Suomen 15-vuotiaat tytöt päättivät ensimmäisen maaottelusessionsa riemukkaaseen voittoon. Ruotsi kaatui maiden kolmannessa kohtaamisessa Jyväskylässä jatkoajan jälkeen. Suomen voittolukemat kirjattiin 72-66 (63) (37-28).
Suomen 15-vuotiaat tytöt ovat ottaneet ennakkotunnelmia EM-kisoista vuotta vanhempien B-divisioonan EM-turnauksessa Jyväskylässä. 15-vuotiailla on kisavuosi edessään ensi kesänä. Jyväskylässä maajoukkue pelaa ensimmäisiä maaotteluitaan.
Suomen Koripalloliitto järjesti viidennen kerran valtakunnalliset valmennuspäällikköpäivät Vierumäellä. Paikalle oli saatu ennätysmäärä osallistujia, kun 60 seuraihmistä ja 31 eri seuraa edustettuna.
Joensuun Katajan pelintekijä Petri Virtanen äänestettiin Korisliigan vuoden pelaajaksi. Äänestykseen osallistuivat SM-joukkueiden päävalmentajat ja kapteenit. Naisten puolella vuoden pelaajan tittelin nappasi hopeaa saavuttaneen Äänekosken Huiman Sanna Jämsen.
Naisten koripallokausi huipentui kahden vahvan joukkueen finaalisarjaan. Viidenteen otteluun venyneen sarjan voittajaksi ja Suomen mestaruuteen pelasi itsensä Helsingin Pantterit vieraskentällä Äänekosken liikuntatalolla. Pantterit voitti ratkaisevan ottelun luvuin 53-65 (35-29).
Naisten Suomen mestaruus ratkaistaan viidennessä finaaliottelussa Äänekoskella Huiman hakiessa vahvalla esityksellä voiton Panttereista torstai-iltana Töölön Kisahallista lukemin 83-62 (36-51). Kovalla asenteella selkä seinää vastaan otteluun tullut Huima hallitsi ilmantilan ja kavensi ottelusarjan tasan 2-2.
Helsingin Pantterit taisteli toisen voiton naisten koripallon SM-finaaleissa. Äänekosken Huima kaatui lukemin 69–61 (35–26). Viimeisille minuuteille huipentunut finaali kääntyi helsinkiläisille Susanna Rinnan 28 pisteen siivitteleminä.
Äänekosken Liikuntahallin yleisöä pidettiin jännityksessä aina viimeisille sekunneille asti naisten finaalin trillerimäisessä avausottelussa. Finaalisarjan ensimmäinen taisto päättyi Panttereiden vierasvoittoon lukemin 77-75.
Keskiviikkona 29.3. naisten SM-sarja huipentuu kahden kovan kotijoukkueen välillä alkavaan finaalisarjaan. Äänekosken Huima lähtee hienoisena ennakkosuosikkina kotietunsa turvin havittelemaan historiansa toista kultamitalia. Helsingin Pantterit on seitsemättä kertaa peräkkäin taistelemassa mestaruudesta hakien seuran historian viidettä täysosumaa.
Koripallon naisten välierät jatkuivat Huiman ja Panttereiden tahdissa. Äänekoskella kotijoukkue Huima hallitsi ottelua voittaen Kotkan Peli-Karhut selvin luvuin 87–68. Helsingissä Pantterit oli jälleen ottelun loppuhetkillä vahvempi ja voitti vierailija BC Nokian luvuin 77–68.
Koripallon naisten SM-sarjan välierät pistetään käyntiin ensi viikonloppuna 11.-12.3. Välierät tarjoavat koripallon ystäville otteluita, joissa tunteet ovat pinnassa tasaisten joukkueiden tavoitellessa finaalipaikkaa.
Naisten puolivälierät jatkuivat Huiman ja Panttereiden tahdissa. Huima ja Pantterit hoitivat puolivälierät puhtaalla pelillä otteluvoitoin 2-0. Vantaalla kotijoukkue Pussihukat joutui toistamiseen toteamaan Mervi Nurmen valmentaman Huiman paremmaksi luvuin 61-82 (36-50).
Naisten SM-sarja etenee kohti huipennustaan. Ensi viikonloppuna sarjan paras pistenainen Heli Roukanoja saa vastaansa sarjan parhaan riisto- ja levypallopelaajan Kenya Robinsonin Äänekosken Huiman kohdatessa Pussihukat. Toisessa puolivälierässä tasaiset joukkueet Pantterit ja Espoo Team käyvät henkien taistelun välieräpaikasta.
Panttereiden taival naisten koripallon Baltian liigassa päättyi sunnuntaina 65–55 voittoon Valko-Venäjän juniorimaajoukkueesta. Viikonloppu toi tullessaan lisäksi voiton borisovilaisesta (BLR) Berezinasta, mutta perjantain yhdeksän pisteen tappio kovaa Olimpian joukkuetta vastaan (Grodno, BLR) vei Panttereilta mahdollisuudet kahdeksan joukkueen pudotuspeleihin.
Naisten SM-sarjassa ainoana suomalaisena joukkueena kansainvälisiä otteluita pelaava Pantterit Helsingistä kohtaa Baltian liigan runkosarjan viimeisellä kierroksella kolme valkovenäläisjoukkuetta 24.–26.2.
Koripallon naisten SM-sarjassa pelataan ensi viikonloppuna jatkosarjojen viimeiset ottelut. Ylemmän jatkosarjan voittajasta ei enää ole epäselvyyttä, sillä hallitseva Suomen mestari BC Nokia varmisti voittonsa viime viikonloppuna. Ylemmän jatkosarjan ykkönen ja kakkonen pääsevät suoraan välieriin.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia