Espoon Honka on koripallon Suomen mestari vuosimallia 2008. Mestaruuttaan menestyksekkäästi puolustanut Honka pisti riehakkaat kultajuhlat pystyyn kotiyleisönsä edessä kukistamalla kouvolaisvieraansa Kouvot kori korista edenneessä trillerimäisessä neljännessä finaaliottelussa pistein 72-71 (35-35).
Espoon Hongan kotikentällä sunnuntaina jatkuvien Korisliigan finaalien herkullinen anti voidaan kiteyttää kahteen sanaan: huikeaa jännitysnäytelmää. Kuilun partaalta takaisin mestaruustaisteluun kivunnut kouvolalaissikermä Kouvot saapuu silti Espooseen selkä seinää vasten ahdistettuna. Honka johtaa finaalisarjaa otteluvoitoin 2-1 saaden nyt toisen tilaisuutensa mestaruuden uusimiseen.
Suomen mestaruutta puolustava Espoon Honka käynnisti Korisliigan finaalit räväkästi ryöväämällä heti kättelyssä kotiedun Kouvoilta. Honka hiljensi Mansikka-ahon täyteen ahdetun hallin Kouvolassa pistein 79-71 (42-42). Finaalisarja jatkuu jo tiistaina Tapiolan Urheiluhallissa.
Kouvot ja Espoon Honka aloittavat maanantaina Pantteri-veistoksen metsästyksen, kun Korisliigan ensimmäinen finaali pelataan Kouvolassa. Tiesitkö, että Hongan Mihailo Pavicevic on johdattanut joukkueensa mestariksi jokaisella kerralla, kun espoolaiset ovat hänen komennuksessaan finaaliin asti selviytyneet? Entä tiesitkö, että Kouvot on matkalla kolmeen mestaruuteensa aina raivannut Hongan tieltään pudotuspelien jossain vaiheessa.
Koripallon Suomen mestaruutta puolustavan Espoon Hongan kokenut päävalmentaja Mihailo Pavicevic, 50, tiivistää maanantaina Kouvolassa Kouvoja vastaan käynnistyvän finaalisarjan asetelmat käytännössä kahdella sanalla.
Kouvot eteni kuudennen kerran historiansa aikana Korisliigan finaaleihin. Kouvolalaiset hankkivat finaalipaikkansa kaatamalla välieräsarjassaan helsinkiläisen ToPon tyylipuhtaasti voitoin 3-0. Kouvojen viimeinen voitto irtosi Töölön Kisahallissa tutuksi käyneen kaavan kautta lukemin 77-68 (47-31).
Kouvolalainen Kouvot ja Espoon Honka vei kotiedut Korisliigan välierävastustuksiltaan heti ottelusarjojen alkajaisiksi. Kouvot kukisti Helsingissä ToPon 84-74 (45-27) ja Espoon Honka pahasti vajaalukuisen Lappeenrannan NMKY:n 92-67 (47-30). Toiset välieräottelut pelataan perjantaina.
Korisliigan välierät käynnistyvät keskiviikkona otteluilla Lappeenrannan NMKY – Espoon Honka ja ToPo – Kouvot joukkueiden lähtiessä leikkiin hyvinkin erilaisista lähtökohdista. Honka ja ToPo ovat edelleen opetteluvaiheessa uusine pelaajineen. Lappeenrannan iskukyky on arvoituksellinen paitsi joukkueen flunssa-aallon vuoksi myös yllättävän valmentajavaihdoksen mahdollisista vaikutuksista johtuen. Vakaimmalla pohjalla välieriin lähtee Kouvot. Sen peli kulkee, eikä häiriötekijöitä ole ollut.
Kouvolan Kouvot ja Espoon Honka etenivät Korisliigan välieriin voitettuaan tiistaina kolmannet puolivälieräpelinsä. Kouvot tyrmäsi kotonaan Uudenkaupungin Korihait pistein 87-54 (50-36) ja Honka otti Namika Lahdesta kotivoiton 81-73 (44-37) -tuloksella.
Korisliigan puolivälierien avauspeleissä ei koettu yllätyksiä, kun runkosarjasta parhailla sijoituksilla kotiedun hankkineet joukkueet voittivat perjantain pelit. Suurin ero syntyi Kouvolassa, jossa Kouvot jätti Uudenkaupungin Korihait pieniin pisteisiin 89-49 (41-24) -numeroihin päättyneessä pelissä.
Korisliigan runkosarjan yksi positiivisimmista yllätyksistä ja ilmestyksistä oli varmasti kolmanneksi kiilannut Kouvot. Perjantaina käynnistyviin puolivälieriin valmistautuva joukkue on pysymässä koossa myös ensi kaudella. Tuoreimpina jatkosopimuksensa ensi kaudelle ovat vahvistaneet Tero Laitinen ja Matti Nuutinen.
Korisliigan puolivälierät käynnistyvät perjantaina ja lauantaina 28.-29.3. uolivälierissä jatkopaikkoja haetaan otteluparein Lappeenrannan NMKY – Tampereen Pyrintö, ToPo – Porvoon Tarmo, Kouvot – Korihait ja Espoon Honka – Namika Lahti. Seuraavassa otteluparien tilastotärpit.
Korisliigan puolivälierät ja mestaruusjahti pistetään käyntiin tulevana viikonloppuna. Kuumaksi perunaksi puolivälieräparien voimasuhteita arvioitaessa on nousemassa joukkueiden terveystilanteet. Keskiviikkona järjestetty pudotuspelien infotilaisuus valaisi tilannetta hieman, vaikka suoria vastauksia oli vähän tarjolla.
Korisliigassa neljäntenä oleva Kouvot ja 13 miesten maaotteluakin pelannut 25–vuotias Jukka Kataja ovat solmineet kahden vuoden jatkosopimuksen. 197–senttinen monitaituri on tehnyt kuluneella kaudella Kouvojen riveissä keskiarvoikseen 8,0 pistettä, 4,8 levypalloa, 2,1 koriin johtanutta syöttöä ja 1,2 riistoa.
Vain kaksi kotipeliä tällä kaudella hävinnyt Kouvolan Kouvot ei antanut Namika Lahden tärvellä kovan kotijoukkueen mainetta maanantain ainoassa Korisliigan ottelussa. Kouvot voitti lahtelaiset kolmannen kerran tällä kaudella, nyt pistein 86-71 (47-40).
Koripallon kolminkertainen Suomen mestari Kouvot on tehnyt kahden vuoden jatkosopimuksen Jukka Toijalan, 36, kanssa. Keväästä 2006 Kouvojen päävalmentajana toimineen Toijalan nuori ja uusiutunut joukkue on tällä hetkellä Korisliigassa neljäntenä voitettuaan pelaamastaan 26 ottelusta 17.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia