Suomen nuorten maajoukkueiden eli ”Sudenpentujen” superkesän valmennusjohto on valittu vuodelle 2016. Suomen vilkkaan maajoukkuekesän keskiössä ovat Anton Mirolybovin johtaman 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen EM-kotikisat, Antti Koskelaisen ja 17-vuotiaiden poikien MM-kisat sekä 16- ja 18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisat Kisakallion Susi Training Centerissä.
Suomen naisten maajoukkueen päävalmentaja Pekka Salminen on nimennyt Naarassusi-tusinansa, joka ottaa mittaa ensi viikolla Espanjasta EM-karsintaottelussa. Ennen matkustamista Espanjaan naisten maajoukkue kohtaa viikonloppuna Belgian kahdesti valmistavissa maaotteluissa. Naarassusien kokoonpanoon kuuluvat mm. kestotähdet Tiina Sten, Dionne Pounds ja Krista Gross.
Isokokoinen Turkki oli ensimmäisen jakson verran Suomea vahvempi poikien alle 18-vuotiaiden koululaisten MM-kilpailujen finaalissa ja voitti loppulukemin 81-69. Tyttöjen lopullinen sija oli 10:s, kun Tanska kukisti Limogesissa Suomen tytöt sijoitusottelussa 60-53.
HBA-Märskyn tyttöjen joukkue on voittanut koripallon Nuorten Euroopan Liigan alle 19-vuotiaiden sarjan. Kauden päättäneessä turnauksessa, niin sanotuissa Superfinaaleissa, joukkue voitti kaikki viisi peliään.
Viime vuosien aikana rakettimaisen nousun naisten SM-sarjan eliittiin tehnyt Linda-Lotta Lehtoranta, 21, siirtyy ensi kaudeksi Saksan Bundesliigaa pelaavaan Nördlingen Donau-Riesiin. 175-senttinen Lehtoranta on kuulunut myös viime aikoina Suomen naisten maajoukkueen vakiokalustoon.
Maaottelukesänsä viikko sitten Espanjassa käynnistänyt Suomen naisten maajoukkue pelaa tulevien EM-karsintojen kenraaliharjoituksensa viikonloppuna Saksassa. Naarassudet ottavat lauantain ja sunnuntain otteluissa mittaa kotijoukkueesta Wolfenbüttelissa pelattavissa maaotteluissa.
Suomen naisten maajoukkueen päävalmentaja Anton Mirolybov on lähettänyt 17 pelaajalle kutsut ”Naarassusien” vahvuuteen kesäksi 2013. Naarassudet tavoittelevat ensi kesänä vuoden 2015 EM-kisapaikkaa kotiturnauksessaan Helsingissä ja kohtaavat valmistavissa maaotteluissa mm. vuoden 2010 MM-pronssimitalisti Espanjan.
Vuonna 2011 käynnistynyt Helsinki Basketball Academy pelaa tulevalla sarjakaudella miesten I divisioonaa HBA:n/Mäkelänrinteen urheilulukion joukkueena. Lisäksi joukkue pelaa kauden 2012/13 aikana kansainvälisessä EYBL-liigassa.
Keskiviikkona Italiassa tiukan taistelun jälkeen taipunut Suomen naisten maajoukkue tähtää EM-karsintojen ensimmäiseen vierasvoittoonsa lauantaina Luxemburgissa. Joukkueen EM-unelman toteutuminen on edelleen täysin omissa käsissä.
Suomen naisten maajoukkue matkustaa keskiviikkoiseen EM-karsintaotteluun Italiaan itseluottamusta uhkuen. Anton Mirolybovin valmentamat Naarassudet kukistivat juhannuspäivänä kotikentällään olympiakävijä Latvian ja uskovat mahdollisuuksiinsa kasvattaa keskiviikkona voittosaldoaan EM-karsintalohko E:ssa.
Tikkurilan Valtti Areenalla vietetään lauantaina taatusti erilaista juhannusta, kun Suomen naisten maajoukkue saa EM-karsinnoissa vastaansa Latvian. Kaikki kolme karsintaotteluaan selkein numeroin voittanut Latvia lähtee otteluun ennakkosuosikkina, mutta Anton Mirolybovin suojatit palaavat kotiparketille voitto mielessään.
Hiki on hädin tuskin ehtinyt kuivua Tikkurilan Valtti Areenan parketilta, kun Suomen naisten maajoukkue matkaa seuraavaan EM-karsintaetappiinsa. Naarassudet hakevat jatkoa karsintavoitoilleen lauantai-iltana, jolloin joukkue ryhmittyy vierasotteluun Kreikkaa vastaan Ateenan esikaupungissa Maroussissa.
Suomen naisten maajoukkueen runsaan kuukauden mittaiset härkäviikot EM-karsinnoissa alkavat keskiviikkona Tikkurilan Valtti Areenalla. Naarassusien vieraaksi karsintojen avausotteluun saapuu viime vuodet Euroopan B-divisioonassa pelannut Luxemburg.
Suomen naisten maajoukkue pääsee tositoimiin EM-karsinta-avauksessaan alle viikon kuluttua. Perjantaina Tikkurilan Urheilutalolla on vuorossa karsintojen kenraaliharjoitus, jonka merkeissä kovakuntoiset ”naarassudet” käyvät Viron kimppuun jo klo 17 alkavassa ottelussa.
Suomen naisten maajoukkue esiintyy kotiyleisölleen perjantaina ja lauantaina Pasilan urheiluhallilla pelattavissa Liettua-maaotteluissa. Anton Mirolybovin komentama joukkue saa otteluihin nimekkään vahvistuksen, kun päättyneellä sarjakaudella Espanjan kakkosliigan pistekuningattareksi noussut Heta Korpivaara liittyy ”susilaumaan”.
Suomen naisten maajoukkue pelaa kesän ensimmäiset maaottelunsa 24.–27.5. Norjan Oslossa järjestettävissä PM-kisoissa. Joukkueen uusi päävalmentaja Anton Mirolybov uskoo joukkueen löytäneen ensimmäisten leiripäivien aikana jyvän tulevissa EM-karsinnoissa vaadittavasta intensiteetistä.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia