Petteri Koposen edustamalla Virtus Bolognalla on edessään kymmenen päivän jakso, jonka aikana tappioihin ei ole varaa, jos joukkue haluaa pitää kiinni kovista tavoitteistaan. Sunnuntain päiväottelussa Virtus voitti Italian liigan ottelussa Cantun 73-62, mutta jo tiistaina on edessä Eurochallenge-kilpailun ensimmäinen puolivälieräottelu Bonnissa.
Suomen maajoukkuetakamies Petteri Koposen edustama italialaisjoukkue Virtus Bologna venyi voittoon pakkotilanteessa Eurochallenge Cupin jatkosarjan viimeisellä kierroksella. Koposen 15 pisteen siivittämänä Virtus kukisti BC Kiovan vieraissa 69-57.
Viidettä kauttaan Tukholman kupeessa Solnassa valmentavalle Pekka Salmiselle Solna-hallista on tullut kuin toinen koti, eikä ihme, sillä olosuhteet ovat erinomaiset, tai kuten hän itse sanoo tyypilliset ruotsalaiset. Olosuhteet ovat olleet osatekijä, kun Salminen on suojatteineen saavuttanut kaksi Ruotsin mestaruutta ja aloittaa kolmannen metsästyksen.
Ranskan koripalloliitto on nimennyt miesten maajoukkueelleen uuden päävalmentajan. Vincent Collet on saanut tehtäväkseen luotsata Ranskan tähtisikermää EM-lisäkarsinnoissa, joissa vuoden 2005 EM-pronssimitalisti kohtaa Henrik Dettmannin valmentaman Suomen sekä Italian.
Reilut neljäkymmentä vuotta läntisen alueen alemmissa divisioonissa omin voimin ja paikallisin taidoin porskuttanut Loimaan Korikonkarit on jahtaamassa käynnissä olevan miesten divisioonakauden suurinta yllätystä.
Miesten I divisioona on viimeistä kierrosta vaille puolimatkan krouvissa ja sarja on osoittautunut juuri niin tasaiseksi ja mielenkiintoiseksi kuin syksyllä uumoiltiinkin. Kukaan ei ole tappioitta ja tällä hetkellä karsijan paikalla olevalla Ura-Basketilla on koossa kolme voittoa. Kun joukkueet ovat pelanneet normaalia enemmän ristiin, kevätkaudesta on tulossa kutkuttava.
Mäkelänrinteen urheilulukion poikien koripallojoukkue voitti Suomen maapaikan lukioiden MM-kisoihin. Torstaina pelatussa karsintaottelussa kukistui niin ikään helsinkiläinen Pohjois-Haagan yhteiskoulu korein 89-74. Lukiolaisten MM-kisat pelataan ensi toukokuussa Turkissa.
Lappeenrannan NMKY on tehnyt selvää jälkeä miesten Suomen cupissa viemällä mestaruuskannun Saimaan rannalle kolmena perättäisenä vuonna. Sunnuntaina LrNMKY havittelee neljättä cupin mestaruutta varsin uudistuneella joukkueella. Isoja minuutteja kuluvalla kaudella pelannut tarkkakätinen Tuukka Kulha uskoo, että Namikan cup-henki on läsnä finaalissa myös sunnuntaisessa cupin huipentumassa.
Miesten koripallon EM-lisäkarsinnan lohkot arvottiin lauantaina Puolan Varsovassa. Arpa heitti Suomen kanssa B-lohkoon NBA-supertähden Tony Parkerin johdattaman Ranskan sekä Italian, joka saanee riveihinsä ensi kesänä pelattaviin karsintoihin Andrea Bargnanin, Marco Bellinellin ja Danilo Gallinarin muodostaman NBA-trion.
Suomen koripallomaajoukkueen 205-senttinen laituri Tuukka Kotti on erinomaisessa kunnossa. Tuoreimman näytteen Kotti antoi siitä viikonvaihteessa, kun suomalaisen edustama Brest selätti Ranskan kakkosliigassa Limogesin 75-67.
Suomen koripallomaajoukkueelle kantautuu ilouutisia Moskovasta. Käytännössä vuodenvaihteesta saakka sitkeän kantapäävamman kanssa paininut Teemu Rannikko palasi hieman yllättäen tositoimiin, kun Venäjän liiga käynnistyi viikonvaihteessa. Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä Euroopan kentiltä.
Suomen miesten koripallomaajoukkueen vastustajat EM-lisäkarsintaan arvotaan 8. marraskuuta Varsovassa. Ensi vuoden elokuussa pelattavassa lisäkarsinnassa on jaossa yksi paikka syyskuussa pelattavaan EM-lopputurnaukseen. Kansainvälinen koripalloliitto (FIBA Europe) on julkaissut arvontakorit.
Joensuun Katajan murheellinen pelikausi 2007-08 loukkaantumisineen ja valmentajavaihdoksineen on menneen talven lumia. Petri Virtasen paluu Lappeenrannasta Joensuuhun ja Sami Lehtorannan tervehtyminen on palauttanut Katajan Korisliigan mestarisuosikiksi.
Koripallon miesten I divisioona polkaistaan käyntiin torstaina 2.10. neljällä ottelulla, joiden joukosta löytyy todellinen herkkupala, kamppailu Pohjanmaan herruudesta, Lapua-Kauhajoki. Divisioonavalmentajien kyselyn mukaan pohjanmaalaiset lukeutuvat myös sarjan ennakkosuosikkeihin.
Forssan Koripoikien kasvatti Pasi Kauha on solminut ottelukohtaisen sopimuksen Korisliigaan nousseen kasvattajaseuransa kanssa. Kauha pelaa sarja-avauksessa 3.10. uransa 500. runkosarjaottelun Suomen pääsarjassa. FoKoPo on kiinnittänyt myös uutta voimaa korin alle.
Suomi varmisti lauantai-iltana paikkansa EM-jatkokarsinnoissa kukistamalla Unkarin ratkaisevassa ottelussa kotonaan 88-73. Unkari-ottelun ja maajoukkuekesän jälkitunnelmia voi käydä aistimassa maajoukkueen mobiili-internetsivustolla osoitteessa Tosifani.mobi. Alla muutamia maistiaisia Tosifani.mobin tarjonnasta.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia