Honka ja ToPo kamppailevat pääkaupunkiseudun herruudesta

27.3.2013 Naisten pudotuspelien ensimmäinen ottelu pelataan tänään keskiviikkona Tapiolan urheiluhallissa. Keskinäisessä vertailussa joukkueet ovat olleet runkosarjassa tasaisia. Honka on voittanut joukkueiden aiemmista kohtaamisista kaksi ja ToPo yhden.

 Naisten pudotuspelien ensimmäinen ottelu pelataan keskiviikkona Tapiolan urheiluhallissa. Keskinäisessä vertailussa joukkueet ovat olleet runkosarjassa tasaisia. Honka on voittanut joukkueiden aiemmista kohtaamisista kaksi ja ToPo yhden.

 

Pääkaupunkiseudun joukkueet Tapiolan Honka ja Torpan Pojat ottavat huomenna yhteen SM-puolivälierien merkeissä. Joukkueet ovat olleet kuluneella kaudella tasaisia, mikä korostuu entisestään nyt, kun pudotuspelit alkavat.

 

Hongan ehdoton ratkaisupelaaja on ollut yhdysvaltalainen Melissa Jeltema. Urheilullinen laituri on takonut yli 26 pistettä per otteluja ja sen lisäksi poiminut 9,6 levypalloa. Jordan Murphree on puolestaan ollut vahva levypallokamppailuissa. Kotimaisista pelaajista ovat erottuneet vasta 16-vuotias Tuuli Menna sekä hyvän paluun tehnyt Vilja Kesänen.

 

ToPon kotimaiset pelaajat ovat pelanneet erinomaisen runkosarjan. Huippusentteri Niina Laaksonen on ollut korin alla lähes pitelemätön, mistä kertovat ottelukohtaiset tilastot. Laaksonen on tehnyt keskimäärin 20,7 pistettä ja kauhonut 13,7 levypalloa ottelua kohden. Muita kovia ToPo-nimiä ovat takamies Vilma Kesänen ja yhdysvaltalainen Kenya McBee.

 

Hongan päävalmentaja Jussi Laakso odottaa tulevasta ottelusarjasta tasaista.

– Joukkueet tuntevat toisensa todella hyvin, joten luvassa on todella tiukka sarja.

Laakson mukaan ToPon vahvuudet ovat korinaluspelaamisessa ja Vilma Kesäsen takamiestyöskentelyssä.

– Meidän etumme on piirun verran vastustajaa aggressiivisempi puolustus ja organisoitu pelaaminen. Amerikkalaisvahvistuksemme Jeltema ja Murphree ovat pelanneet todella hyvin läpi kauden ja voivat onnistuessaan laittaa minkä tahansa joukkueen ahtaalle.


ToPo lähtee huomiseen otteluun täydellä kokoonpanolla.

– Meillä on ensimmäisen kerran koko kaudella 10 pelaajaa mukana, joukkueen päävalmentaja Kari-Pekka Klinga kertoo.

 

Klinga ei halua etukäteen arvoida tulevaa puolivälierävastustajaa. Valmentajan mukaan ToPo on valmistautunut pudotuspeleihin erinomaisesti ja lähtee pelaamaan hyvillä mielin.

– Noudatamme samaa systeemiä ja pelitapaa, kuin aikaisemminkin tällä kaudella. Pudotuspelit eivät ole mitään rakettitiedettä, Klinga sanoo.

 

Tapiolan Honka – Torpan Pojat -puolivälieräsarjan ottelu pelataan Tapiolan urheiluhallissa tänään 27.3. klo 18:30. Välieriin etenee ensimmäiseksi kahteen voittoon yltänyt joukkue

 

Lisätietoja: Ottelupari Honka – ToPo

 
8.4.2026 21:10 Naisten Korisliiga

BC Nokia ja PeKa voiton päässä finaaleista

BC Nokia ja PeKa ottivat toiset kiinnitykset finaalipaikkoihin. Molemmilla joukkueilla on tulevana viikonloppuna ensimmäinen mahdollisuus edetä finaaleihin.

7.4.2026 13:45 Naisten Korisliiga

Lauren Heard naisten Korisliigan kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi on valittu Peli-Karhun Lauren Heard, jonka johdolla joukkue nappasi runkosarjan voiton.

5.4.2026 19:30 Naisten Korisliiga

Vierasvoitoille jatkoa – molemmat välieräsarjat tasatilanteessa

Naisten Korisliigan välierissä nähtiin jälleen vierasvoittoja, kun sekä HBA-Märsky että Peli-Karhut tasoittivat ottelusarjat.

2.4.2026 21:30 Naisten Korisliiga

ToPo ja BC Nokia onnistuivat ryöstöissä

Naisten Korisliigassa alkoivat välierät. Molemmat ottelusarjat käynnistyivät vierasvoitoilla, kun ToPo ja BC Nokia ottivat ensimmäiset kiinnitykset finaalipaikkoihin.

2.4.2026 09:50 Naisten Korisliiga

Viime vuosien menestysjoukkueet PeKa ja ToPo vastakkain – HBA ja BC Nokia ratkaisevat toisen finaalipaikan kohtalon

Naisten Korisliigan välierät alkavat tänään Kotkassa ja Helsingissä. Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

30.3.2026 20:46 Naisten Korisliiga

ToPo vei paikan välierissä

Naisten Korisliigan puolivälierät saatiin päätökseen maanantaina, kun ToPo kaatoi vieraskentällä Pyrinnön 61–52 ja vei ottelusarjan voitoin 3–2.

28.3.2026 22:17 Naisten Korisliiga

ToPo vei trillerin ja siirsi ratkaisun viidenteen peliin

Naisten Korisliigan viimeisessä puolivälieräsarjassa nähdään ratkaiseva viides ottelu, kun ToPo kaatoi kotonaan Pyrinnön jatkoajan jälkeen lukemin 78–70.

27.3.2026 20:45 Naisten Korisliiga

BC Nokia palaa mitalipeleihin pitkän tauon jälkeen

Naisten Korisliigan kolmas välieräjoukkue on selvillä, kun BC Nokia kaatoi kotonaan Vimpelin Vedon 71–69 ja eteni jatkoon otteluvoitoin 3–1.

24.3.2026 19:50 Naisten Korisliiga

HBA otti välieräpaikan – kaksi jatkoon menijää vielä selvittämättä

Naisten Korisliigan puolivälierät jatkuivat kolmessa otteluparissa. HBA nappasi toisena joukkueena välieräpaikan. Pyrintö siirtyi ToPoa vastaan johtoon ja ViVe otti avausvoittonsa.

23.3.2026 20:30 Naisten Korisliiga

Honka paransi, mutta Peli-Karhut eteni välieriin

Naisten Korisliigan ensimmäinen välieräjoukkue on selvillä, kun PeKa kaatoi Hongan kolmannen kerran. Kotkassa pelattu ottelu päättyi 79–67.

Näytä lisää vastaavia