35). Suomi saa sunnuntaina toisen mahdollisuuden viikon sisällä kokeilla MM-kakkosen Turkin kaatamista. Turkki hävisi lauantain avausottelussa Puolalle selvin 95-69-lukemin.
Suomen koripallomaajoukkue eli Susijengi viimeistelee parhaillaan kuntoaan Saksassa ensi viikolla käynnistyviin EM-karsintoihin. Bambergissa pelattavan Supercup-turnauksen avausottelussa lauantaina Suomen taidot mittaa Saksa. Ottelu valmistaa Suomea ideaalisella tavalla EM-karsintoihin, sillä Saksa on ”kookas kuin Puola ja aggressiivinen kuin Belgia”.
Helsingissä ensimmäisen lukukautensa menestyksekkäästi päätökseen saattanut Basketball Academy-konsepti laajenee Turkuun. Turku Basketball Academyn (TuBA) toiminta käynnistyy syksyllä Suomen Koripalloliiton ja Turun Seudun Urheiluakatemian yhteishankkeena.
Suomen koripallomaajoukkue eli Susijengi lähti saalistamaan Istanbulin turnauksen avausottelussa isoa iltapalaa, mutta joutui jäämään nuolemaan tassujaan. Viime MM-kisoissa hopeaa saavuttanut Turkki runnoi kotiyleisönsä edessä 88-77 (41-35) –voiton. Suomi kohtaa turnauksen toisessa ottelussa perjantaina Iranin.
Henrik Dettmannista, 54, tuli perjantaina kautta aikain toinen miesten maajoukkuevalmentaja, joka on voittanut Suomen penkin päässä sata maaottelua. Kahdesti Suomen EM-kisoihin luotsanneen Dettmannin sadas voitto heltisi helposti, kun olympiakisoissa ja MM-kisoissa esiintynyt Iran kaatui Istanbulissa 80-51 (45-20) –lukemin.
Suomen koripallomaajoukkue päätti EM-karsintoihin valmistavan Istanbulin turnauksen täystyrmäykseen, jossa lukua otti maailmanlistan 20. sijalla oleva Iran. Suomen aggressiivinen puolustus- ja hyökkäyspeli toi iranilaisia mairittelevan 80-51 (45-20) –voiton Suomelle. Voitto olympia- ja MM-kisoissakin nähdystä Iranista on jatkoa Suomen pitkäksi venyneeseen voittolistaan itseään korkeammalle sijoitetuista koripallomaista.
Suomen koripallomaajoukkue jatkaa laadukkailla vastustajilla täytettyä EM-karsintavalmistautumistaan Istanbulissa, jonne Susijengi matkaa keskiviikkona. Huipputurnauksen avausottelussa Suomi kohtaa torstaina isäntämaa Turkin, joka edellisissä MM-kisoissa (2010) saavutti hopeaa.
Suomen miesten maajoukkue suuntaa sunnuntaina Italian Trentoon, missä joukkue pelaa ensi viikolla kesän 2012 ensimmäiset maaottelunsa. Susijengi saa Trentossa vastaansa kolme joukkuetta Euroopan huipulta: viime vuosien EM-karsinnoista tutuksi tulleen Italian sekä kesän 2011 EM-kisavastustajat Montenegron ja Bosnia & Hertsegovinan.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia