18-vuotiaat pojat pistivät Liettuan lujille

B-divisioonan EM-kisoihin valmistautuva Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue laittoi viime vuonna 18-vuotiaiden EM-hopeaa voittaneen Liettuan tiukoille keskiviikkona pelatussa maaottelussa. Myös alle 15-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet pääsivät keskiviikkona parketille.

Carl Lindbom oli 18-vuotiaiden poikien pisteykkönen keskiviikon ottelussa.

Liettua lähti otteluun kovalla latauksella ja viimeisteli ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana Suomen pallonmenetyksistä tulostaululle 26–15-lukemat. Liettuan karkausyritys ei kuitenkaan hätkähdyttänyt Suomea, joka alkoi sekoittaa mies- ja paikkavartiointia sillä tuloksella, että Liettuan hankkima piste-ero alkoi kori korilta kaventua.

Ottelun päätösjaksolle lähdettäessä tasaisesti vastuuta kaikkien pelaajien kesken kierrättänyt Suomi oli tasoittanut tilanteeksi 55–55. Ottelu eteni tasaväkisesti vielä päätösjakson ensimmäisen viiden minuutin ajan, jonka jälkeen Liettua alkoi hiljalleen karata Suomelta. Päätösminuuteilla Suomi joutui yhtenään rikkomaan liettualaisia, jotka viimeistelivät vapaaheittoviivalta kovin tarkkuuksin lopulliseksi piste-eroksi 84–71 (40–34).

– Kaksi vuotta sitten näiden kahden joukkueen kohdatessa Liettua voitti ottelut 40 ja 60 pisteellä. Vaikka pelit eivät ole suoraan verrannollisia keskenään, olemme tulleet selkeästä altavastaajan asemasta tilanteeseen, jossa pystymme haastamaan Euroopan huippumaan tasaväkiseen otteluun, suitsutti 18-vuotiaiden poikien päävalmentaja Ari Tammivaara.

Carl Lindbom heitti Suomelle 12 pistettä, Osku Heinonen ja Markus Molenius yhdeksän sekä Villematti Kopio, Antto Nikkarinen ja Samuli Vanttaja kahdeksan.

– Onnistujia oli laajalla rintamalla, vastuu jakautui kuten näissä otteluissa pitääkin. Sen lisäksi pitkät miehemme onnistuivat kautta linjan, totesi Tammivaara.

Suomen ja Liettuan 18-vuotiaat kohtaavat uudelleen torstaina.

15-vuotiaat pojat voittoon Anyksciaista

Alle 15-vuotiaiden poikien maajoukkue kohtasi keskiviikkoillan ottelussa paikallisen Anyksciain koripalloseuran 15-vuotiaiden poikien joukkueen. Edeltävänä päivänä Anyksciain 16-vuotiaille suurinumeroisesti hävinnyt Suomi päihitti oman ikäluokkansa edustajat lukemin 63–52 (30–22).

– Opimme edellisen päivän tappiosta sen verran, että emme päästäneet kaveria juoksemaan nopeita hyökkäyksiä samalla tavalla kuin tiistaina. Toinen positiivinen asia on se, että olimme selvästi parempi levypallojoukkue tässä ottelussa. Pallonmenetyksien (33 kpl) kappaletta meillä on vielä paljon parannettavaa; ainoa lääke on se, että saamme pelata lisää otteluita tämän tason vastustajia vastaan, puntaroi Suomen päävalmentaja Jyri Lohikoski.

Suomen ykkösnimi oli 21 pistettä heittänyt Teemu Sulonen, jota tämän takamiespari Severi Liljeberg täydensi kymmenellä pisteellä. Lassi Kainulainen (2/10/4 syöttöä) ja Jerome Röpelinen (7/8) esiintyivät vahvasti korin alla.

Myös alle 15-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pääsi tuleen keskiviikkona harjoitusottelulla Liettuan alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkuetta vastaan. Vanhemmat ja kokeneemmat liettualaiset eivät antaneet Suomen yllättää, vaan veivät ottelun nimiinsä 87–35 (51–23).

– Aloitimme pelin erinomaisen hyvin ja olimme sillä intensiteettitasolla, mitä tällainen koripallo vaatii. Meidän energiatasomme alkoi kuitenkin selvästi laskea jo ensimmäisellä puoliajalla ja aloimme hävitä järjestelmällisesti 1-1-tilanteita puolustuksessa, selvitti Suomen päävalmentaja Antti Koskelainen ottelun kulun.

– Monelle tytölle tämä oli kuitenkin ensimmäinen maaottelu ja vielä kovaa koripallomaata vastaan. Joukkue on nuori ja minun on pakko olla ylpeä siitä, miten tytöt vastasivat huutoon, jatkaa Koskelainen.

Inari Syrjänen heitti Suomelle 15 pistettä. Noora Järvikangas haki seitsemän levypalloa.

Liettua – Suomi 84-71 (40-34), 18-vuotiaiden poikien maaottelu, Anyksciai (Liettua) 1.7.2009

Carl Lindbom 12/3, Markus Molenius 9/7, Osku Heinonen 9/1, Samuli Vanttaja 8/5, Antto Nikkarinen 8/2/6 syöttöä, Villematti Kopio 8/1/5 syöttöä, Lauri Toivonen 6/4, Alex Vaenenberg 5/2, Mikael Sandberg 4/7, Alexi Alanen 2/0, Vesa Heinonen 0/2, Juho Helenius 0/1.

Anyksciai (15-vuotiaat) – Suomi (alle 15-vuotiaat) 52-63 (22-30), Anyksciai (Liettua) 1.7.2009

Teemu Sulonen 21/4, Severi Liljeberg 10/2, Jerome Röpelinen 7/8, Topias Suortti 7/4, Timka Jaakkola 6/1, Niko Mattila 5/3, Lassi Kainulainen 2/10/4 syöttöä, Ville Hänninen 2/2, Henri Alatyppö 2/1, Jere Valtanen 1/1/3 syöttöä, Mikko Mäkinen 0/3, Antti Vuori 0/0.

Liettua (alle 16-vuotiaat) – Suomi (alle 15-vuotiaat) 87-35 (51-23), Palanga (Liettua) 1.7.2009

Inari Syrjänen 15/1, Tiia Madekivi 6/4, Anni Jämsä 4/1, Camilla Grönberg 3/0, Anniina Äijänen 2/5, Vilhelmiina Repka 2/4, Veera Kesänen 2/0, Noora Järvikangas 0/7, Ida Kirjanov 0/5, Essi Latvala 0/1, Jenni Rantanen 0/0, Kirsti Kourilehto 0/0.