Suomen juniorimaajoukkueet hemmottelivat perjantaina helsinkiläistä koripalloyleisöä erinomaisilla esityksillä. 18-vuotiaat ja 16-vuotiaat tytöt hakivat murskavoitot Virosta ja 16-vuotiaat pojat nousivat kirivoittoon Ruotsista.
Suomen alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selvitti kymmenpäiväisen Baltian turnauksensa puhtain paperin. Joukkue haki maanantain aamuottelussa 74-67 (61-61, 30-35) jatkoaikavoiton Liettuasta. Voitto oli ryhmälle Baltian turnauksen kuudes yhtä monesta ottelusta sekä yhteensä yhdeksäs perättäinen.
Suomen alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue haki sunnuntaina jo kahdeksannen perättäisen voittonsa kukistamalla Liettuan 85-76 (37-45). Myös alle 16-vuotiaat pojat pakottivat Liettuan ahtaalle, mutta hävisivät lopulta 72-81 (35-43).
Suomen alle 18-vuotiaiden tyttöjen sekä alle 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet hakivat täyspotin päihittämällä Viron kolmessa ottelussa tiistaina aamupäivällä. 18-vuotiaat tytöt murjoivat Viron 34 pisteellä, 16-vuotiaat tytöt 24 pistellä ja 16-vuotiaat pojat 13 pisteellä.
Suomen alle 16-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maajoukkueet aloittivat Baltian kiertueensa hakemalla vakuuttavat voitot isäntämaa Virosta Tallinnassa pelatuissa maaotteluissa. Alle 18-vuotiaat tytöt puolestaan taipuivat isäntäjoukkueelle.
Suomen alle 18-vuotiaat tytöt juhlivat koripallon Pohjoismaiden mestaruutta kukistettuaan sunnuntain finaaliottelussa Tanskan. Kolme muuta suomalaisjoukkuetta saivat puolestaan sunnuntaina kaulaansa pronssimitalit.
Suomen alle 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selvitti tiensä PM-kisojen finaaliin kukistettuaan PM-alkusarjan päätösottelussaan Islannin. Muut kolme suomalaisjoukkuetta pelaavat sunnuntaina pronssimitaleista.
Alle 18-vuotiaiden tyttöjen sekä alle 16-vuotiaiden poikien maajoukkueet kasvattivat sinivalkoisten voittosaldoa Ruotsin Solnassa pelattavien nuorten koripallon PM-kisojen kolmantena päivänä. Alle 18-vuotiaat pojat puolestaan kärsivät niukan tappion Ruotsia vastaan.
Ruotsin Solnassa pelattavien nuorten koripallon PM-kisojen toinen pelipäivä jäi suomalaisittain vaatimattomaksi. Päivän aikana pelatusta viidestä ottelusta vain yksi päättyi suomalaisvoittoon: 18-vuotiaat pojat päihittivät aamuottelussaan Norjan 83-60.
Suomen juniorimaajoukkueiden ainoasta voitosta PM-kisojen avauspäivänä vastasivat 18-vuotiaat tytöt, jotka kukistivat Islannin. Molemmat 16-vuotiaiden ikäluokat kärsivät puolestaan tappion Tanskalle.
Helsinkiläinen Torpan Pojat on B-poikien Suomen mestari vuosimallia 2010. ToPo haki SM-kullan ratkaisseen finaalivoiton Tampereelta, jossa Pyrintö kaatui tuloksella 75-82 (44-51). B-tyttöjen SM-finaaleissa Wartti Basket puolestaan tasoitti voitot Orimattilan Jymyä vastaan 1-1:een.
Espoolainen Honka Akatemia otti vahvan kiinnityksen A-poikien Suomen mestaruuteen voittamalla ikäluokan ensimmäisen SM-finaalin vieraissa Tampereen Pyrintöä vastaan tuloksella 63-75 (35-45). B-poikien avausfinaalin vei nimiinsä Torpan Pojat, joka väänsi kotipelinsä Pyrintöä vastaan edukseen niukasti 81-79 (43-39). A- ja B-poikien toiset loppuottelut pelataan sunnuntaina.
Keskiviikkona Virolta selkäsaunan saanut Suomen alle 15-vuotiaiden poikien maajoukkue kokosi itsensä ja pystyi haastamaan Viron taisteluun voitosta torstaina Delfin Basketin avajaisottelussa. Viro kesti kuitenkin Suomen loppukirin ja voitti ottelun 85-74 (47-36).
Viro oli pelin jokaisella osa-alueella Suomea valmiimpi alle 15-vuotiaiden poikien maaottelussa Pyynikillä. Isäntäjoukkueelta avausjakson lopussa karannut Viro kukisti Suomen näytöstyyliin 83-37 (42-22).
Suomen alle 18-vuotiaiden poikien sekä alle 15-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet päättivät torstaina yhdeksänpäiväisen leirityksensä Liettuassa. Illan päätapahtumassa Suomen 18-vuotiaat pojat hävisivät maaottelun Liettualle lukemin 57-76 (33-42).
B-divisioonan EM-kisoihin valmistautuva Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue laittoi viime vuonna 18-vuotiaiden EM-hopeaa voittaneen Liettuan tiukoille keskiviikkona pelatussa maaottelussa. Myös alle 15-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet pääsivät keskiviikkona parketille.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia