Norjan maajoukkue vikkeline takamiehineen teki kiusaa Suomelle maanantain PM-kisaottelun ensimmäisellä puoliskolla, mutta joukkueiden taitoero kävi selväksi välittömästi tauon jälkeen. Suomi kiristi puolustuksensa intensiteettiä, vei kolmannen jakson 31-10 ja koko ottelun löylytyslukemin 96-51 (36-35).
Suomen miesten maajoukkue jatkoi voitokkaita otteitaan Ruotsin Sundsvallissa järjestettävien PM-kisojen toisena päivänä. Lauantaina isäntäjoukkue Ruotsia piinannut Islanti jäi vaisuksi aggressiivisen suomalaispuolustuksen jaloissa. Suomi haki toisen voittonsa murskapistein 76–108 (37–56).
Tasapainoinen ja tehokas hyökkäyspelaaminen sekä päätösjakson alun erinomainen puolustuspeli olivat lääkkeet, joilla Suomen miesten maajoukkue päihitti Tanskan lauantai-iltapäivän PM-kisa-avauksessa Ruotsin Sundsvallissa. Päävalmentaja Henrik Dettmann antoi tasaisesti peliaikaa koko pelaajatusinalleen Suomen 93–67 (44–32)-voitossa.
NBA:n tuore mestari Dallas Mavericks hankki viime yönä järjestetyn varaustilaisuuden yhteydessä Suomen maajoukkuetähti Petteri Koposen, 23, pelaajaoikeudet Portland Trailblazersilta seitsemän pelaajan kaupan yhteydessä. Elokuussa pelattaviin EM-karsintoihin valmistautuvan Koposen ohella Dallas lunasti riveihinsä espanjalaisen Rudy Fernandezin.
Italian Serie A:n puolivälierien kolmannessa osaottelussa yllätysvoiton Montepaschi Sienasta hakenut Petteri Koposen Virtus Bologna joutui taipumaan keskiviikkona kotonaan. Siena johti neljättä puolivälierää jo avausjakson jälkeen lukemin 9-25 ja lähetti Bolognan kesälomille 62-81 (28-49) vierasvoitollaan. Koponen heitti kauden viimeisessä ottelussa Bolognalle yhdeksän pistettä.
Petteri Koponen pääsi ensimmäisen kerran uransa aikana nauttimaan voittoa Italian suurseura Montepaschi Sienasta, kun Virtus Bologna päihitti Serie A:n puolivälierien kolmannessa osaottelussa Sienan kotonaan 74-68 (35-30) Koposen viimeistellessä 11 pistettä ja neljä syöttöä. Siena johtaa ottelusarjaa voitoin 2-1.
Hallitseva Italian mestari Montepaschi Siena antoi Petteri Koposen Virtus Bolognalle oppitunnin koripallon hienouksista Serie A:n pudotuspeliavauksessa torstaina. Siena ryöpytti Bolognaa kotikentällään vastaansanomattomasti 94-55 (58-30).
Petteri Koposen Virtus Bologna nipisti Italian Serie A:n vappupäivän kierroksella 83-81 (40-42) voiton Angelico Biellasta Koposen tyylitellessä 15 pistettä voittajille. Voitollaan Bologna nousi runkosarjassa tasapisteisiin kuudennelle sijalle Teemu Rannikon Cimberio Varesen kanssa.
Hyvänä kotijoukkueena tunnettu Benetton Treviso haki Italian Serie A:n lauantain ainoassa kohtaamisessa 79-71 (38-37)-voiton Petteri Koposen Virtus Bolognasta. Bologna sinnitteli vielä viisi minuuttia ennen loppua pisteen päässä, mutta Trevison viime hetkien hurmioheitot takasivat voiton kotijoukkueelle.
Petteri Koposen Virtus Bolognan puolustuspeli on alkanut loksahdella uomiinsa. Sunnuntaina Bologna haki toisen perättäisen voittonsa Italian Serie A:ssa pitämällä Pepsi Casertan 61 pisteessä. Koponen nakkeli voitossa yhdeksän pistettä ja jakoi viisi koriin johtanutta syöttöä.
Petteri Koponen räjäytti 8,000-päisen bolognalaisyleisön riemuun Italian Serie A:n sunnuntain kierroksella rynnistämällä neljällä perättäisellä pisteellään Virtus Bolognan 71-70 (41-41)-voittoon Scavolini Pesarosta. Virtus palasi Serie A:n neljännelle sijalle Koposen viimeistellessä voittajille 15 pistettä.
Petteri Koposen Virtus Bolognan taival Italian cupin lopputurnauksessa päättyi jo puolivälierässä, kun Montegranaro säilytti avausjaksolla hankkimansa johdon loppuun asti ja eteni semifinaaliin pistein 82-73 (47-34). Tarkasti vartioitu Koponen heitti ottelussa kahdeksan pistettä.
Petteri Koposen Virtus Bologna ilahdutti kotiyleisöään jyräämällä liiganousija Enel Brindisin nurin lukemin 93-72 (52-42) Italian Serie A:n sunnuntai-illan kierroksella. Pelinrakentajan tehtäviin keskittynyt Koponen heitti voitto-ottelussa viisi pistettä, keräsi viisi levypalloa ja jakoi viisi korisyöttöä.
Teemu Rannikon Cimberio Varese oli pitkään kirivoitossa kiinni Italian Serie A:n sunnuntain kierroksella, mutta menetti mahdollisuutensa voittoon Pesaron Guillermo Diazin viime hetken urotekoihin. Pesaro päihitti Varesen kotonaan 74-72 (45-32) Rannikon upottaessa kahdeksan pistettä.
Teemu Rannikko ja Petteri Koponen pelasivat merkittävät minuutit Italian Serie A:n sunnuntaikierroksella. Rannikko viimeisteli yhdeksän pistettä Varesen katkaistessa kuuden ottelun tappioputkensa ja Koponen seitsemän pistettä Bolognan hakiessa vierasvoiton Teramosta.
Viikko sitten hurjat 36 pistettä mättänyt Petteri Koponen oli sunnuntaina heittovireessä, kun Virtus Bologna kohtasi hallitsevan Italian mestarin Montepaschi Sienan. Koponen nakutti hyvillä prosenteilla 15 pistettä, mutta ei pystynyt estämään Sienaa juoksemasta vakuuttavaan 92-80 (47-41)-voittoon.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia