Ensi viikonloppuna B-tyttöjen SM-sarjan mitalisijat ratkaistaan Orimattilan Urheilutalolla. Final Four –turnaus toimii myös hyvänä lämmittelynä elokuussa Jyväskylässä pelattaviin 16-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoihin. Vahva ennakkosuorikki Final Fourissa on järjestävän seuran joukkue Orimattilan Jymy.
Suomen Koripalloliiton laaturyhmä on myöntänyt Oulun NMKY:lle liiton laatupalkinnon nuorisokoripalloilun eteen suoritetusta työstä. ONMKY on näin yksi seitsemästä suomalaisesta seurasta, jolle Kultainen Kori -laatusertifikaatti on myönnetty.
Suomen Koripalloliitto lähtee toteuttamaan maaliskuun alusta jo syksyllä liittokokouksen hyväksymää uutta strategialinjausta, jonka toiminta ja tavoitteet jaetaan selkeästi kahteen eri osa-alueeseen, huippu-urheiluun ja seuratoiminnan kehittämiseen.
Koripalloliiton hallitus on valinnut dipl.ins. Juha Huuskon liiton kehitysjohtajaksi 1.2.2006 alkaen. Huuskon valinta toteuttaa syksyllä hyväksyttyä strategiaa, jossa Koripalloliittoon muodostetaan kaksi toimialaa eli seuratoiminnan tukeminen ja huippu-urheilu.
Kouvojen päävalmentajan tehtävistä sivuun siirretty Anton Mirolybov matkaa kevääksi Saksan 2. Bundesliiga joukkueen Mitteldeutscher BC:n organisaatioon. Mirolybov pääsee hyvään oppiin, sillä hänen tehtävänkuvansa on toimia joukkueen päävalmentajan Ari Tammivaaran apuvalmentajana.
Kansainvälinen Koripalloliitto FIBA Eurooppa on viikonvaihteessa pitämässään kokouksessa myöntänyt alle 16-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisat Suomeen.
Koripalloliiton strategia vuosille 2006–2009 sai liittokokoukselta hyväksynnän. Koripalloliiton painopiste tuleville vuosille on toimintatapoja kehittämällä ja organisaatiota uudistamalla saada suunnattua enemmän resursseja seuratyön tukemiseen ja huippu-urheiluun.
Suomen Koripalloliitto ry on maamme suurimpia lajiliittoja. Liitto on vakavarainen ja toimii osana kansainvälistä koripalloliikettä sekä suomalaista liikuntasektoria.
Liittovaltuuston kevätkokouksessaan asettama puheenjohtajavalintaa valmisteleva työryhmä on päätynyt yksimielisesti esittämään, että liiton seuraavaksi puheenjohtajaksi valittaisiin tohtori Pentti Arajärvi.
Suomen Koripalloliitto ja Suomen Spar solmivat viime vuonna yhteistyösopimuksen, jonka seurauksena miesten SM-Koris pelattiin Sparliiga nimellä. Ensi kaudella miesten pääsarjan nimi on Korisliiga.
Petri Selkee on ilmoittanut jättävänsä Suomen Koripalloliiton valmennuksen ja koulutuksen johtajan tehtävänsä. Selkeen lähdön taustalla ovat henkilökohtaiset syyt.
Mies Suomen Koripalloliiton toiminnanjohtajan pallilla on vaihtunut. Eläkkeelle siirtyneen Pekka Litmasen jatkajaksi valittu Markku Salmikivi aloitti uudessa tehtävässään 1.4.2005.
Suomen Koripalloliiton hallitus on tiistaina Helsingissä pitämässään kokouksessa valinnut jatkajan kevään aikana eläkkeelle siirtyvälle toiminnanjohtaja Pekka Litmaselle. Toimeen on valittu yksimielisesti 1.4.2005 alkaen Markku Salmikivi, 50.
Suomen Koripalloliiton liittovaltuusto kokoontui lauantaina Espoossa. Kokouksessaan liittovaltuusto valitsi kaksi uutta jäsentä liittohallitukseen erovuorossa olleiden tilalle ja kaksi jäsenta jatkokaudelle. Myös liittovaltuustolle valittiin uusi varapuheenjohtaja.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia