Tuoreelle Suomen cup-mestarille Lappeenrannan NMKY:lle kelpaa vain voitto, kun se kohtaa torstaina kotikentällään koripallon Euroopan Challenge cupin neljännesvälierän toisessa osaottelussa hollantilaisen EBBC Tulip Den Boschin.
Korisliigassa toiseksi viimeisenä killuva KTP ahdisteli tuoretta Suomen cupin voittajaa Lappeenrannan NMKY:tä tiistain ainoassa Korisliigan pelissä Kotkassa.
Lappeenrannan NMKY korjasi kotimaisen koripalloilun komeimman potin vuonna 2005. LrNMKY juhli keväällä riehakkaasti Suomen mestaruutta kruunaten kautensa cupin voitolla puolueettomalla maaperällä pääkaupungissa.
Lohkovoittajana tiensä koripallon Euroopan Challenge Cupissa 16 parhaan joukkoon raivannut Lappeenrannan NMKY kohtaa neljännesvälierissä hollantilaisen Eiffel Towers Den Boschin.
Korisliigassa neljä viimeistä otteluaan hävinneen Lappeenrannan NMKY:n Euroopan Challenge cupin alkulohko on pelattu päätökseen. Lappeenranta lunasti jatkopaikkansa 16 parhaan joukkoon voittamalla kaikki kolme otteluaan.
Pussihukat hävisi ensimmäistä kertaa Korisliigan kotiottelunsa, kun Namika Lahti vei keskiviikkona Vantaalla järjestetyn korijuhlan edukseen 113-104 (63-56).
Katajan väkivahva meno SM-koriksessa sen kuin jatkuu, vaikka loukkaantumiset kiusaavat. Tappiota ei tullut edes Lappeenrannassa, kun joukkue onnistui vääntäytymään viimeisellä neljänneksellä tappioasemasta 89-83 (43-38)-voittoon.
FIBA Euroopan Challenge Cupissa Lappeenranta varmisti lohkovoittonsa kukistamalla BK Riikan lukemin 79-85 (48-40). Oman kannattajajoukon piiskaamana Lappeenranta puristi toisella puoliajalla ohitse ja voittoon.
Hallitseva Suomen mestari Lappeenranta on aloittanut koripallon miesten Euroopan Challenge Cupin vahvasti kahdella voitolla. BK Riika kaatui viime viikolla Lappeenrannassa ja keskiviikkona Islannin moninkertainen mestari Keflavik koki saman kohtalon.
Raittiuden Ystävät ry on myöntänyt Vuoden Raittiusteko – tunnustuksen tänä vuonna Lappeenrannan NMKY ry:lle, jonka koripallojoukkue Lappeenrannan Namika voitti koripalloilun Suomen mestaruuden 23.4.2005.
Vaisusti Korisliigan aloittanut Lappeenrannan NMKY on löytämässä tehonsa. Mestaruuden puolustajat ottivat lauantaina kolmannen peräkkäisen voittonsa pyörittelemällä Helsingissä ToPosta 20 pisteen voiton 64-84 (32-50) -tuloksella.
Hallitseva Suomen mestari Lappeenrannan NMKY on tehnyt kaksi uutta vuoden mittaista pelaajasopimusta. Joukkueeseen on kiinnitetty liettualainen Andrius Montrimas sekä ruotsalainen Yasin Mertzoug.
Lappeenrannan NMKY:n Pasi Riihelästä leivottiin jo toisena vuonna peräkkäin miesten SM-koripallon vuoden pelaaja. Äänestykseen osallistuivat Sparliiga-joukkueiden valmentajat ja kapteenit. Naisten puolella vuoden pelaajan tittelin nappasi ensimmäistä kertaa urallaan Reetta Ojala, joka oli voittamassa BC Nokialle sen historian ensimmäistä Suomen mestaruutta.
Sparliigan finaalisarja sai arvoisensa päätöksen. Kahdessa ensimmäisessä loppuottelussa täysin ylivoimainen Lappeenrannan NMKY joutui lauantaisessa kolmannessa pelissä tiukille Pussihukkia vastaan. Voitto varmistui vasta kamppailun viimeisellä sekunnilla, kun Andre Foreman upotti kaksi vapaaheittoa varmistaen 85-83-voiton ja siten Lappeenrannan historian ensimmäisen Suomen mestaruuden.
Paljoakaan ei muuttunut Sparliigan ensimmäisen ja toisen finaalin välillä. Lappeenrannan NMKY:n ylivertainen taivallus jatkui ja se johtaa ottelusarjaa nyt 2-0. Joukkue hyödynsi osaamistaan maksimaalisesti ja heitteli Pussihukat ahdinkoon 106-79-voitollaan täpötäyteen ahdetussa Töölön Kisahallissa. LrNMKY:lle mestaruus on näin katkolla jo lauantaina Kisahallissa, jolloin finalistit kohtaavat kolmannen kerran.
Runkosarjan voittanut Lappeenrannan NMKY selvisi ongelmitta Sparliigan ensimmäisestä finaalista sunnuntaina. Peräti 2280-päisen kotiyleisön edessä LrNMKY nöyryytti Pussihukkia lukemin 80-59. Finaalisirkus siirtyy seuraavaksi Helsinkiin ja Töölön Kisahalliin, jossa pelataan kaksi seuraavaa loppuottelua.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia