Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue aukaisi voittotilinsä Skopjen EM-kisoissa kukistamalla Iso-Britannian 82-74 (45-38). Ottelua täydet 40 minuuttia johtanut Suomi otti samalla merkittävän askeleen kohti ylempää jatkosarjaa.
Suomen 20-vuotiaat miehet kuroivat EM-avauksessaan Puolaa vastaan 16 pisteen tappioasemasta pisteen johtoon päätösjakson loppusekunneilla. Sinivalkoisten kiri jäi kuitenkin palkitsematta, kun Puolan kolmen pisteen heitto kierähti koriin kymmenen sekuntia ennen loppua. Päätösluvut merkittiin Puolan hyväksi 65-67 (26-33).
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue jäi viime kesänä B-divisioonan EM-kisoissa häntäpäähän, mutta tänä kesänä joukkueen ympärillä puhaltavat uudet tuulet. Päävalmentaja Anton Mirolybovilla on käsissään intensiivisen puolustuksen nimeen vannova, korintekovoimainen joukkue, joka odottaa torstaina Makedonian Skopjessa alkavia kisoja nälkäisenä.
Ensi viikolla Serbiaan matkustava Suomen universiadijoukkue sisuuntui torstaisesta Norja-tappiosta ja näytti Baltic Cupin päätösottelussa Suomen 20-vuotiaille miehille kaapin paikan. Universiadijoukkue voitti ottelun murskaavasti 90-62 (48-35) ja vei samalla turnausvoiton Norjan nenän edestä.
Miesten I divisioonaan noussut järvenpääläinen JKS on täydentänyt joukkuettaan ensimmäisellä ulkomaalaispelaajalla. JKS on solminut ensi kautta koskevan sopimuksen amerikkalaisen Magen McNeilin kanssa.
Naisten mestaruussarjan parhaasta pelaajasta ei jäänyt sarjan valmentajien ja kapteenien äänestyksessä epäselvyyttä. SM-pronssia voittaneen Helsingin NMKY:n ja maajoukkueen sentteri Niina Laaksonen oli äänestyksen suvereeni ykkönen haalittuaan lähes 90 prosenttia mahdollisista äänistä.
Viimekesäisen NBA-varauksen jäljiltä suomalaisen koripalloyleisön katseet kohdistuivat Espoon Hongan ja maajoukkueen pelintekijään Petteri Koposeen. Liigajoukkueiden valmentajat ja kapteenit arvioivat Koposen lunastaneen häneen kohdistuneet odotukset äänestettyään tuoreen Suomen mestarin Korisliigan vuoden pelaajaksi.
Järvenpään Koripalloseura voitti A-poikien Suomen mestaruuden puhtaasti otteluvoitoin 2-0. Saman tempun teki Tapiolan Honka A-tyttöjen finaalisarjassa. JKS:n SM-kulta on kautta aikain ensimmäinen järvenpääläisseuralla nuorten SM-sarjoissa.
Urheiluakatemioiden koripallomestaruudesta pelattiin toisen kerran 5.-6.9. Helsingin Mäkelänrinteessä. Tasaväkisten kamppailujen lopuksi poikien mestariksi nousi Pohjois-Haagan Yhteiskoulu. Tyttöjen mestaruuden nappasi viime vuoden voittoa puolustanut Mäkelänrinteen lukion ykkösjoukkueelle.
Suomen 17-vuotiaiden poikien tämän kesän päätapahtuma oli Bosnia-Hertsegovinaan suuntautunut pelikiertue. Matkassa oli mukana 15 pelaajaa, joista 12 kerrallaan pelasi. Otteluita kertyi kahdeksan päivän aikana 18-vuotiaiden seurajoukkueita vastaan yhteensä yhdeksän. Joukkueista 7 oli Bosniasta ja yksi sekä Serbiasta että Kroatiasta. Otteluiden saldoksi jäi 5 voittoa ja 4 tappiota.
Poikien vuonna 1989 syntyneiden maajoukkueryhmä suuntasi ensimmäisen ulkomaanmatkansa Latvian Cesisiin. Joukkue harjoitteli ja pelasi 22 pelaajan voimin viikon ajan, tavoitteenaan oppia toimimaan joukkueena ulkomailla sekä totutella pitempiaikaiseen yhdessäoloon.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia