Pantterit hakee viidettä täysosumaa naisten SM-finaaleissa

28.3.2006 Keskiviikkona 29.3. naisten SM-sarja huipentuu kahden kovan kotijoukkueen välillä alkavaan finaalisarjaan. Äänekosken Huima lähtee hienoisena ennakkosuosikkina kotietunsa turvin havittelemaan historiansa toista kultamitalia. Helsingin Pantterit on seitsemättä kertaa peräkkäin taistelemassa mestaruudesta hakien seuran historian viidettä täysosumaa.

Täysosumaa hakee myös Panttereiden päävalmentaja Ilpo Rantanen, joka luotsaa toista kertaa naisten SM-joukkuetta finaaleissa. Viimeksi Rantanen valmensi Tapiolan Honkaa mestaruustaistossa ja nyt on mukana helsinkiläisten kanssa.

Edellisen kerran saman tempun onnistui tekemään 1980-luvulla Arto Savander, joka valmensi SM-finaaleissa ensin Sampo-Basketia ja sen jälkeen Karhun Poikia.

Viimeisen viiden vuoden aikana Rantanen on taistellut kolmen eri SM-joukkueen kanssa pudotuspeleissä. Rantanen kertoo olevansa erittäin tyytyväinen siihen, että on saanut tehdä töitä viime vuosien aikana hyvien pelaajien kanssa.

- Pitää olla kiitollinen pelaajille ja seuroille, jotka ovat moisen mahdollisuuden valmentajalle antaneet, sanoo Rantanen, joka on hankkinut menestystä myös tyttömaajoukkueiden päävalmentajana.

Panttereiden valmistautuminen kauden huipennukseen on keskittynyt kevyen harjoittelun ohella akkujen lataamiseen ja pelituntuman virittelyyn täyteen iskuun.

- Meille on ollut aika outo asia tällainen kahden viikon tauko. On yritetty harjoitella salissa ja sen ulkopuolella normaalisti ja säilyttää pelituntuma, mutta samalla rytmittää harjoittelua niin, että akut olisivat mahdollisimman täynnä, kun finaalisarja alkaa, kertoo Rantanen, joka on SM-sarjan lisäksi kiertänyt Panttereiden kanssa Baltian liigan turnauksia.  

Rantasen mukaan Panttereiden vahvuus tulee piilemään kovassa puolustuspelaamisessa ja vauhdin ylläpitämisessä. Huiman joukkueen suurimmaksi vahvuudeksi hän laskee levypallo- ja sisäpelin. Suurin haaste Panttereilla tuleekin eteen korinaluskamppailussa.

- Sama haaste meillä oli kyllä jo Nokiaakin vastaan, toteaa Rantanen, jonka mielestä avausottelu tulee olemaan vierasjoukkueelle aika paineeton peli. 

- Ensin täytyy tauon jälkeen päästä omalle tasolle, pelirytmiin ja karistaa finaalien mahdollinen ylimääräinen jännitys ja sen jälkeen voidaan katsoa pelitaktiikkaa tarkemmin, kertoo Rantanen.

SM-finaalisarjan loppulukemia ei Rantanen lähde ennustamaan kovinkaan tarkasti.

- Kaksi kovaa kotijoukkuetta vastakkain. Eiköhän ensi viikolla vielä pelata muutakin kuin rantapalloa, ennakoi Rantanen, joka odottaa mielenkiinnolla, mitä avausottelu tuo esiin.

- Huima on suosikki, mutta pelit ratkaistaan pelaamalla, summaa Rantanen.

Eskola ja Rinta kolmatta kertaa Huiman kimppuun SM-finaaleissa

Panttereiden hallitseman 2000-luvun pelaajistosta on vielä kaksi aloitusviisikonpelaajaa mukana, jotka ovat nähneet ja kokeneet finaalitunnelmaa kahdesti Äänekosken Huimaa vastaan. 

Pantteri kapteeni Susanna Rinta sekä Saara Eskola lähtevät kolmatta kertaa ratkomaan paremmuutta finaaleissa Huimaa vastaan. Huiman pelaajista samassa tilanteessa on puolestaan Sanna Jämsen.

Panttereiden Saara Eskola matkustaa hyvissä tunnelmissa Äänekosken liikuntahallin yleisön eteen. Eskola korostaa valmistautumisen merkitystä varsinkin kovaa kotijoukkuetta vastaan.

- Olemme pystyneet murtamaan Äänekosken kotitaian finaalisarjassa aiemmin ja uskon, että se onnistuu toistamiseen vahvalla tahdolla. Huimalla on hyviä yksilöitä, joten meidän on joukkueena onnistuttava horjuttamaan esimerkiksi Sanna Jämsenin pelaamista, joka puolestaan vaikuttaa koko kotijoukkueen fiilikseen, sanoo Eskola.

Eskola kertoo pudotuspeleissä vastustajien pelienlukemisen onnistuneen Panttereilta hyvin. Finaalivastustajaa vastaan kuitenkin yksi vastaan yksi pelaaminen tulee nousemaan varsinkin vieraskentällä isoon rooliin.

- Huimasta löytyy pelaajia, jotka improvisoivat ja voivat yllättää vastustajan. Meille on tärkeää voittaa oma pelaajamme jokaisessa tilanteessa, jotta saamme Huiman joukkueen tasoa alaspäin, sanoo Eskola, joka tietää myös, että Äänekoskella ei kannata ensimmäisiä minuutteja ihmetellä, vaan aloittaa täysillä heti.

Jämsen: ”Nälkää riittää”

Huiman Sanna Jämsen muistelee ensimmäisen finaalikohtaamisen 2002 ratkaisuksi Panttereiden kokemusta. Huiman historian ensimmäinen finaalipaikka oli jo iso saavutus, joten nälkä ei Jämsenin mukaan ehkä riittänyt loppuun asti. Toisessa finaalikohtaamisessa 2003 tämä kuitenkin oli jo korjattu.

- Nyt alkavissa finaaleissa on uudet kujeet ja nälkää riittää varmasti, toteaa Jämsen.

Odotettavissa olevaan kovaan puolustukseen Huiman maajoukkuepelaaja suhtautuu rauhallisin mielin.

- Kyllä tietysti siihen on jo tottunut, että vastustajat keskittyvät paljon minuun ja Kenyaan (Robinson). Ei siinä kuitenkaan auta muu kuin pelata niin kuin on tähänkin asti pelannut. Uskon lisäksi, että meiltä nousee finaaleissa esiin uusia ratkaisijoita, Jämsen sanoo.  

- Panttereiden kokemus ja joukkuepuolustaminen tulevat olemaan meille haastavia asioita. Olenkin meidän nuorempia pelaajia kannustanut pelaamaan kovalla itseluottamuksella, vaikka vastaan tulee vanhempia pelaajia. Meidän on pelattava virheetöntä peliä Panttereita vastaan, sillä näissä peleissä virheet kostautuvat, lisää Jämsen, joka ei usko ottelusarjan päättyvän suoraan 3-0.

- Veikkaan, että kumpikaan ei voita suoraan kolmessa ottelussa, vaan sarja päättyy 3-1 Huimalle. Nyt on kyseessä niin tasaiset joukkueet, että varmasti molemmat joukkueet ainakin sen yhden voiton vastustajalta ottaa, Jämsen ennakoi.

SM-finaalien ensimmäinen avausheitto nähdään Äänekosken liikuntatalolla varmasti hyvässä tunnelmassa keskiviikkona klo 18:30. Uudestaan pallo pistetään peliin heti perjantaina Töölön Kisahallissa samaan aikaan klo 18:30.

Tällä viikolla pelataan vielä toistamiseen Äänekoskella sunnuntaina klo 17:00 alkaen. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa. Tarvittaessa neljäs finaali pelataan 6.4. ja mahdollinen viides 8.4.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/naisten_sm-sarja/
 
26.4.2026 19:46 Naisten Korisliiga

Peli-Karhuille toinen peräkkäinen Suomen mestaruus

Naisten Korisliigan finaalit huipentuivat melkoiseen trilleriin Helsingissä. Ottelu päättyi lopulta Peli-Karhujen voittoon 72–71, ja se vei mestaruuden otteluvoitoin 3–1.

23.4.2026 20:22 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut voiton päässä mestaruudesta

Naisten Korisliigan kolmas finaali pelattiin Kotkassa, jossa kotijoukkue otti toisen kiinnityksen mestaruuteen, kun HBA kaatui 74–66.

20.4.2026 21:25 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut tasoitti finaalisarjan

Naisten Korisliigan finaalit jatkuivat Helsingissä. Avausottelun hävinnyt PeKa oli tänään parempi lukemin 61–53 ja tasoitti finaalisarjan tilanteeseen 1–1.

17.4.2026 20:44 Naisten Korisliiga

HBA avasi finaalit voitolla - ToPo vei pronssimitalit

Naisten Korisliigan finaalit alkoivat vierasvoitolla, kun HBA otti ensimmäisen kiinnityksen mestaruuteen. Samaan aikaan pelatussa pronssiottelussa ToPo päätti kautensa pronssijuhliin.

17.4.2026 09:09 Naisten Korisliiga

Hallitseva mestari PeKa saa vastaansa ensimmäistä mestaruuttaan tavoittelevan HBA-Märskyn

Naisten Korisliigan finaalit alkavat perjantaina 17. huhtikuuta Kotkassa. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.

14.4.2026 21:05 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut ja HBA taistelevat Suomen mestaruudesta

Naisten Korisliigan välierät saatiin pakettiin, kun PeKa ja HBA veivät viidennet ottelut nimiinsä ja etenivät finaaleihin.

12.4.2026 18:47 Naisten Korisliiga

HBA siirsi ratkaisun viidenteen peliin - molemmat finalistit selviävät tiistaina

HBA-Märsky haki elintärkeän voiton BC Nokian vieraana. Ottelu päättyi 78-60.

11.4.2026 19:16 Naisten Korisliiga

ToPo tasoitti välierät – ratkaiseva ottelu tiistaina

ToPon ja PeKan välinen välieräsarja eteni 2–2-tilanteeseen, kun ToPo otti tärkeän kotivoiton.

8.4.2026 21:10 Naisten Korisliiga

BC Nokia ja PeKa voiton päässä finaaleista

BC Nokia ja PeKa ottivat toiset kiinnitykset finaalipaikkoihin. Molemmilla joukkueilla on tulevana viikonloppuna ensimmäinen mahdollisuus edetä finaaleihin.

7.4.2026 13:45 Naisten Korisliiga

Lauren Heard naisten Korisliigan kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi on valittu Peli-Karhun Lauren Heard, jonka johdolla joukkue nappasi runkosarjan voiton.

Näytä lisää vastaavia