20-vuotiaiden miesten EM-kisojen neljänteen pelipäivään mahtui dramatiikkaa ja suuria tunteita, kun kisajoukkueet pääsivät ratkaisemaan paikkojaan EM-puolivälierissä. Tshekki nousi jatkoaikatrillerissä 79-77 (66-66, 34-33) -voittoon Sloveniaa vastaan, kun taas Italia kellisti Serbian päätösneljänneksellä pistein 65-70 (36-30).
Suomen 20-vuotiaat miehet voittivat kaksi Euroopan suurmaata Helsingin EM-kisoissa, mutta kolmas eli Liettua oli Sudenpennuille liian iso vuori ylitettäväksi. Liettua piti koripalloklinikan toisen ja kolmannen neljänneksen aikana, eikä Suomen päätösneljänneksen hurmiolle liennyt enää pelikellossa aikaa. Fyysisempi ja tarkasti heittänyt Liettua voitti Sudenpennut 62-81 (26-42).
20-vuotiaiden miesten EM-kisojen alkulohkot taputeltiin päätökseen tiistaina. Tasaiseksi osoittautuneen alkulohkovaiheen ainoa puhtaan pelin joukkue oli Turkki, joka päihitti Pasilassa Unkarin. Muiden alkulohkojen voittajiksi kirivät Tshekki, Ukraina ja Espanja.
Toisena EM-kisapäivänä Espanjan jatkoajalla kaatanut Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue on näkyvästi mukana myös sosiaalisessa mediassa. Oheisen listan avulla voit seurata Tuomas Hirvosen, Lauri Markkasen ja kumppaneiden kuulumisia näppärästi Instagramissa ja Twitterissä!
Suomen 20-vuotiaiden miesten ensimmäinen EM-kotikisavoitto ei olisi voinut saada mielettömämpää loppua. Sudenpentujen ja Euroopan ehdottomaan eliittiin kuuluvan Espanjan välinen ottelu eteni trillerimäisesti jatkoajalle, jolla 33 pistettä pussittanut Lauri Markkanen tippasi Suomen 91-90 (45-45)- voittoon kaksi sekuntia ennen loppua Helsingin Jäähallin 4922-päisen yleisön räjähtäessä huutomyrskyyn.
20-vuotiaiden miesten EM-kisoissa on jäljellä enää kolme lyömätöntä joukkuetta. Lauantaina Liettuan jyrännyt Turkki kampesi Jäähallissa Saksan nurin 63-67 (39-34), Suomen avauspäivänä kukistanut Israel jatkoi vahvaa virettään peittoamalla Ranskan 66-86 (32-44) ja Tshekki toipui Ruotsin hurmosalusta 67-61 (23-33) -voittoon.
Suomen 20-vuotiaiden miesten historialliset EM-kisat pyörähtivät käyntiin tänään lauantaina Helsingin Jäähallissa 4554 silmäparin edessä, kun Suomi kohtasi Israelin. Tasaisessa pelissä molemmilla joukkueilla oli hetkensä, mutta Israel sai viimeisen momentumin päätösneljänneksellä, jonka myötä israelilaiset pääsivät juhlimaan 81-72 (35-33) -voittoa.
Lauantaina alkaviin EM-kotikisoihin valmistautuva Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue kohtasi torstain EM-kenraalissaan ikäluokkansa hallitsevan EM-pronssimitalistin, Turkin. Suomen päävalmentaja Anton Mirolybov jakoi tasaisesti peliaikaa ja peluutti lukuisia erilaisia kentällisiä Turkin 65-72 (34-29) -voittoon päättyneessä ottelussa.
Päävalmentaja Anton Mirolybov on nimennyt kahdentoista pelaajan ryhmän, joka vetää Suomen sinivalkopuvun ylleen historiallisissa 20-vuotiaiden miesten koripallon EM-kisoissa 16.-24.7. Helsingissä. Joukkue esiintyy täydessä kokoonpanossaan faneilleen tänään tiistaina Helsingin Kansalaistorin Sporttitori-tapahtumassa klo 18.
20-vuotiaiden miesten hallitseva Euroopan mestari Serbia onnistui kaatamaan EM-kotikisoihin valmistautuvan Suomen toistamiseen. Torstain ottelun tapaan Serbia kiskaisi myös perjantain pelin alussa selkeän johdon, mutta joutui kiipeliin kolmannella jaksolla ennen kuin onnistui varmistamaan voittonsa. Tällä kertaa Serbia peittosi vieraansa 88-70 (39-31).
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue aloitti maaottelunsa ikäluokkansa hallitsevaa Euroopan mestari Serbiaa vastaan liiallisen kohteliaisuuden merkeissä, mutta nousi itseluottamuksensa löydettyään 26 pisteen takaa kahden pisteen päähän. Serbia säilytti kuitenkin hankkimansa johdon ja peittosi haastajansa Vrsacissa pistein 87-81 (55-35).
Kolmen kotimaaottelun kesään valmistautuvan Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann on kutsunut koolle 21 pelaajan vahvuisen harjoitusringin täynnä tuttuja kasvoja ja tulevaisuuden tekijöitä. Dettmann korostaa tulevan kesän tärkeyttä matkalla kohti syyskesää 2017, jolloin Susijengi isännöi Helsingin EM-alkulohkoa Pasilan Hartwall Arenalla.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen valmistautuminen Helsingissä järjestettäviin ikäluokan EM-kisoihin (16.-24.7.) on alkanut. Joukkueen päävalmentaja Anton Mirolybov on kutsunut koolle mielenkiintoisten 22 pelaajan ryhmän, joista 12 juoksee Helsingissä EM-kisaparketeille kotiyleisönsä edessä.
Suomalaisten pelaajalupausten rynnistys valtameren taakse jatkuu. 204-senttinen nuorten maajoukkuekasvo ja helsinkiläisen ToPo Juniorien kasvatti Remu Raitanen, 18, on solminut suullisen sopimuksen (verbal commit) USA:n yliopistoliiga NCAA:n San Franciscon kanssa. Raitanen on neljäs ensi syksyksi NCAA:han siirtyvä HBA-Märskyn pelaaja.
Suomi-koriksen suurlupauksiin lukeutuva Lauri Markkanen, 18, valittiin taannoin lukioikäisten kansainväliseen Nike Hoop Summit -tähdistöotteluun, joka pelataan Portlandissa 9. huhtikuuta. ”Muun Maailman” tähdistöjoukkueeseen vasta kolmantena suomalaisena kautta aikain nimetty Markkanen jää Nike Hoop Summitin sijaan kotimaahansa harjoittelemaan.
Suomi-koriksen suurlupaus Lauri Markkanen, 18, on saanut kutsun teini-ikäisten huippulupausten vuosittaiseen kansainväliseen All Star -katselmukseen, Nike Hoop Summitiin. USA:n ja muun maailman joukkueet kohtaavat Portlandin Moda Centerissä 9. huhtikuuta.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia