Suomen miesten maajoukkue kohtaa perjantaina EM-karsintojen huippuottelussa Helsingin Jäähallilla Belgian ottelussa, jonka voittaja ottaa jättiloikan kohti Slovenian kesän 2013 EM-kisoja. Susijengin valmennusjohto on valmistautunut huippuvireessä olevan Belgian kohtaamiseen perustyöllä: litroittain kahvia, kymmeniä tunteja videomateriaalia ja unettomia öitä.
Henrik Dettmannista, 54, tuli perjantaina kautta aikain toinen miesten maajoukkuevalmentaja, joka on voittanut Suomen penkin päässä sata maaottelua. Kahdesti Suomen EM-kisoihin luotsanneen Dettmannin sadas voitto heltisi helposti, kun olympiakisoissa ja MM-kisoissa esiintynyt Iran kaatui Istanbulissa 80-51 (45-20) –lukemin.
Lauantaina Helsingissä kokoontunut Suomen Koripalloliiton liittokokous on kutsunut liiton kunniajäseneksi Pekka Litmasen. Vuonna 2005 Koripalloliiton toiminnanjohtajan pallilta eläkkeelle jäänyt Litmanen on liiton yhdeksäs kunniajäsen.
Nuorten koripallomaajoukkueiden uudistuneet valmennusjohdot on valittu. Koris.net kysyi kultakin valitulta valmentajalta muutamia taustatietoja ja ajatuksia tulevasta maajoukkuepestistä. Seuraavassa esitelty 18-vuotiaiden tyttöjen valmennusjohto, johon tulivat valituiksi Ensio Helimäki, Olli-Pekka Auvinen ja Jussi Laakso.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia