Nuorten koripallomaajoukkueiden uudistuneet valmennusjohdot on valittu. Koris.net kysyi kultakin valitulta valmentajalta muutamia taustatietoja ja ajatuksia tulevasta maajoukkuepestistä. Seuraavassa esitelty 18-vuotiaiden poikien valmennusjohto, johon tulivat valituiksi Juha Dahlström, Jyri Lohikoski ja Jukka Toijala.
Martinlaakson lukion tyttöjen sekä Pohjois-Haagan yhteiskoulun poikien joukkue ovat Suomen edustajat 3.-10.4.2005 Puolan Wroclawissa pelattavassa koululaisten MM-kilpailuissa. Martinlaakso löi Suomen finaalissa Pohjois-Haagan, kun poikien finaalissa puolestaan Pohjois-Haaga kaatoi Mäkelänrinteen Urheilulukion.
Sunnuntaina päättyneissä senioreiden kolmansissa Euroopan mestaruuskisoissa Suomi haali useita mitaleita. Loppuottelupaikan saavuttivat viiden eri ikäluokan miehet. Vain 60-ja 65-vuotiaat jäivät finaalien ulkopuolelle. Viikon kestäneissä kisoissa oli mukana yli 55 joukkuetta 13 maasta.
Mäkelänrinteen urheilulukio ja Suomen Koripalloliitto ovat valinneet opinahjon koripallovalmentajat lukuvuodelle 2003-04. Jo aiemmin nimetyn päävalmentajan Juha Dahlströmin rinnalle valmentajiksi on valittu Anu Rajaniemi ja Anton Mirolybov.
SM-Korikseen noussut Porvoon Tarmo on solminut vuoden mittaisen jatkosopimuksen päävalmentaja Leon Huffin kanssa. 52-vuotiaalle Huffille kausi on toinen porvoolaisjoukkueen peräsimessä. Ensimmäinen kausi toi tullessaan sarjanousun ja voittosuhteen 28-4.
Suomen koripallomaajoukkue sai lauantaina oppitunnin, kuinka 40 minuutin mittainen ottelu voidaan ratkaista ensimmäisten minuuttien aikana. Kotiyleisönsä edessä Razgradissa Bulgaria rykäisi alun viisiminuuttisen peräti 19-6 ja karkasi Suomelta tavoittamattomiin. Tappiosta huolimatta Suomen EM-kisamahdollisuudet ovat edelleen joukkueen omissa käsissä.
Tappioitta EM-semifinaalikierroksen C-lohkossa porskuttava Israel oli odotetun paha vastustaja kotikentällään Suomen koripallomaajoukkueelle myöhään keskiviikko-iltana. Kotijoukkue ei päästänyt Suomea taistelemaan missään vaiheessa tosissaan ottelun voitosta ja vei lopulta kamppailun nimiinsä lukemin 93-68.
Suomen miesten koripallomaajoukkue otti makoisan voiton EM-semifinaalikierroksen avausottelussaan keskiviikko-iltana arkkivihollisestaan Ruotsista. Nitrokamppailun tauottua Suomi juhli voittoaan, joka irtosi lukemin 101-96.
Suomen miesten koripallojoukkue kaatoi terävällä toisen jakson pelillään keskiviikkona Universiadien neljännessä ottelussaan Kiinan selvin korilukemin 75-46. Voitto oli toinen Suomelle, joka havittelee edelleen jatkopaikkaa lohkostaan.
Suomen olympia- eli ns. haastajamaajoukkue pelasi myöhään torstai-iltana sekä perjantai-aamuna Ruotsin vastaavaa sikermää vastaan Suomen Urheiluopistolla, Vierumäellä. Ruotsalaiset vetivät pidemmän korren molemmilla kerroilla.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia