EM-jatkokarsintoihin valmistautuva Suomen miesten koripallomaajoukkue matkustaa viikonlopuksi Unkarin Szombathelyyn turnausmatkalle. Suomi kohtaa kolmipäiväisessä turnauksessa Hollannin, Unkarin ja Ruotsin maajoukkueet.
Joukkueharjoittelukautensa viikko sitten aloittanut Suomen miesten koripallomaajoukkue suuntaa maanantaina harjoitusleirille Portugaliin. Leirin päätteeksi Suomi kohtaa kolmipäiväisessä turnauksessa Portugalin, Brasilian ja Angolan maajoukkueet.
Elokuun EM-jatkokarsintoihin valmistautuva Suomen miesten koripallomaajoukkue aloittaa yhteisharjoittelukautensa maanantaina Forssassa. Joukkueen tavoitteena viisipäiväisen leirin aikana on omaksua kansainvälisen koripallon intensiteetti hyvissä ajoin ennen maaottelukauden alkua.
Elokuun EM-karsintoihin valmistautuva Suomen miesten koripallomaajoukkue sai riveihinsä kovan luokan vahvistuksen, kun kaikkien aikojen nimekkäin suomalaiskoripalloilija, Hanno Möttölä, ilmoitti palaavansa parketeille. Yhdeksän kuukautta sitten lopettamispäätöksen tehnyt Möttölä korosti torstaiaamun lehdistötilaisuudessa, että halu pelata kävi vastustamattomaksi talven kääntyessä kevääksi.
Suomen koripallomaajoukkueen päävalmentaja Henrik Dettmann on levollinen ennen EM-karsintojen päätösottelua. Suomi kohtaa lauantaina Vantaan Energia Areenalla tärkeässä ottelussa Unkarin ja lähtee vieraiden kaatoon tutuin teesein, omaan tekemiseensä luottaen. Dettmann näkee ottelussa Suomelle mahdollisuuden myös ottaa jälleen yksi askel ylöspäin nousujohteisissa esityksissään.
Suomen koripallomaajoukkue saa lauantaina vieraakseen Vantaan Energia Areenalle Italian, joka on ollut yllättävissä vaikeuksissa EM-karsintasavotassa. Neljän vuoden takainen olympiahopeamitalisti on voittanut kaksi kuudesta ottelustaan. Toisen voitoistaan Italia otti kotonaan Suomesta, joka havittelee lauantaina revanssia.
Suomen koripallomaajoukkue isännöi lauantai-iltana Vantaan Energia Areenalla Serbiaa Euroopan A-divisioonan ottelussa. Suomi hakee maailmanluokan vastuksestaan karsintojen avausvoittoa. Ennakkoasetelmat ovat selvät: Suomi tarvitsee täydellisen onnistumisen järkyttääkseen vielä tappioitta olevan Serbian.
Kun Suomen koripallomaajoukkue torstaina harjoitteli, oli kaikkien kasvoilta luettavissa sama viesti: Nyt on tosi kyseessä. Suomi kohtaa Euroopan A-divisioonan avauksessaan Bulgarian lauantaina Vantaan Energia Areenalla. Kotijoukkue aikoo jatkaa siitä, mihin voitokkaassa Ranskan turnauksessa jäi.
Reilun kahden viikon päästä käynnistyviin Euroopan A-divisioonan otteluihin valmistautuva Suomen koripallomaajoukkue isännöi perjantaina (8.8.) ja lauantaina (9.8.) kotiluolassaan Vantaan Energia Areenalla Ukrainaa. Suomi mielii voittoja tililleen valmistavista maaotteluistaan.
Tiistaina pelatun Romania-ottelun taltiointi on kulunut Suomen koripallomaajoukkueen päävalmentajan Henrik Dettmannin DVD-soittimessa. Suomi on pelin jäljiltä vähintään kahdeksan pisteen pakkovoiton edessä kotipelissään lauantaina Vantaalla noustakseen A-divisioonaan. Dettmann uskoo Suomen olevan tehtävänsä tasalla palaamalla pelaamisessaan omalle tasolleen.
Suomen koripallomaajoukkueen päävalmentaja Henrik Dettmann on nimennyt torstai-iltana Tbilisiin matkustavan joukkueen. Kokoonpanon ainoa muutos lauantain Islanti-peliin on Teemu Rannikon liittyminen takaisin vahvuuteen.
Suomen koripallomaajoukkueella on hyvin pullat uunissa. Kaksi kotivoittoa altavastaajina Suomea vastaan lähtevistä Islannista ja Luxemburgista riittää takaamaan paikan pudotuspeleissä, joissa ratkotaan A-divisioonan nousijat. Liukas ja tulivoimainen Islanti on kuitenkin joukkue se, jonka kanssa Suomen pitää olla erityisen varuillaan, jotteivät pullat pala uuniin. Suomi-Islanti käynnistyy lauantaina (25.8.) Vantaan Energia Areenalla klo 18. Lipunmyynti alkaa tuntia ennen.
Sparliigassa pelaava joensuulainen Kataja ja yksi Suomen kokeneimmista koripalloammattilaisista, Jyri Lehtonen, ovat solmineet loppukauden kattavan sopimuksen. Näin 30-vuotias ja 193-senttinen takamies siirtyy Lapuan Korikobrien I divisioonajoukkueesta takaisin pääsarjaan.
Kun Suomen miesten koripallomaajoukkue iskee yhteen Espoon LänsiAuto Areenalla lauantaina 18.9. klo 17 alkaen Makedonian kanssa, kelpaa Suomelle vain voitto. Vain siten Suomi pitää mahdollisuudet noususta EM-karsintojen A-divisioonaan omissa käsissäan. Maajoukkueen kapteeni Hanno Möttölä puhkui intoa tuikitärkeän ottelun aattona.
Suomen koripallomaajoukkue isännöi Tampereella keskiviikosta perjantaihin (4.-6.8.) neljän maan turnausta, Baltic Sea Cupia. Pyynikin Palloiluhalliin sulloutuvalle koriskansalle tarjolla on herkkupala, sillä maajoukkue on liikkeellä parhaalla miehistöllään. Lisäksi kyseessä on Henrik Dettmannin ensimmäiset maaottelut hänen otettuaan vastaan keväällä päävalmentajan pestin.
Miesten koripallomaajoukkueen valmennusryhmä Henrik Dettmannin ympärille on valmis. Päävalmentaja Dettmann saa valmennusavukseen Pekka Salmisen sekä Tomi Kamisen. Maajoukkueen fyysisenä valmentajana jatkaa Jussi Hirvonen, joka toimi samassa tehtävässä myös Saksan maajoukkueessa Dettmannin käskyttäessä joukkuetta.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia