Suomen naisten koripallomaajoukkue otti viikonvaihteessa mittaa todellisesta Euroopan huippujoukkueesta, kun Puola vieraili Suomessa. Puola, Euroopan mestari vuosimallia 1999 ja viime EM-kisojen kuutonen, kukisti Suomen Espoossa, Forssassa ja Vantaalla pelatuissa maaotteluissa.
Suomalaissentteri Antti Nikkilän yliopistoura tuli päätökseen varhain keskiviikko-aamuna Suomen aikaa. Päätös ei ollut Nikkilälle mieleinen, sillä hänen joukkueensa Valparaiso kärsi viime sekunnin tappion Indiana-Purduelle Mid-Continent –konferenssin finaalissa.
Naisten maajoukkueen pelintekijä Reetta Piipari pelasi sunnuntaina yliopistouransa viimeisen kotiottelun. Xavierissa kohta neljä vuotta viihtynyt Piipari johdatti yhdessä tutkaparinsa Amy Waughin kanssa joukkueensa 72-64-voittoon Daytonista. Piipari nakutti 13 pistettä ja antoi peräti 11 koriinjohtanutta syöttöä.
Yhdysvaltain yliopistosarjoissa käy vilske ja vilinä, kun maaliskuussa käynnistyvät pudotuspelit lähestyvät. Suomalaismiesten edustamista joukkueista kolme neljästä oli voitokkaita tuoreimmissa otteluissaan. Pelaajista sekä Antti Nikkilä että tulokaskauttaan pelaava Kimmo Muurinen olivat hyvässä vireessä varhain sunnuntai-aamuna.
Suomalainen pelintekijä Reetta Piipari oli kovassa iskussa, kun hänen yliopistojoukkueensa Xavier voitti Massachusettsin kotonaan 77-65. 170-senttinen Piipari pommitti 28 pistettä sivuten ennätystään. Lisäksi Piipari jakoi seitsemän koriinjohtavaa syöttöä.
Tiensä Providencen aloitusviisikkoon raivannut miesten maajoukkuepelaaja Tuukka Kotti oli jälleen hyvässä vireessä viikonvaihteessa, kun vastaan asettui Ohion yliopisto. Providence voitti kotikentällään 91-68. Kotti heitti 13 pistettä.
Pelikaudella 2002-03 yhdeksän suomalaista naiskoripalloilijaa pelaa ulkomailla. Keskiviikkona Tampereella jatkuvissa EM-karsinnoissa maajoukkuetta heistä on vahvistamassa kaksi; Taru Tuukkanen ja Michaela Moua. Kyseinen kaksikko on seurajoukkueissaan tottunut suuriin pelimääriin ja vastuuta on luvassa myös maajoukkueessa.
Viikonvaihteessa Helsingissä pelatuissa maaotteluissa Jaana Sintonen saavutti uransa sadannen maaottelun, kun Suomen naiset kukistivat Viron kahdesti. Sintosen juhlaottelussa sunnuntaina Suomi nuiji vieraansa peräti 81-59 (45-23).
Suomalaisilla naiskoripalloilijoilla Taru Tuukkasella ja Reetta Piiparilla menee lujaa – todella lujaa – Yhdysvaltain yliopistokoripallosarjassa. Heidän joukkueensa Xavier valtasi varhain tiistai-aamuna Atlantic 10 -konferenssin mestaruuden ja ansaitsi näin paikan 64 parhaan yliopiston mestaruusturnauksessa NCAA:ssa.
Sunnuntainen murskavoitto Luxemburgista lukemin 32-86 (18-45) varmisti Suomen naisten maajoukkueen jatkopaikan koripallon Hollannissa pelattavasta EM-karsintaturnauksesta. Päätöspäivän Sveitsi-ottelulla ei maanantaina enää ole merkitystä.
Naisten SM-sarjan Vuoden pelaajaksi ja Vuoden puolustajaksi perjantaina Koripalloliiton päättäjäistilaisuudessa valittu Auli Nyman, 29, pelaa tänään lauantaina 100:nnen maaottelunsa, kun Suomi kohtaa klo 18 alkavassa ottelussa EM-karsintaturnausta emännöivän Hollannin.
Voitokkaasti eilen EM-karsintaturnauksen aloittaneen Suomen naisten koripallomaajoukkueen takamies Anja Hellman, 33, pelaa tänään maajoukkueuransa sadannen maaottelun. Suomi kohtaa perjantaina klo 16 Israelin.
Seitsemän laihaa vuotta. Niin kauan kesti Suomen naisten maajoukkueen voitoton putki Ruotsia vastaan, kunnes suomettaret nappasi viikonvaihteessa voiton Göteborgissa länsinaapureista 12 pisteen voiton lukemin 62-74 (34-33).
Ruotsissa vieraileva Suomen naisten maajoukkue sai tunnustaa joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa Tukholmassa ruotsittaret paremmakseen tiukan väännön jälkeen lukemin 83-81 (47-43).
Lea Hakala nosti henkilökohtaisella panoksellaan naisten maajoukkueen Viron kansainvälisen turnauksen voittoon. Ratkaisuottelussa Venäjän mestaruussarjajoukkue Sport Club Volnaa vastaan Hakala tehtaili 29 pistettä 28 minuutissa ja siivitti Suomen ohi venäläisten lukemin 75-86.
Lea Hakala nosti henkilökohtaisella panoksellaan naisten maajoukkueen Viron kansainvälisen turnauksen voittoon. Ratkaisuottelussa Venäjän mestaruussarjajoukkue Sport Club Volnaa vastaan Hakala tehtaili 29 pistettä 28 minuutissa ja siivitti Suomen ohi venäläisten lukemin 75-86.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia