Sintonen oli kummassakin kamppailussa ratkaisuroolissa. Sunnuntaina hän teki 13 pistettä ja antoi viisi syöttöä. Lauantaina Suomen voittaessa niukasti 69-67 (30-26) Sintonen kirjautti 17 pistettä. Uransa ensimmäisen maaottelun Sintonen pelasi 5.7.1987 Yhdysvaltoja vastaan.
Viime kaudella Saksassa ammattilaisena pelaavan Sintosen lisäksi Suomen joukkueesta loisti lauantaina Auli Nyman, joka heitti 19 pistettä ja noukki huikeat 22 levypalloa. Taru Tuukkanen pussitti 17 pistettä, jonka lisäksi hän repi yhdeksän levyriä. Sunnuntain tehokkaimmat suomalaiset olivat Sintosen ohella Evi Mustakari (18/5), Heli Roukanoja (13/7) ja Nyman (10/13).
Viro-maaotteluiden myötä aikakirjoihin merkitään peräti seitsemän debyyttiä naisten maajoukkuepaidassa. Lauantaina ensiesiintymisensä suorittivat Reetta Piipari (6/2) ja itävaltalaisen Gustino Welsin Anu Mahlamäki (3/4). Sunnuntaina vuorossa olivat ennakkoluulottomasti pelannut Kaisa Höök (8/1), Saara Lind (5/2), Siiri Nuutinen (2/1) sekä Maija Lähde (0/0) ja Terhi Silfver (0/0).
Vielä ennen 10.-13. elokuuta Bergenissä, Norjassa pelattavia naisten PM-kilpailuita Suomen vieraaksi saapuu yhdysvaltalainen Xavierin yliopistojoukkue. Xavier on maajoukkuepelaajien Tuukkasen ja Piiparin opinahjo. PM-kisoihin matkaava Suomen maajoukkue kohtaa Xavierin Helsingissä 9.8. ja olympiajoukkue niinikään Helsingissä 12.8. Norjan Pohjoismaisissa mestaruuskilpailuissa Suomi saa vastaansa Islannin (10.8.), Tanskan (11.8.), Norjan (12.8.) ja Ruotsin (13.8.).
Suomi – Viro 69 – 67 (30-26), Helsinki 22.7.2000
Auli Nyman 19/22 Taru Tuukkanen 17/9 Hanna Rotinen 0/3 Jaana Sintonen 17/1 Reetta Piipari 6/2 Heidi Adler 2/0 Sanna Puskala 3/4 Anu Mahlamäki 3/4 Kaisa Kepsu 2/1 Paula Penttilä 0/0 Sari Puranen 0/0 Mia Forss 0/0
Suomi – Viro 81 – 57 (45-23), Helsinki 23.7.2000
Auli Nyman 10/13 Jenni Laaksonen 4/3 Siiri Nuutinen 2/1 Jaana Sintonen 13/2 Saara Lind 5/2 Marianne Koskinen 2/0 Evi Mustakari 18/5 Heli Roukanoja 13/7 Kaisa Höök 8/1 Maija Lähde 0/0 Terhi Silfver 0/0 Anja Hellman 6/1