Alppimaan miehet eivät jättäneet Suomen vierailullaan epäselväksi kumpi oli parempi koripallojoukkue lauantaina Kouvolan Jäähallissa. Sveitsi otti vaisusti pelannanneesta Suomesta selätysvoiton lukemin 73-60 ja jätti Suomen odottamaan edelleen avausvoittoaan EM-karsinnoissa.
Suomen ja Israelin odotettu kohtaaminen lässähti alkuunsa. Edelleen ilman varsinaista pelintekijää esiintyneellä Suomella oli suuria vaikeuksia saada hyökkäyspeliään liikkeelle israelilaispuristuksessa. Menetykset seurasivat toistaan ja Israel karkasi helppoon voittoon.
Suomen koripallomaajoukkue sai lauantaina oppitunnin, kuinka 40 minuutin mittainen ottelu voidaan ratkaista ensimmäisten minuuttien aikana. Kotiyleisönsä edessä Razgradissa Bulgaria rykäisi alun viisiminuuttisen peräti 19-6 ja karkasi Suomelta tavoittamattomiin. Tappiosta huolimatta Suomen EM-kisamahdollisuudet ovat edelleen joukkueen omissa käsissä.
Suomen koripallomaajoukkueen luottopelaajiin lukeutuva Maurizio Pratesi on allekirjoittanut vuoden sopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Telekom Bonnin kanssa. Pratesi, 25, siirtyy Bonniin Saksan hopeamiehistöstä Bayer Leverkusenista.
Suomen maajoukkueen teholaituri Martti Kuisma on solminut vuoden mittaisen sopimuksen Ranskan pääsarjassa pelaavan Montpellierin kanssa. 30-vuotias Kuisma siirtyy Ranskaan Espanjasta.
Suomen koripallomaajoukkue teki keskiviikkoiltana juuri sen mitä turkulaisyleisö oli tullut katsomaan. Jokaisessa tilanteessa viimeiseen asti taistellen Suomi järjesti jymy-yllätyksen ja rynni kotikatsomon riemuksi 81-76-voittoon Bosnia-Hertzegovinasta.
Koripallomaajoukkueen EM-kisatoiveet elävät vahvasti. Suomi nitisti keskiviikkona huikean jännitysnäytelmän päätteeksi arkkivihollisensa Ruotsin kolmen pisteen turvin (88-85). Ottelun viimeiseltä minuutilta ei totisesti jännitystä uupunut. Suomalaisankariksi nousi lopulta Martti Kuisma.
Tappioitta EM-semifinaalikierroksen C-lohkossa porskuttava Israel oli odotetun paha vastustaja kotikentällään Suomen koripallomaajoukkueelle myöhään keskiviikko-iltana. Kotijoukkue ei päästänyt Suomea taistelemaan missään vaiheessa tosissaan ottelun voitosta ja vei lopulta kamppailun nimiinsä lukemin 93-68.
Suomen koripallomaajoukkue ei pystynyt pitämään yllä Ruotsi-ottelun hurmostaan, vaan joutui taipumaan LänsiAuto Areenalla pelatussa EM-semifinaalikierroksen toisessa ottelussaan Bulgarialle. Suomen tappio kirjattiin 67-72.
Suomen miesten koripallomaajoukkue otti makoisan voiton EM-semifinaalikierroksen avausottelussaan keskiviikko-iltana arkkivihollisestaan Ruotsista. Nitrokamppailun tauottua Suomi juhli voittoaan, joka irtosi lukemin 101-96.
Koripallomaajoukkueen 205-senttinen laituri Martti Kuisma on solminut yksivuotisen sopimuksen Espanjan liigan lisäksi Korac Cupissa pelaavan Casademont Gironan kanssa. Näin Kuisman peliura Euroopan huippusarjoissa saa jatkoa.
Kaksinkertainen MM-hopeamitalisti 1990-luvulla, Venäjä, ei antanut mahdollisuuksia nuorelle Suomen joukkueelle, vaan koulutti suomalaisia oikein olan takaa Koripalloliiton 60-vuotisjuhlaturnauksen päätöspäivänä takoen tulostaululle tylyt numerot 63-97 (27-45).
Suomi pisti 1990-luvulla kaksi olympiapronssia voittaneen Liettuan maajoukkueen ahtaalle Koripalloliiton 60-vuotisjuhlaturnauksen avauspäivänä. Liettua joutui pistämään ottelun loppuhetkillä parastaan ennen kuin voitto irtosi lukemin 96-88.
Suomalaisvalmentaja Henrik Dettmannin loihtima puolustustaktiikka puri suomalaisiin Koripalloliiton 60-vuotisjuhlaturnauksen toisena päivänä. Saksa oli lopulta Suomea vahvempi loppuunmyydyn Töölön Kisahallin pettymykseksi numeroin 81-71 (44-36).
Suomen Koripalloliiton juhlavuosi lähtee käyntiin hyvissä merkeissä. Liiton 60. toimintavuosi lähtee liikkeelle tasapainoisen 15,2 miljoonan markan budjetin kanssa. Lisäksi lajin asema on vakaalla pohjalla ja koripallon suosio on harrastajamäärien valossa kasvussa. Koripalloa harrastaa Suomessa yli 100.000 pelaajaa, joista rekisteröityneitä yli 16.000. Juhlavuosi tuonee mukanaan uuden ennätyksen harrastajamäärissä. Lajin tulevaisuus näyttää 2000-luvulle siirryttäessä erinomaiselta, sillä lajin…
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia