Suomen naisten koripallomaajoukkueen valmistautuminen 5. elokuuta alkaviin EM-karsintoihin huipentuu viikonloppuna vierasotteluilla Euroopan naiskoripallon mahtimaihin kuuluvaa Latviaa vastaan.
Elokuun EM-karsintoihin valmistautuva naisten maajoukkue matkaa torstaina Belgiaan pelaamaan maaottelut Belgiaa ja Israelia vastaan. Toissa viikon Viro-maaotteluista sivussa olleet Tiina Sten ja Heta Korpivaara ovat palanneet maajoukkueen matkaan.
Maaottelukautensa voitolla ja tappiolla Ruotsia vastaan avannut naisten koripallomaajoukkue suuntaa huomenna Tallinnaan. Suomi kohtaa Viron perjantaina ja lauantaina pelattavissa maaotteluissa.
Elokuussa pelattaviin EM-karsintoihin valmistautuva Suomen naisten koripallomaajoukkue avaa maaottelukesänsä kohtaamalla Ruotsin Tukholman Fryshuset Arenalla maanantaina ja tiistaina.
Naisten koripallomaajoukkueen valmistautuminen elokuun EM-karsintaan on käynnistynyt vauhdikkaasti. Tommi Koskisen valmentama maajoukkueryhmä aloitti yhteisharjoittelun toukokuun lopussa Vierumäellä. Juhannuksen jälkeen ryhmä kokoontuu neljännelle leiritykselleen hiomaan yhteispeliään heinäkuun alun Ruotsi-maaotteluihin.
Koripalloliitto järjestää Suomen lahjakkaimmille 13-16-vuotiaille tulevaisuudenlupauksille vuosittain neljä 7-8-päiväistä, yksilön kehittymiseen tähtäävää Talent Campia. Seuraava Talent Camp järjestetään 24.2.-3.3. Suomen urheiluopistolla, jonne on kutsuttu 11 poikaa ja kymmenen tyttöä.
Nuorten 16- ja 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet matkaavat tulevana viikonloppuna Tallinnaan jo kuudennen kerran järjestettävään Baltic Sea Cup turnaukseen. Viron ja Suomen lisäksi turnauksessa pelaavat Latvian ja Ruotsin nuorten maajoukkueet kaikissa ikäluokissa. Suomen joukkueet valittiin juuri ennen vuoden vaihdetta Suomen urheiluopistolla järjestettyjen valintaleirien pohjalta.
Viime kesänä Euroopan A-divisioonaan noussut Suomen alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sai esimakua ikäluokkansa eliittitason koripallosta viime viikolla Tampereella järjestetyillä Nuorten Olympiafestivaaleilla. Kokemusta rikkaampi joukkue matkaa Napolin EM-kisoihin tavoitteenaan paikka ylemmässä loppusarjassa.
Suomalaisella koripalloväellä on ainutlaatuinen mahdollisuus kurkistaa Euroopan huippukoriksen tulevaisuuteen ensi viikolla, kun Euroopan Nuorten Olympiafestivaali EYOF tuo alle 16-vuotiaiden eurooppalaiset korishuiput Tampereelle.
Suomen 18- ja 16-vuotiaiden tyttöjen sekä 16-vuotiaiden poikien maajoukkueet leireilevät paraikaa Liettuan Anyksciaissa. Kaikki suomalaisjoukkueet kohtaavat leirityksen aikana kahdesti oman ikäluokkansa Liettuan maajoukkueet.
Suomen nuorten maajoukkueiden valmentajat ovat valinneet kokoonpanot Tukholman Solnassa 20.-24.5. pelattaviin koripallon PM-kisoihin. Kisoissa ratkotaan Pohjoismaiden poikien ja tyttöjen mestaruudet niin 18- kuin 16-vuotiaiden sarjoissa.
Suomen 18- ja 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkue-ehdokkaat valmistautuvat toiseen perättäiseen leiriviikonloppuun Vierumäellä. Nuorten maajoukkuevalmentajat valitsevat jokaisesta ikäluokasta 12 pelaajaa Tukholman Solnassa 20.-24.5. pelattaviin PM-kisoihin.
Nuorten maajoukkuetoiminta pyörähtää isolla vaihteella käyntiin tulevana viikonloppuna, kun 18- ja 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkuekokelaat leireilevät Vierumäellä. Testileirillä pelaajilta testataan koripallotaitojen ohella nopeutta, voimaa ja kimmoisuutta. Lisäksi kaikille tehdään kattavat lihastasapainokartoitukset fysioterapeuttien johdolla.
Naisten koripallomaajoukkueella on unelma. Joukkue haluaa ottaa maanantaina Lahdessa pelattavassa EM-karsintojen päätöspelissään neljännen peräkkäisen voittonsa. Päävalmentaja Tommi Koskinen suojatteineen haluaa myös varmistuksen A-divisioonapaikalleen. Sen kohtaloa suomalaiset joutuivat kuitenkin jännittämään erikseen.
Kaksi edellistä EM-karsintaotteluaan vieraskentällä voittanut Suomen naisten koripallomaajoukkue on kovan haasteen edessä perjantaina, kun Lahden Urheilutalon parketille astelee tappioitta tähän asti jyrännyt Romania. Suomen päävalmentaja Tommi Koskinen uskoo suojattiensa olevan valmiimpia voittotaistoon kuin joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen B-divisioonan EM-turnausta Bulgarian Botevgradissa voi pitää todellisena menestyksenä. Finaalihopean lisäksi Suomella oli kisatuomisinaan paikka 16-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisoihin kesälle 2009.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia