Miesten SM-Koriksessa pelaava Kouvot on vahvistanut joukkuettaan aiemminkin seuraa edustaneella Marcus Grantilla. Grant on 30-vuotias ja 198-senttinen yleispelaaja, joka on urallaan Suomessa ehtinyt voittaa kaksi SM-kultaa ja kerran Suomen Cupin.
Miesten SM-Koriksessa pelaava Kouvot testaa kahden viikon koeajalla amerikkalaista Brandon Brownia. Brown on ollut viimeiset kolme vuotta Tulanen yliopiston avainpelaajia. Sen lisäksi että hän on parhaimpia korintekijöitä koulun historiassa.
Päättyneellä kaudella miesten SM-Koriksessa seitsemänneksi sijoittunut Kouvot on tehnyt kahden vuoden jatkosopimuksen Jarno Nissisen, 26, kanssa. Alkava kausi on Nissiselle neljäs Kouvoissa.
Miesten SM-Koriksessa pelaavan ja miehistöään vahvistaneen Kouvojen oma kasvatti Juho Kailio jatkaa seuran edustusjoukkueessa. 20-vuotias Kailio on solminut Kouvojen kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen.
Päättyneellä kaudella miesten SM-Koriksessa seitsemänneksi sijoittunut Kouvot on vahvistanut joukkuettaan kotkalaisesta KTP:stä siirtyvällä Anssi Kinnaslammella. 21-vuotias ja 192-senttinen Kinnalampi muodostaa näin tulevalla kaudella Kouvojen takamiesduon yhdessä Jukka Toijalan kanssa.
Päättyneellä kaudella SM-Koriksessa seitsemänneksi sijoittunut Kouvot on vahvistanut joukkuettaan Salon Vilppaassa pelanneella Samu Kaaresvirralla. 22-vuotias Kaaresvirta oli Vilppaan paras kotimainen korintekijä pudotuspeliotteluissa ottelukohtaisella keskiarvollaan 13,2.
Jukka Toijala, 30, palaa takaisin kasvattajaseuransa Kouvojen vahvuuteen. Tuore SM-hopeamitalisti joensuulaisen Katajan riveistä on solminut Kouvojen kanssa kaksivuotisen sopimuksen. Näin Toijala nähdään Kouvojen paidassa kolmen vuoden tauon jälkeen.
SM-Koriksessa pelaava kouvolalaisseura Kouvot on solminut jatkosopimuksen miesten maajoukkueessakin esiintyneen Jani Hiltusen kanssa. Osapuolten välisellä sopimuksella on pituutta peräti kolme vuotta.
SM-Koriksessa pelaava Kouvot on solminut vuoden pituisen jatkosopimuksen Ville Kauniston kanssa. Kouvojen osalta puolivälieriin päättynyt kausi oli 21-vuotiaalle Kaunistolle henkilökohtainen läpimurto. Hän kunnostautui mm. sarjan parhaan kotimaisena levypallomiehenä.
SM-Koriksessa pelaava Kouvot Kouvolasta on tehnyt kauden 2002-2003 kattavan sopimuksen amerikkalaispelaaja Beau Archibaldin kanssa. Sopimukseen sisältyy aluksi kahden viikon koeaika. Archibald on 196-senttinen yleispeluri, joka viihtyy sekä takamiehen että laiturin pelipaikoilla.
SM-Koriksessa pelaava Kouvot on tehnyt Jarno Nissisen kanssa 1+1 -vuotisen jatkosopimuksen. Näin Nissinen, joka täyttää kesäkuun lopussa 25 vuotta, aloittaa kolmannen kautensa Kouvoissa. Kouvot on myös nostanut 22-vuotiaan Pekka Virtasen Korikouvoista edustusjoukkueeseen.
SM-Koriksessa pelaava Kouvot on tehnyt Jani Hiltusen kanssa 1+1 -vuotisen pelaajasopimuksen. 22-vuotias Hiltunen siirtyy Kouvolaan Salon Vilppaasta. Kouvot on tehnyt myös Petri Jaakkolan kanssa jatkosopimuksen.
SM-Koriksen Kouvot on solminut Ville Kauniston kanssa 1+1 -vuotisen pelaajasopimuksen. 204-senttinen Kaunisto tuo Kouvoihin kaivattua pituutta. Kouvolaan Kaunisto, 20, siirtyy Salon Vilppaasta.
Kouvot on pestannut SM-Koriksen joukkueensa valmentajaksi 35-vuotiaan Jouni Grönroosin. Grönroos vastaa tehtävässään myös koko seuran valmennuksen johtamisesta ja koordinoinnista. Hän siirtyy Kouvolaan helsinkiläisjoukkue Torpan peräsimestä.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia