Miesten I divisioonajoukkue Järvenpään Koripalloseura on noussut Suomen cupin ”tuhkimotarinaksi”. Tiistaina järvenpääläiset pudottivat cup-leikistä jo toisen liigajoukkueen, kun UU-Korihait kaatui niukasti 80-79. Muut Suomen cupin välieräpaikat ratkesivat tiistaina Espoon Hongan, Namika Lahden ja Tampereen Pyrinnön eduksi.
Miesten Suomen cupissa oli keskiviikkona täysi rähinä päällä, kun joukkueet mittelivät puolivälieräpaikoista. Korisliiga-joukkueille ottelut olivat sarjakauden ensimmäiset viralliset koitokset. Korihait kukisti Lappeenrannassa hallitsevan cup-mestari LrNMKY:n lukemin 83-67 (44-29) aiheuttaen vuosien 2005-08 mestarille ensimmäisen tappion cupissa sitten syksyn 2004.
Lokakuun alussa käynnistyvään Korisliigaan valmistautuva Espoon Honka on vahvistanut rivejään amerikkalaisella pelintekijällä. New Yorkista kotoisin oleva 26-vuotias, 193-senttinen Carl Elliot saapui Suomeen maanantaina.
Kansainvälisesti mittavan ja menestyksekkään uran omaava Gordon Herbert, 50, valmentaa Espoon Honkaa ensi kaudella Korisliigassa.
Tapiolan Hongan miesten I divisioonajoukkue Honka Akatemia on solminut sopimuksia kaudelle 2009-2010. Joukkueen päävalmentajana jatkaa vastikään 27 vuotta täyttänyt Jussi Syrjänen.
Tampereen Pyrintö palasi Korisliigassa kahdeksan vuoden tauon jälkeen SM-mitalikantaan. Pyrintö järjesti mitalijuhlansa Tapiolan Urheiluhallissa kukistettuaan Espoon Hongan pronssipelissä pistein 83-74 (43-34).
Kaksi ensimmäistä välieräottelua hallitsevaa mestaria Espoon Honkaa vastaan voittanut Namika Lahti kukisti Hongan jo kolmannen kerran perättäin. Lahti eteni SM-finaaleihin suoraan otteluvoitoin 0-3 kukistamalla Hongan Tapiolassa 79-85 (36-44). Joensuussa kotijoukkue Kataja osoitti toipuneensa lauantaisesta selkäsaunasta kukistamalla Pyrinnön 91-78 (43-36) ja nousemalla välieräsarjassa 2-1-johtoon.
Keskiviikkona yllätysvoiton välierien avausottelussa hakenut Namika Lahti nousi kotiyleisönsä edessä täpärään 70-67 (29-38) voittoon Espoon Hongasta. Lahti johtaa ottelusarjaa voitoin 2-0. Finaalipaikka on Namikalle ensimmäisen kerran katkolla maanantaina Espoossa.
Joensuun Kataja, Espoon Honka ja Tampereen Pyrintö etenivät yhden voiton päähän Korisliigan välieristä otettuaan maanantaina selvillä eroilla toiset voittonsa puolivälierissä. Runkosarjan ykkönen Joensuun Kataja haki voiton Helsingistä, missä ToPo kaatui reilusti 64-96 (32-45) -tuloksella.
Korisliigan viimeisellä runkosarjakierroksella pääsiäismaanantaina olivat panoksena enää runkosarjan sijat kolme ja neljä. Espoon Honka otti kolmossijan haettuaan Forssasta selvän vierasvoiton FoKoPosta 55-81 (29-37) -tuloksella.
Espoon Hongan kapteeni Jukka Matinen pelasi lankalauantaina Korisliigassa 300. runkosarjapelinsä ja syttyi juhlaottelussaan kauden parhaimpaansa. Sekään ei kuitenkaan riittänyt voittoon Tampereen Pyrinnöstä.
Tampereen Pyrinnön voittoputki venyi Korisliigassa jo yhdentoista pelin pituiseksi, kun Pyrintö kävi lauantaina Espoossa katkaisemassa Hongan kuuden pelin ja yhdeksän kotipelin mittaisen voittosarjan 72-78 (37-32) -tuloksella. Lauantain kierroksella selvisi lopullisesti myös viimeisetkin pudotuspelijoukkueet.
Helsinkiläinen ToPo tarrautui vahvasti Korisliigassa pudotuspelipaikkaan, kun se voitti keskiviikkona Helsingissä Namika Lahden jatkoajalla 91-85 (75-75, 36-42) -tuloksella. Vain Lappeenrannan NMKY omaa enää teoreettisen mahdollisuuden sekoittaa pakkaa pudotuspelijoukkueiden suhteen.
Korisliigan runkosarjan kärkinelikko ja samalla pudotuspeleihin kotiedun saavat joukkueet alkavat olla selvillä. Lauantain voitoillaan Espoon Honka ja Namika Lahti tarrautuivat vahvasti kiinni kotiedun tuoviin sijoihin kolme ja neljä.
Korisliigaa johtavan Joensuun Katajan peräkkäisten voittojen sarja venyi lauantaina täyteen tusinaan, kun Kataja otti kotivoiton FoKoPosta 101-84 (49-43) -lukemin. Kataja on etenemässä kohti runkosarjan voittoa. Kakkosena oleva Kouvot voi ohittaa Katajan vain voittamalla jäljellä olevilla kuudella kierroksella neljä peliä Katajaa enemmän.
ToPo otti keskiviikon Korisliiga-kierroksella maukkaan voiton pudotuspeliviivan tuntumassa taistelevien joukkueiden kohtaamisessa. ToPo ja Forssan Koripojat väänsivät Helsingissä voitosta kolmannelle jatkoajalle asti, joka päättyi ToPon eduksi 85-79 (48-26).
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia