Kesän maaottelukautensa sunnuntaina Liettuaa vastaan aloittanut Suomen miesten koripallomaajoukkue jatkaa huippupelien sarjaansa kohtaamalla torstaina Saksan Bambergissa. Saksa eteni Pekingin olympiakisoihin päihitettyään Ateenan jatkokarsinnoissa Puerto Ricon. Pelintekijöiden loukkaantumisista kärsinyt Suomi saa merkittävän vahvistuksen takalinjoilleen, kun Petteri Koponen liittyy Suomen kokoonpanoon Saksa-otteluun.
Suomen miesten koripallomaajoukkue kohtasi kesän maaotteluavauksessaan Pekingin olympialaisiin valmistautuvan Liettuan. Suomi shokeerasi Liettuan Siemens Areenan yleisöä siirtymällä 28-34-puoliaikajohtoon, mutta sai Liettuan maailmantähdiltä opetuksen ottelun kolmannella kymmenminuuttisella, jonka Liettua vei 37-6. Loppulukemat kirjattiin Liettuan hyväksi 90-62 (28-34).
Suomen miesten koripallomaajoukkue on matkustanut Liettuan Vilnaan pelaamaan kesän ensimmäisen maaottelunsa. Suomi aloittaa maaottelukesänsä todellisella huippukamppailulla, kun Pekingin olympialaisiin valmistautuva Liettua testaa sunnuntaina iskukykynsä Suomea vastaan.
Koripallon hallitsevan Suomen mestarin Espoon Hongan ja seuran pitkäaikaisen päävalmentajan Mihailo Pavicevicin, 50, jo kahdeksan kautta kestänyt menestyksekäs yhteistyö jatkuu. Hongan tällä vuosikymmenellä viisi kertaa kultaan luotsannut Pavicevic on sinetöinyt espoolaisseuran kanssa mallia 2+2 vuotta olevan jatkosopimuksen.
Naisten mestaruussarjan parhaasta pelaajasta ei jäänyt sarjan valmentajien ja kapteenien äänestyksessä epäselvyyttä. SM-pronssia voittaneen Helsingin NMKY:n ja maajoukkueen sentteri Niina Laaksonen oli äänestyksen suvereeni ykkönen haalittuaan lähes 90 prosenttia mahdollisista äänistä.
Viimekesäisen NBA-varauksen jäljiltä suomalaisen koripalloyleisön katseet kohdistuivat Espoon Hongan ja maajoukkueen pelintekijään Petteri Koposeen. Liigajoukkueiden valmentajat ja kapteenit arvioivat Koposen lunastaneen häneen kohdistuneet odotukset äänestettyään tuoreen Suomen mestarin Korisliigan vuoden pelaajaksi.
Suomen koripallomaajoukkue jatkaa pelaamista Vantaan Energia Areenalla myös 23. elokuuta käynnistyvissä A-divisioonan EM-karsinnoissa, joissa vastassa ovat mm. huippumaat Italia ja Serbia. Koripalloliitto on solminut Energia Areenan kanssa sopimuksen pelaamisesta parketilla, jolla maajoukkue viime syksynä varmisti hienosti nousunsa A-divisioonaan.
Korisliigassa pelaava Uudenkaupungin Korihait saa merkittävän paluumuuttajan riveihinsä, kun Kauhajoen Karhusta takaisin kasvattajaseuraansa siirtyvä Heikki Saaristo, 25, allekirjoitti kahden vuoden mittaisen sopimuspaperin.
Pakkovoiton paineet kestänyt Kouvot on yhä mukana Korisliigan mestaruustaistelussa. Kouvot kukisti kotiyleisönsä edessä Kouvolassa pelatussa kolmannessa finaaliottelussa Espoon Hongan huikean ja sykähdyttävän trillerin jälkeen 67-66 (41-30) kaventaen samalla finaalisarjan lukemiin 2-1.
Kouvot ja Espoon Honka aloittavat maanantaina Pantteri-veistoksen metsästyksen, kun Korisliigan ensimmäinen finaali pelataan Kouvolassa. Tiesitkö, että Hongan Mihailo Pavicevic on johdattanut joukkueensa mestariksi jokaisella kerralla, kun espoolaiset ovat hänen komennuksessaan finaaliin asti selviytyneet? Entä tiesitkö, että Kouvot on matkalla kolmeen mestaruuteensa aina raivannut Hongan tieltään pudotuspelien jossain vaiheessa.
Korisliigan finaalit käynnistyvät ensi maanantaina, kun Kouvot ja Espoon Honka iskevät ensimmäisen kerran yhteen Kouvolassa. Maajoukkueen päävalmentaja Henrik Dettmann arvioi finaaleissa vastakkain olevan kotimaisten korisparkettien tämän hetken kaksi parasta joukkuetta.
Suomen mestaruutta puolustava Espoon Honka rymisteli Korisliigan finaaleihin ilman loukkaantunutta pelintekijäänsä Petteri Koposta. Honka vei neljännen välierän nimiinsä Lappeenrannan NMKY:tä vastaan näytöstyyliin ja voitti ottelusarjan 3-1. Finaalisarjassa Honka kohtaa Kouvot. Mestaruustaisto käynnistyy ensi maanantaina (21.4.) Kouvolassa.
Koripallon Suomen mestaruutta puolustavan Espoon Hongan pelintekijän Petteri Koposen, 20, oikean käden peukalossa on todettu murtuma. Vamma syntyi Lappeenrannassa sunnuntaina pelatussa Hongan ja LrNMKY:n kolmannessa välieräottelussa.
Suomen mestaruutta puolustava Espoon Honka puolusti kotiedun itselleen toistamiseen kukistamalla Lappeenrannan NMKY:n vieraissa. Tällä kertaa espoolaisten voitto kirjattiin 77-57 (37-37). Honka johtaa vierasvoitoin edennyttä välieräsarjaa voitoin 2-1.
Flunssa-aallon riepottelemalta Lappeenrannan NMKY:ltä kotiedun kaapannut Espoon Honka näkee vasta perjantaina kotiottelunsa alkulämmittelyssä, millaisen kokoonpanon se saa vastaansa Korisliigan toisessa välieräottelussa.
Kouvolalainen Kouvot ja Espoon Honka vei kotiedut Korisliigan välierävastustuksiltaan heti ottelusarjojen alkajaisiksi. Kouvot kukisti Helsingissä ToPon 84-74 (45-27) ja Espoon Honka pahasti vajaalukuisen Lappeenrannan NMKY:n 92-67 (47-30). Toiset välieräottelut pelataan perjantaina.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia