Loimaalaisen Nilan Bisonsin tappiottomien kotipelien sarja Korisliigassa jatkui lauantaina, kun hallitseva mestari löi kiihkeässä kärkiottelussa Tampereen Pyrinnön 80–76 (41–35). Voitto oli Bisonsille kotona jo kahdeksas perättäinen. Lappeenrannan Namika haki puolestaan vierasvoiton Lapualta ja Joensuun Kataja nitisti Kouvot kotonaan.
Joensuun Kataja joutuu jännittämään paikkaansa EuroChallengen 16 parhaan joukossa vielä ensi viikolla. Kuuden pisteen voitto kyproslaisesta Keravnos Nikosiasta olisi varmistanut Katajan jatkopaikan, mutta voitto irtosi joensuulaisille ”vain” viidellä pisteellä 71–66 (39–38). Katajan jatkopaikka on silti äärimmäisen lähellä joensuulaisjoukkueen kaikkien otteluiden yhteenlasketun korisuhteen ansiosta.
Joensuun Kataja on edelleen mukana taistelussa EuroChallengen jatkopaikoista. Kataja palasi raiteilleen kahden tappiollisen ottelun jälkeen nujertamalla Romanian mestarin CSU Asesoft Ploiestin vieraskentällä 67–80 (31–38). Romanialaisilla ei ollut mitään vastausta joensuulaisten vauhtipeliin, jota tahdittivat eritoten Jonte Flowers, Johnell Smith sekä Petri Virtanen.
Joensuun Katajalla oli lauantaina aihetta juhlaan, kun joukkue saavutti seurahistoriansa 400. pääsarjatason voiton katkaisemalla hallitsevan mestarin Nilan Bisonsin voittoputken lukemin 101–94 (43–37). Voitoista pääsivät nauttimaan myös Uudenkaupungin Korihait, Tampereen Pyrintö sekä Kauhajoen Karhu.
Joensuun Katajalle kolme europelivoittoa kuluneen syksyn aikana tuottaneet puolustuspään konseptit eivät purreet EuroChallengen mestarisuosikkeihin kuuluvaan Krasnije Krilia Samaraan. Maltilla peliään rakennelleen Samaran mylly jauhoi vapaita heittopaikkoja kolmen jakson ajan siivittäen vieraat parhaimmillaan 33 pisteen johtoon, kunnes Kataja pääsi heittovireeseen ja sai kavennettua loppuluvuiksi 86–96 (34–56).
Joensuun Kataja piti kyproslaista Keravnos Nikosiaa naruissa EuroChallengen toisen kierroksen vierasottelussaan, mutta ei aivan kyennyt pitämään niukkaa johtoaan ottelun loppuun asti. Kotijoukkue vei viimeisen puolitoistaminuuttisen 7-0 sekä katkaisi Katajan kolmen ottelun mittaiseksi venyneen europelien voittoputken 72–67 (32–37)-voitollaan.
Kolmen rökälevoiton suoran EuroChallenge-kauden 2012/13 avausotteluistaan hakenut Joensuun Kataja suuntaa seuraavaksi Kyprokselle. Katajan päänahkaa lähtee nyt tavoittelemaan nikosialainen Keravnos Strovolou, Kyproksen kestomenestyjä sekä tuttu nimi kansainvälisistä kilpailuista.
Korisliigan lauantaikierroksen otteluissa muhi useampikin yllätys, mutta sellainen toteutui vain Kauhajoella, jossa Namika Lappeenranta haki kotijoukkue Karhusta jatkoaikavoiton 106–110 (95–95, 51–46). Tampereen Pyrintö selvisi Salon Vilppaan piinasta ja Joensuun Kataja pystyi lopettamaan Lapuan Korikobrien pyristelyt.
Joensuun Kataja jatkaa uskomattomia otteitaan eurokentillä. EuroChallengen karsinnoissa turkkilaisen miljoonajoukkue Aliaga Petkimin tieltään pyyhkäissyt Kataja masensi tiistaina kahdeksankertaisen Romanian mestarin CSU Asesoft Ploiestin EuroChallengen lohkovaiheen avausottelussa. Loistokkaasti puolustaneen Katajan tähtenä tuikki 23 pistettä upottanut Petri Virtanen.
Ensi viikolla alkavan EuroChallengen lohkovaiheeseen valmistautuva Joensuun Kataja haki perjantaina Korisliigassa otteen Karjalan herruudesta kukistamalla Namikan Lappeenrannassa 56–73 (27–31). Damon Williams puolestaan kietaisi jo kauden neljännen tripla-tuplansa Pyrinnön kurittaessa Korihaita 102–76 (52–42). Selvään voittoon selvisi myös KTP, joka pussitti Namika Lahden nurin 103–77 (56–41).
Uudenkaupungin Korihait kärsi Korisliigassa jo seitsemännen peräkkäisen tappionsa, kun KTP haki keskiviikkona vierasvoiton Vakka-Suomesta pistein 77–94 (35–49). Tampereen Pyrintö puolestaan palasi voittojen tielle tukahduttamalla Kouvot ja Nilan Bisons jatkoi kotivoittojaan Namika Lappeenrannan kustannuksella. Illan muut voittajat olivat Joensuun Kataja, Kauhajoen Karhu ja Namika Lahti.
Joensuun Kataja haki Korisliigassa viikonloppuna täyden pistepotin Länsi-Suomen ”minikiertueeltaan”. Lauantaisen Salon Vilpas -voiton jatkeeksi Kataja voitti sunnuntaina Uudenkaupungin Korihait pistein 74–100 (38–51).
Lapuan Korikobrat vastasi Korisliigan lauantaikierroksen yllätystuloksesta, kun kovassa vireessä syyskaudella ollut KTP kaatui Lapualla pistein 94–82 (36–35). Joensuun Kataja haki puolestaan taisteluvoiton Salon Vilppaasta ja Nilan Bisons rynnisti pääsarjahistorian ensimmäisessä Forssa-Loimaa-paikalliskamppailussa FoKoPon nurin 38 pisteen erolla.
Joensuun Kataja osoitti olevansa henkiseltä kestävyyskyvyltään mestariluokan joukkue ottamalla miljoonabudjetilla operoivalta turkkilaiselta Aliaga Petkimiltä luulot pois EuroChallenge-karsintojen toisessa osaottelussa Izmirissä. Kataja vaiensi turkkilaisyleisön kolmannen jakson kolmosrallillaan ja selvitti 64–77 (34–38)-voitollaan tiensä EuroChallengen lohkovaiheeseen.
Joensuun Kataja antoi kotiyleisölleen väkevän työnäytteen Euroopan kolmoskilpailu EuroChallengen karsintojen avausottelussa tiistai-iltana kukistamalla turkkilaisen Aliaga Petkimin pistein 82–70 (30–42). Kataja vei ottelua näytöstyyliin tyylittelemällä viimeisen neliminuuttisen murskaavasti 18-2. Toinen osaottelu pelataan viikon päästä Turkin Izmirissä.
Hallitseva miesten cup-mestari Joensuun Kataja joutui kesken harjoituskauden pikavauhtia siirtomarkkinoille, kun pelinrakentaja Loren Stokes ei saapunut Suomeen sovitusti. Stokesin korvaa Katajassa 185-senttinen, 32-vuotias Johnell Smith, joka valittiin viime keväänä Ruotsin Basketliganin arvokkaimmaksi pelaajaksi.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia