Ensimmäisen naisten SM-finaaliottelun lisäksi perjantaina pelataan himmeämmistä mitaleista, kun Alku ja Honka ottavat toisistaan mittaa Forssan Feeniks-hallissa SM-pronssiottelun merkeissä. Alku hakee ottelusta ensimmäistä mitaliaan 11 vuoteen, kun taas suuryllättäjä Honka pyrkii pronssille sarjan nuorimmalla joukkueella.
Catz päihitti Hongan nuoren kokoonpanon välierävoitoin 3 – 0, kun se kukisti espoolaiset kotonaan lukemin 89 – 62. PeKa oli puolestaan sisuuntunut vierastappiosta ja tyrmäsi FoAn numeroin 102 – 60.
Catz hoiteli välieräavauksensa näytöstyyliin kaatamalla Hongan lukemin 96 – 68. PeKan ja FoAn kohtaaminen ratkesi viimeisellä jaksolla kotkalaisten eduksi. PeKa otti Piiparin vapareilla voiton Forssasta lukemin 86 – 79.
Lappeenrannan Catz ja Tapiolan Honka muodostavat ensimmäisen välieräparin. Hallitseva Suomen mestari Catz lähtee ottelusarjaan ennakkosuosikkina. Altavastaaja Honka on kuitenkin esittänyt pudotuspeleissä erinomaisia otteita nuoresta iästään huolimatta.
Naisten SM-sarjan kuukauden pelaajan palkinto meni toistamiseen tällä kaudella Espooseen, kun Tapiolan Hongalle hurjia tilastolukemia mättänyt Jordan Murphree, 25, valittiin SM-sarjan maaliskuun pelaajaksi. Edellisen kerran palkinto matkasi Espooseen joulukuussa, jolloin Murphreen joukkuetoveri Melissa Jeltema palkittiin.
Tapiolan Hongan ja Torpan Poikien kolmas ja ratkaiseva puolivälieräottelu käynnistyi – kuten odottaa saattoi – tasaisena. Johtoasema vaihtui useasti ottelun aikana, mutta Honka veti lopussa pidemmän korren ja voitti jännittävän ottelun lukemin 88 – 85 (44 – 41).
Naisten pudotuspelien ensimmäinen ottelu pelataan tänään keskiviikkona Tapiolan urheiluhallissa. Keskinäisessä vertailussa joukkueet ovat olleet runkosarjassa tasaisia. Honka on voittanut joukkueiden aiemmista kohtaamisista kaksi ja ToPo yhden.
Honka vei ensimmäisen puolivälieräottelun nimiinsä selvin lukemin 80-62 (26–33). ToPo oli lähes yksinomaa sisäpelaaja Niina Laaksosen varassa. Ottelu kääntyi Hongan hallinnaksi toisella puoliajalla.
Lauantaina päättyneen naisten SM-runkosarjan pistetilaston kärkisijan vei Tapiolan Hongan Melissa Jeltema, joka kuittasi korikuningattaruuden 26,2 pisteen keskiarvollaan. Jeltema vei nimiinsä myös SM-sarjan tehotilaston kärkisijan. Suomalaispelaajat olivat Niina Laaksosen ja Minna Stenin johdolla vahvasti edustettuina tilastokategorioiden kärjessä.
Lappeenrannan Catz ei antanut ykköshaastajalleen Peli-Karhuille mitään mahdollisuuksia, kun SM-runkosarjan 1. ja 2. sijoittuneet joukkueet kohtasivat Lappeenrannassa. Catz jatkoi voittoputkeaan murskalukemin 81–59 (49–23). BC Nokian yllätysvoitto Keravalla ja Turun Riennon kotivoitto HyPo:sta merkitsivät puolestaan pudotuspelipaikkaa sarjanousija Riennolle.
Naisten SM-runkosarjan kolme kärkisijaa varmistuivat sunnuntai-iltana, kun Catz jatkoi pitkää voittoputkeaan kumoamalla HoNsUn ja PeKa nujertamalla Huiman. Catz vei nimiinsä SM-runkosarjan voiton ja PeKa kakkossijan, kun taas HoNsUn tappio merkitsi Forssan Alulle kolmatta runkosarjasijaa pudotuspeleihin lähtiessä.
Forssan Alku päätti runkosarjakautensa naisten SM-sarjan lauantaikierroksella Tapiolassa Hongan vieraana. Alku vei pelin viimeisen puolitoistaminuuttisen 9-0 ja hakeutui kolmen pisteen voitollaan millin päähän runkosarjan kolmossijasta. Sarjan kärkipäässä Catz ja PeKa kasvattivat voittoputkiaan ja ToPo jatkaa kamppailua kotiedusta.
Lappeenrannan Catz kasvatti voittoputkensa 11 ottelun mittaiseksi nujertamalla kahden viikon takaisen cup-finaalivastustajansa Äänekosken Huiman pistein 75–54 (36–26). Pudotuspeliviivalla Keravan Energia Team palasi kahdeksannelle sijalle voitettuaan Turun Riennon 74–61 (41–28). Voittoihin lauantai-iltana ylsivät myös Forssan Alku ja HoNsU.
Naisten SM-sarjan nousijajoukkueiden kaartiin kuuluva Turun Riento nousi viimeiselle pudotuspelipaikalle nujertamalla toisen nousijajoukkueen BC Nokian 58–53 (35–37). Turkulaisten voitto oli kauden seitsemäs. Catz ja Peli-Karhut jatkoivat puolestaan pitkiä voittoputkiaan ja FoA sekä Honka kiinnittivät otettaan kolmannesta sijasta.
Naisten SM-sarja jatkui lauantaikierroksella tutussa komennossa, kun tuore cup-mestari Lappeenrannan Catz sekä Peli-Karhut kasvattivat voittoputkiaan. Catzin FoA-voitto oli jo lappeenrantalaisten yhdeksäs perättäinen, ja PeKa haki kahdeksannen perättäisvoittonsa kaatamalla Keravan. Myös Huima, BC Nokia ja ToPo ylsivät lauantaikierroksella voittoihin.
Naisten Suomen cupin sunnuntaisessa finaalissa nähdään toisinto vuoden takaisesta otteluparista, kun Lappeenrannan Catz nujersi odotetusti Tapiolan Hongan ja selvitti tiensä finaaliin Äänekosken Huimaa vastaan. Naisten SM-sarjan piikkipaikkaa pitävä Catz myllytti Honkaa pistein 79–56 (46–30).
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia