Naarassudet hakevat voitoilleen jatkoa Kreikan helteestä

Hiki on hädin tuskin ehtinyt kuivua Tikkurilan Valtti Areenan parketilta, kun Suomen naisten maajoukkue matkaa seuraavaan EM-karsintaetappiinsa. Naarassudet hakevat jatkoa karsintavoitoilleen lauantai-iltana, jolloin joukkue ryhmittyy vierasotteluun Kreikkaa vastaan Ateenan esikaupungissa Maroussissa.

Laura Wilsonin Espoo Team haki voiton HoNsUsta kotonaan.

Päävalmentaja Anton Mirolybovin kirjoissa keskiviikon 60 pisteen voitto Luxemburgista kävi erinomaisesti valmistavasta harjoituksesta lauantaille. Voittoon on aina syytä olla tyytyväinen, mutta Naarassusien laumassa tiedostetaan, että E-lohkon muut joukkueet – Kreikka, Italia ja Latvia – ovat joukkueen todellisia vastustajia EM-kisapaikan tiellä.

– Kreikka on isokokoinen ja rutinoitunut joukkue, ja erityisesti Taru Tuukkanen, Tiina Sten ja Heta Korpivaara pystyvät kokemuksensa perusteella antamaan valmennusjohdolle arvokasta neuvoa heidän pelaajiinsa liittyen. Fokuksemme on kuitenkin tässä vaiheessa vahvasti omassa tekemisessä, Mirolybov alustaa.

Naarassudet iskevät Kreikkaa vastaan aseilla, joita Mirolybov on teroittanut joukkueeseensa toukokuun alusta alkaen.

– Aggressiivinen joukkuepuolustus, tempopeli ja joka ikisen irtopallon perään syöksyminen ovat meidän pelitapamme. Jos otamme puolustuspään haltuumme, pääsemme myös juoksemaan kenttää ja tekemään helppoja koreja. Meillä on tällä konseptilla mahdollisuus tapella voitosta kaikkia tämän lohkon kovimpia koripallomaita vastaan, eikä yksikään vastustaja voi lähteä aliarvioimaan meitä, jatkaa Mirolybov.

Mirolybov jakoi Luxemburg-ottelussa runsaasti vastuuta joukkueen nuorelle kaartille, jota edustavat muiden muassa Evita Iiskola, Annika Holopainen sekä Emmi Leino. Valmentajan mukaan sama tahti jatkuu Kreikkaa vastaan.

– Jotta pystymme ylläpitämään tahtomaamme intensiteettiä, tarvitsemme laajan pelaavan kokoonpanon. Moni saattoi ajatella Luxemburg-ottelussa, että annoin niin sanotusti ”arvokkaita kokemusminuutteja” nuorille, mutta totuus on se, että nuoret ovat tärkeä osa rotaatiotamme, Mirolybov painottaa.

– Olemme ottaneet naisten maajoukkueessa käyttöön saman pelitavan, johon nuorimmat pelaajamme ovat tottuneet nuorten maajoukkueissa viettämiensä vuosien aikana. Heille tämä intensiivisyys ja aggressiivisuus tulevat automaattisesti selkärangasta. Vanhemmat pelaajat ovat hyvällä matkalla samaan tilanteeseen, ja kun he mukautuvat samaan, olemme vahvoilla.

Naisten EM-karsintaottelu Kreikka-Suomi pelataan Maroussissa lauantaina 16. kesäkuuta klo 19:00 Suomen aikaa. Ottelua voi seurata suorana FIBA Euroopan verkkopalvelusta.

Suomen naisten maajoukkue Kreikka-ottelussa 16.6. 

SukunimiEtunimiPituusSyntynytSeura 2011/12
BedretdinMeral1747.3.1993Espoo Team
GrossKrista17822.8.1990North Carolina (NCAA, USA)
HolopainenAnnika1864.8.1993Espoo Team
IiskolaEvita18228.3.1993Espoo Team
KesänenVilma17327.9.1988Lappeenrannan Catz
KorpivaaraHeta1858.8.1984Ferrol (ESP)
LehtorantaLinda-Lotta1757.10.1991Peli-Karhut, Kotka
LeinoEmmi1821.7.1994Espoo Team
PoundsDionne1745.11.1984Lappeenrannan Catz
StenTiina18818.6.1985Cadi La Seu (ESP)
TuukkanenTaru19030.12.1977Zamora (ESP)
WilsonLaura18410.8.1984Espoo Team
  • Päävalmentaja: Anton Mirolybov
  • Valmentaja: Mirka Dettmann
  • Valmentaja: Jussi Immonen
  • Osteopaatti: Riikka Sario
  • Huoltaja: Anette Juvonen
  • Lääkäri: Lauri Alanko
  • Joukkueenjohtaja: Ulla Karlsson
  • Videokoordinaattori: Henrik Pulkkinen

Lisätietoja: EM-karsintojen lipunmyynti

Lisätietoja: Naisten maajoukkue